tiistai 28. heinäkuuta 2020

Hauhon Wanha Raitti


https://www.hauhonvanharaitti.fi/




Keväästä asti veneretki Hauholle oli mielessämme ja heti, kun sopiva ajankohta oli tarjolla tartuimme toimeen. Mukaan pakattiin varusteet sekä viileään että helteiseen keliin. Ensimmäistä kertaa myös pellavainen tuplalakana ja untuvapeitto pääsivät mukaan, mikä osoittautui oikein mainioksi ratkaisuksi. Samaten kokkahytti vallattiin nyt meille, kun oli mistä valita kahdestaan reissatessa. Perähytissä säilytimme reissuvarusteita väljästi eli sotkuisesti=minä ;). Lasten aikuistuttua olen huomannut itsessäni uuden piirteen, joka pääsee pulpahtamaan esille aina silloin tällöin. Onneksi osaan ryhdistäytyä ripeästi.

Suuntasimme kotisatamasta yöksi Valkeakosken vieraslaituriin, joista valitsimme sen tiiviimmin täytetyn. Iltapalapizzan nautiskelu olisi voinut olla hauskempikin kokemus. Virhe, josta otimme opiksi. Onneksi veneellä on aina mukana korvatulppia ja minun onneni on sikeät unenlahjat luonnonhelmassa.

Aamulla jatkoimme kohti Kyllönjokea, joka on elämys. Siellä kapeaa uomaa putputellessa tuntuu kuin olisi jossakin kaukana. Luonnon erityislaatuisuus sykähdyttää joka kerta. Maisemista nautiskellessa oli yllättävä iloinen kohtaaminen, kun  blogimaailmasta tuttu Nainen Talossa tuli perheineen vastaan. Vieläkin hymyilyttää!

Tarkoituksenamme oli pysähtyä Alvettulan laituriin, mutta niin oli moni muukin venekunta tehnyt. Alvettulan kauppa on kuuluisa herkullisista pizzoistaan, joiden maistaminen jäi seuraavaan kertaan. Jatkoimme suoraan kohti Hauhoa ja jännitimme, onko siellä tilaa. Etukäteishermoilu oli turhaa. Meitä oli vastassa suloistakin suloisempi kyläsatama uusine laitureineen. Pohjoislaidalla on kaksi vieraspaikkaa, joihin sujuvasti saimme paattimme mahtumaan. Ystävällinen paikallinen veneilijä vinkkasi, että rantaa ei ole ruopattu kuin 17 metriä laiturin päästä niin osasimme ottaa tämän huomioon kiinnityksessä.

Hauhon raitilla olemme piipahtaneet autolla jokusia kertoja, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun veneeltä lähdimme seikkailemaan kylälle. Heti ensi metreiltä huokailin ihastuksesta. Kaikkialla oli siistiä, kiinteistöt kauniita ja hyvin hoidettuja. Pilvien ilmestyttä varjostamaan iltaamme sekään ei haitannut, kun lämmin kesäilta ja idyllinen kylämiljöö veivät huomion. Alla kuvasaldoa ihanasta iltakävelystä Hauhon Wanhalla Raitilla. Tästä linkistä löydät lisätietoa Hämeenlinnaan kuuluvasta kirjonkylästä: https://www.hauhonvanharaitti.fi/ Rattoisaa kuvaretkeä!




Tie venesatamaan


Kirkonmuuriaita






































Voi niitä onnellisia, jotka asuvat tuolla rannalla. Ilta-auringossa näimme monia laitureillaan nautiskelemassa ja taas aamulla auringon säteet tavoittivat tuon maiseman. Pulahdin veneen perästä iltauinnille ja aamulla uudestaan, mikä tekee veneretkistä erityisen mukavia. Uiva kesämökkimme on suonut iloa kesiimme jo 15 vuotta. Lasten kanssa retkeillen Unelma osoittautui loistolöydöksi ja nyt se on meille kahdelle oikein sopiva menopeli. Päiväretkille mahdumme matkaan isommallakin joukolla. Sopu sijaa antaa! 






Lähimatkailun helmi on Hauhon viehättävä kylämiljöö, jonka eheä kokonaisuus on harvinaislaatuinen. Yksityiskohtiin on panostettu. Kaikkialla on samanlaiset punamullalla maalatut aidat, kyltit ovat selkeitä ja tyylikkäitä, pihapiirit selkeästi rakkaudella kunnostettuja. Heleä kesäilta ja suloistakin suloisempi kesäaamu saivat harkitsemaan toista yötä idyllissä. Sen sijaan sanoimme haikeat hyvästi kylälle, jonka soisi lukeutuvan monien vierailukohteeksi. Kirkon vierellä on hyvä parkkipaikka autoilijoille ja Pirkanmaalaisille tämä on hieno pyöräretkikohde. Näkötornilta on hulppeat näkymät järvelle. Kesäillan hurmaava tunnelma jää mieliimme tuomaan lämpöä ja iloa talven pimeyteen. 

Unelmamatkaterveisin Tuija



Valkeakosken silta

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Ihastuttava Lungo -kastelukannu

Kaupallinen yhteistyö/ Puutarhurin Maja

Kaksi vuotta sitten luettuani Kanelia ja kardemummaa  -blogista Marian puutarhapostauksen ihastuin, mutta mihin se onkin jotain mullistavaa. Vuosikaudet olen ajatellut, että ei ikinä, mistään hinnasta, meille tule muovista kastelukannua, mutta tämän juhannuksen kastelupuuhissa se sitten viimein selkeni, että kaftaanini helmat kasteli vuotava sinkkikannuni, joka sai viimeinkin itselleen vakavasti otettavan kilpailijan. Xalani itse asiassa vei voiton heti ensi kosketuksella.





Kiitos blogiyhteistyön Puutarhurin Majan Minnan kanssa on kesäiset kasteluhetkeni yhtä iloa!
Vesi lämpenee miellyttäväksi terassilla auringossa ja käsilihakset saavat voimaharjoittelua, kun kannu on täysi. Lopulta hoksasin, että sen voi täyttää vaikka vain puolilleenkin niin on vähän keveämpää kastella kukkia eri puolilla pihapiiriä. Mieluummin enemmän askelia kuin kipeytyvä selkä, joka menee minulla helposti vinoon täyttä kannua kantaessani. Mietinkin, että pitäisikö olla kaksi samanlaista niin tasapaino säilyisi paremmin ja molemmat hauikset kasvaisivat tasaisesti.


https://puutarhurinmaja.fi/tuote-osasto/tuotemerkit/xala/

Eikös olekin soma kuin vanhanaikainen kahvipannu, joka sopii miljööseemme kuin nenä päähän. Tällä suloisuudella on markkinoilla myös pikkusisko, joka on 8 litran vetoinen. Sitä on saatavilla ainakin valkeana. Värinä vanha vihreä on myös hurmaava. Musta ei enää tänä vuonna valitettavasti ole saatavilla. Onpahan, mistä unelmoida!

Puutarhurin Majan puodin Varastomyymälä sijaitsee Tampereella Hervannassa hyvien yhteyksien varrella. Tästä klikkaamalla pääset verkkokauppaan tutkailemaan monipuolista tuotetarjontaa. Nämä koristelinnut täytyy pitää mielessä, vaikka meidän tontilla majailee omasta takaa runsas linnusto. Tämäkin on ajankohtainen ja tyylikäs. Tämä viihtyisi varmasti pitkään maljakossa. Kalkkimaaleja löytyy moneen tarpeeseen.

"Puutarhurin Maja on Tampereen ensimmäinen virallinen Frenchic Furniture Paint jälleenmyyjä. Meiltä saat koko Frenchic tuotevalikoiman verkkokaupasta sekä myymälästä. Voit tulla myös itse testailemaan maaleja varastopuodille Tampereen Hervantaan."

Infoa aukioloajoista löydät täältä
Instagramissa tili löytyy nimellä puutarhurinmaja
Facebook -sivulle pääset tästä tai tuosta aiemmasta linkistä. 


Näetkö sinä tuijottavat silmät? 


https://puutarhurinmaja.fi/tuote-osasto/tuotemerkit/xala/

Kuten huomaat Lungosta on moneksi. Se on loistava kukkamaljakkonakin. Nappasin maitohorsmaviljelmiltämme muutaman varren, jotka hipovat kohti korkeuksia. Yritin ottaa kuvan, jossa kannun kuninkaallisuus pääsisi oikeuksiinsa. Tämän kanssa kulkiessa on hymy huulilla ja tuo kaunotar inspiroi monenlaisiin kuvauksiin, kunhan saan hovikuvaajani sopivalle hollille uudemman kerran. Ideoita on, vaikka muille jakaa. Kiitos Lauri!


Marimekon Maininki -mekko


Pionien Koti

Xala Lungo

https://www.honkasenpuutarha.fi/tuote-osasto/kesakukat/

Kotikesä on osoittautunut valloittavaksi. On ihanaa ihmetellä kesäisiä kukkijoita aamuvirkkuna. Kasteinen nurmi tuoksuu virkistävältä ja olenpahan kulkenut samaa polkua pihajäniksemme kanssa. Selvisi, mikä oli käynyt tallomassa oreganot maan tasalle. Oravakin piti meitä hereillä juhannusyönä, kun lähimatkailimme omalla takapihalla. Teltassa uni maistui makealta, kunhan orava malttoi hiljentyä. 

Kiitollisuus lisää hyvinvointia kuten moni muukin asia. Tässä ja nyt olen erityisen onnellinen mainiosta blogiyhteistyöstä Minna ja kesäsateesta, jota kaikki kasvit kaipasivat!

Sydämellisin kesämiettein! Tuija


Kiitollinen kesäihminen

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Hotel Tegel





Jokavuotinen, perinteinen retkemme Fiskarsiin toteutui toissa viikolla heti hotelli Tegelin avattua ovensa asiakkaille.  Sattumoisin olimmekin hotellin ensimmäiset ja ainoat majoittujat tuona keskiviikkona piipahdettuamme ensin Hangossa syömässä herkulliset Classic Pizzat Itäsatamassa. Oma suosikkini on maukas yhdistelmä mozzarellaa, punajuurta, hunajaa ja aurajuustoa. Toiveena oli nauttia merellisestä ympäristöstä ulkoterassilla, josta oli kuitenkin pakko siirtyä sisätiloihin suojaan hyytävältä tuulenpuhurilta, joka viilensi aurinkoisen kesäpäivän niin, että tuli ikävä villasukkiani. 

Lisää kuvateksti


https://www.fiskarsvillage.fi/majoitus/hotel-tegel/




Kuvankaunis maisemaikkuna


Kuuletko kosken kohinan?



https://nikari.fi/fi/tuotteet/








Hotelli Tegel sijaitsee Fiskarin kylässä joen varrella Kuparipajan naapurissa Wärdshusia vastapäätä. Tästä linkistä  pääset tutkimaan tarkemmin tätä hurmaavaa punatiilistä hotellia palveluineen. Tegel on ruotsiksi tiili, joka oli viehättävänä yksityiskohtana huoneen pöydällä. Nikarin pelkistetyn tyylikkäät puukalusteet luovat viihtyisyyttä hotellin tiloissa. Näkymä huoneemme ikkunasta oli suoraan kuohuvalle koskelle ja Kuparipajalle. 

Aamiaisella saimme erityisihanaa palvelua. Meille oli katettuna valmiiksi maittava aamiainen puuroineen ja lämpimine paistoksineen. Rentouttavan aamun aloituksen jälkeen oli ilo lähteä kummankin omien lempiasioiden pariin. Toisen suuntana oli Fiskarin Laatupuu ja toinen käveleskeli kiireettä pitkin joen vartta ihastellen joen pinnalla välkehtiviä heijastumia toinen toistaan upeammista rakennuksista. Arvannet, kuka teki mitäkin. 

