perjantai 11. marraskuuta 2022

Syystalven unelmointia










Marraskuu ja talviajan harmaa maisema herättää mieleni sopukoissa ajatuskulkuja samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. Syksyllä kolme vuotta sitten varasimme heti syksyiseltä unelmamatkaltammme palattuamme lennot seuraavalle kesälle. Lempeät lokakuiset syysauringon säteet olivat hellineet ja tuoneet kesäisen rennon olotilan, jonka totesin olleen yksi parhaista hyvinvointiteoista itsellemme. Matkaseura mieluisaa ja kohde tuttu ja turvallinen, mitkä ovat meille onnistuneen loman rakennuspalikoista tärkeimmät. Jollekin sanapari tuttu ja turvallinen tarkoittanee tylsää, mutta meille se on kotoisuutta, joka suo mahdollisuuden rentouteen entuudestaan hyväksi koetuissa paikoissa. Yleensä, kun lentokone kurvaa kohti pikkusaaren vuoren seinämää ennen tiukkaa käännöstä kohti kiitorataa, sielussa kipinöi ja läikähtää. Vertaamme saapumista kotiinpaluuseen. Koti on siellä, missä sydän on.

Villeimmissä kuvitelmissani olen sisustanut jo moneen kertaan meille pienen oman asumuksen rakkaalle saarelle. Eikös se ole hyvä, että suunnitelmat ovat valmiina, jos onni potkaisee ja jostakin putkahtaa yllättävä mahdollisuus toteuttaa ne hulvattomimmatkin visiot omasta majapaikasta. Valkoiset pellavaverhot, sänkykatos ja puinen lipasto sekä hyvä sänky, joka takaisi sen tärkeimmän eli sikeät unet aaltojen liplattaessa parvekkeen alla ovat listan kärkisijoilla. Eripariset ruokailuvälineet, klohmuiset juomalasit ja pari lautasta sekä mutteripannu... 

Mielikuvitusleikit olivat jo lapsena lempipuuhaani. Pystyn kuvittelemaan itseni kuljeskelemaan tuolle yllä olevan kuvan rannalle kaikessa rauhassa aaltojen kohinasta nauttimaan ja pikkukiviä poimimaan ilman kiireen kierää. Salin pöydällä nököttävään lasipurkkiin olen tallettanut osan matkamuistoistani onnenamuleteiksi, hyvän mielen tuojiksi.

Tiedätkö sinä sen uskomuksen, jonka mukaan rahapuu asetetaan koillisikkunalle ja ruukun alle punainen kirjekuori, jonka sisään talletetaan unelmia ja toiveita, joiden toivoo toteutuvan? Vuosia sitten ystäväni toi minulle ensimmäisen rahapuun noilla saatesanoilla. Sen alla on edelleen kauhtunut kirjekuori, jonka tekstistä tuskin enää saa edes selvää. 

Hetken mielijohteesta kaivoin kuoren esille tai itse asiassa sieltä löytyi kaksi. Ensimmäinen oli päivätty syyskuussa 2003. Siihen kirjatut asiat ovat osa  elämäämme eli toteutuneita unelmiamme. Toisen kuoren sisuksista löytyneen kortin tekstistä sai selvää vain sanoista auringon lämpöön kaksin. Maagista sanoisin. 

Kreikkaan tiemme vei ensi kertaa reppumatkalaisina 80 -luvun alkupuolella ja seuraavan kerran vuosi häidemme jälkeen. Interrailaten läpi Euroopan päädyimme Thessalonikiin ja sieltä Halkidikin niemimaalle. Sitten olikin pitkä tauko ulkomaan matkoissa perhe- ja kotielämän ollessa keskiössä. Viimein pääsimme viettämään posliinihääpäiväämme uudestaan reppureissullamme tutuksi tulleeseen Kallitheaan. Tuolla kertaa pakettimatka tarjosi toisenlaisen kokemuksen. Sillä hikisellä viikon irtiotolla päätimme, että Kreikkaan on päästävä myös koko perheellä. Muutaman vuoden haaveiltuamme pääsimme matkaan. Kefalonia tarjosikin sitten sadekuuroja ja epävakaata säätä, mutta lopulta myös aurinkoa ja ikimuistoisia uintihetkiä viileässä vedessä. Seikkailut parhaat päivänsä nähneellä autonrotiskolla vuoristossa painuivat muistiin esikoisen kuvatessa ahkerasti kaikkea mahdollista. Villiyrttien huumaavat tuoksut tulvahtivat aina nenään, kun pysähdyimme sopivaan kuvauskohteeseen vehreiden puiden siimekseen. 

Vuosi sitten olimme varovaisen toiveikkaita, että kesän tullen olisi taas aika saada laskeutua yhdelle jännittävimmistä kentistä. Onneksi ohjaimissa on aina alansa ammattilainen, kokenut lentokapteeni, koska Samoksen saaren kentälle saavat laskeutua vain kokeneimmat lentäjät. Kuinkas siinä sitten kävikään selviää kurkkaamalla tuota elokuista postausta.

Välillä pohdin, että elänkö lainkaan tässä ja nyt, kun niin taitavasti katoan muihin maailmoihin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että se on JIM eli jotain ihan muuta, mikä on palautumista parhaimmillaan. Rakastan kuvaamista, kirjoittamista ja uuden luomista olkoon se sitten vaikka uudenlainen tapa järjestää mausteita tai lautaspinoja. Ideointi on antoisaa. Jotakin jalostuu toteutukseen asti ja joidenkin tarkoituskin oli olla vain hetkellistä hupia, mielenvirkistystä. 

Eilen oli 40. päivä Instagram -tauossani tai voisin sanoa lakossa. Huomasin itsessäni, että irtiotto siitä tuli tarpeeseen ja viikon kuluttua kirjoittanen, mitä hyötyjä olen huomannut viidenkymmenen päivän aikana, jollen sitten jatka vielä kauemmin ihmiskoettani. 

Elämämme tässä vaiheessa on ylellistä jakaa se toisen samanlaisen arvomaailman jakavan ihmisen kanssa sekä vapaus toteuttaa itseään haluamallaan tavalla on arvokasta. Matkan varrella olen tullut siihen tulokseen, että kaikella on tarkoituksensa. Intuitiotaan ja vaistojaan seuraten polku voi johdattaa ties minne. Rohkeutta on tehdä omaperäisiä valintoja valtavirrasta poiketen. Väliseisakkeilla on hyvä tarkastella tekemiään päätöksiä kriiitisestikin ja sen pohjalta ottaa kompassi kauniiseen käteen ja katsoa, mihin suunnata seuraavaksi.

Istahdettuani hetken mielijohteesta kirjoittamaan tätä tekstiä aikeeni oli ensin tutkia matkasuunnitelmiamme, mutta nyt kävi näin. Kirjoitusvire sivuutti aikeeni aloittaa lähtölaskenta Samokselle. 

                                                     Villa Iiris 11.11.22 , Tuija




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti