lauantai 10. joulukuuta 2022

Hyvä Vuosi







Olen olennaisen äärellä jouluvalmisteluissani selatessani rakkaita kuvamuistoja ja makustellessani tuoreinta mielessäni viriävää tekstiä. Monenlaista olisi listallani, mutta kauniiden asioiden äärelle pysähtyminen tuo energiaa ja iloa. Hetken hengähdys...piipahdus kuvien virrassa.



Inspiraation tähän kirjoitukseen sain jo aika päiviä sitten taitavalta valokuvaajalta, jonka upeisiin tuotteisiin pääset linkkiä napauttamalla. Eräänä syksyisenä päivänä muutama vuosi sitten osallistuin hänen valokuvauskurssilleen ja siitä asti olemme ilahduttaneet toinen toistamme viestein ja minä onnekas olen löytänyt postilaatikosta Hyvä Vuosi -kalenteri- ja kiitollisuuspäiväkirjan jo useampana vuonna. Frida Steiner on visuaalisesti monipuolinen lahjakkuus, jonka tavoitteellista taiteellista työskentelyä en voi kuin ihailla. 

Blogissaan Visual Addict Fridan laadukkaat kuvat saavat omienkin unelmieni kasvamaan ihan huikeisiin mittasuhteisiin. Valokuvat, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoa, ovat parasta sielunravintoa, jota kuvitella saattaa. Espanjan Aurinkorannikko on minulle täysin tuntematon kolkka, mutta Fridan kuvat kertovat tarinoita, joihin sukeltaisin ilomielin. Kuviin on tallentunut hienovireisiä tunnelmia ja värisävyt ovat suloisen harmonisia. Jos sinulla on vielä harkinnassa ihastuttava lahja estetiikan ystävälle niin tämä voisi olla oikein oivallinen valinta. Kätevästi matkaat Espanjan kauniisiin maisemiin piipahtamalla Fridan blogissa. Saatat päätyä myös upeisiin kotimaan kohteisiin. 






Hyvä vuosi - 

Villa Iiriksen tapaan...






Kuvilla leikittely on hauskaa puuhaa. Uppoudun kuviini ja palaan ketterästi kulloiseenkin tunnelmaan. Hyvä vuosi Villa Iiriksen tapaan muotoutuu vuodenaikojen vaihtelusta. Jos olisi mahdollista käväisisin aurinkoisissa maisemissa vuoden hämärintä hetkeä katkaisemassa. Onnekseni omaan niin vilkkaan mielikuvituksen, että onnistun palaamaan varpaat hiekkaan tai tuulen tuiverrus kutreissa -olotilaan silmäni sulkemalla. 

 


Tämä vuosi 2022 näyttää tuovan valkean joulun Villa Iirikseen. Tuntuu siltä, että lumentulo yllätti minut täysin. Hyvä, että joku toinen tässä kiinteistössä on kartalla ja sanoo jopa nauttivansa lumen lykkimisestä pihateiltä. Kola ja lumilapiot ovat taas valmiina toimeen. Olisinpa minäkin.

Pihasauna on lumitöiden ohessa lämminnyt ja kylpemisen jälkeen minä kietaisen ylleni minkäs muunkaan kuin sinivalkean lempikaftaanini. Olen lukuisia kertoja saanut kuulla hyväntahtoisen kommentin, että kaftaani taitaa olla lempisanani. Totta joka sana!




Joulu lähenee päivä päivältä. Hyvä Vuosi on loppumetreillään ja uusi Hyvä Vuosi  lähestymässä. 

Kiitollisin mielin kertaan blogiurani vaiheita, joissa Frida on ollut yksi monista suunnannäyttäjistäni. Kamera olalla hän valloittaa maailmaa ja suo meille kuvailoa runsain mitoin. Hyppääthän matkaan sinäkin!

Ensi vuosi tulee olemaan juhlavuosi monellakin tapaa. Olethan huomannut, että olen hyvä keksimään syitä juhlaan? Arjen pienet juhlahetket sekä isommat merkkipaalut viitoittavat taivaltani sekä blogistaniassa että retkillä lähelle ja kauemmaskin. 










 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus ja miten kauniin tunnelmallisia kuvia ♥ Minä selailen myös usein valokuviani ja palaan niihin tunnelmiin ja paikkoihin, joita olen kuvannut. Kuvaan paljon joten niitä kuvia myös riittää. Vielä en ole ehtinyt Fridan valokuvauskursseille mutta toivottavasti jonain kauniin päivänä olen siellä oppimassa ja inspiroitumassa kuten sinä aikoinaan. Fridan tapa nähdä maailmaa ja valita kuvakulmia on huikea! Olen itse myös seurannut Aurinkorannikon kuvakavalkadeja miettien, että "tuolla olisi ihanaa samoilla joskus". Maailma ympärillämme on täynnä valokuvattavaa ja harmaankin päivänä löytää ihan uskomattomia kuvauskohteita. Toki itse rakastan juuri tuollaisia aurinkoisia ja hehkuva värisiä kuvia kuten sinä olet kuvailla Välimerellä.

    Hyvää joulunodotusta Villa Irikseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Sanasi merkitsevät paljon. Välillä julkaisemisen hetkellä olen jänistää ajatuksella, kiinnostaako tämä ketään. Toisaalta teen tätä ihan silkasta luovasta ilosta ja hienoa, jos se ainakin välillä kohahtaa jonkun toisenkin tajuntaan.
      On hienoa, että tiemme ovat kohdanneet ihan oikeassakin maailmassa ja jospa taas jossakin vaiheessa. Tiedän, että sinä nauttisit vierailusta täällä meidän antiikkisessa miljöössämme, jossa koskaan kaikki ei ole valmista kuten ei elämässäkään.
      Hyviä joulun odotuksen hetkiä Marjo! terveisin Tuija

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita kuvia. Varsinkin tänä pilvisen hämäränä joulukuun aamuna kesä- ja rantatunnelmasi herkistivät. Minäkin katselen joskus vanhoja kuviani ja silmät sulkemalla onnistun elävästi palauttamaan mieleeni jonkin vahvan muiston.
    Kiitos lempeän ihanasta hengähdystauosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos kommentistasi! Valokuvien voima on valtaisa ja niistä on siis syytä nauttia. Suurin syy bloggaamiseeni on luovuuteni kanavoiminen minua inspiroivien asioiden äärellä.
      Tervetuloa matkaan mukaan! Tuija

      Poista