Vietettyämme aikaa kumpikin itseksemme jätimme auton hotellin parkkipaikalle ja jatkoimme  puulajipolulle vanhaa tammea ihmettelemään. Tuon upean ilmestyksen lisäksi löysimme kivan näköalapaikan, jossa voisin kuvitella viettäväni eväshetkeä kylästä ostettujen herkkujen kera. 

"Fiskarsin ruukkia ympäröivään kauniiseen luontoon voi tutustua kiertämällä merkatun, vajaan kahden kilometrin pituisen puulajipolun. Polku kulkee niin ruukissa kuin sen keskustan ulkopuolella ja sen varrella on jopa 23 eri puulajia, joista yksi on ruukin kanssa samanikäinen tammi. Puulajipolku alkaa Ravintola Kuparipajan kohdalta ja kiertää Suutarinmäen kautta Lippukallion. Karttaan on merkattu polun varrella löytyviä puita. Maastossa puut ovat numeroituja ja jokaisen numeron kohdalla on pieni pala kyseistä puuta. Puulajipolku sopii kierrettäväksi kävellen tai vaikka pyörällä."  

Tietoa kävijöille - sivuun on hyvä tutustua ennen vierailua Fiskarin ruukkikylään, jota vuosien kokemuksella suosittelen lämpimästi kotimaan matkakohteeksi. Yöpymiseen Tegel on osoittautunut oivaksi valinnaksi kylän keskellä, mutta kuitenkin rauhaisassa historiaa henkivässä miljöössä.

Kylän raitilla ja poluilla kulkiessamme tajusin, että meitä viehättää paikassa kuin paikassa luonnonläheisyys ja rauha. Ihmeellisellä tavalla auringon saadessa hikikarpalot otsalle tavoitin tunnelmassa jotakin samaa kuin rakkaalla Samoksen saarella. Kauniit rakennukset yksityiskohtineen, lumoava kasvillisuus ja maanläheisyys vetoavat matkoillamme. Pölyävistä poluista puhumattamaan!





















Joen pinnalla helmeilleet kuvajaiset saivat huulilleni sanan reflections = peilikuva, heijastuma, kajastus. Oli taas kerran iso ilo nauttia ruukkimiljööstä. Tämän erityisen hiljaisen vierailun kohokohta oli kesäinen ilta joen varrella kylän hengitellessä hiljaksiin kesään valmistautuen. 

Itsenikin halusin tallennettavan kuvaan, koska asuni sopi niin loistavasti kulmahuoneemme väritykseen. 

Kiitollisena maisemanvaihdoksesta! Tuija



perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kesäretkeilyä



Koti meidän käväisi perinteisellä kesäretkellään tutuissa maisemissa, joissa löysimme uusia polkuja.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Neitoperhonen











Neitoperhonen ihanainen liihotteli luokseni eräänä kauniina kevätpäivänä. Lempiperhoseni lempikukassani. Helmineito mielessäni...

Kevät on näyttänyt kauniit ihanuutensa. Kerran jo loikoilin tuokion verran parvekkeella nauttien hikihelmistä otsallani. Mielikuvituksen siivin lensin kauas aurinkotuoliin, jollaisesta haaveilen tuonne kotikesän iloksi.

Oikeasti en ole auringossa löhöilijä, mutta kerran jos toisenkin voisin tämän kevään rutistusten jälkeen lekotella yltä päältä aurinkovoiteessa kärpästen surinaa ihmetellen ilman kiireen kierää (ja rihmankiertämää) tai tekemättömien töiden painetta.

Saunan ammeeseen laskisin viileän veden, johon pulahtaa virkistymään tai sitten kirmaisin vesiletkun alla kuin tyttösemme lapsina.

Sieluni silmin näen jo hahmottelemani perhosten paratiisin sydämen muotoisessa kukkapenkissämme. Taisteluni vuohenputkia vastaan on jo perinteinen. Lopulta annan niiden valkean harson ottaa jalansijaa. Myönteisesti ajatellen ne ovat hurmaavan herkkiä kukoistuksessaan.

Kotipihan kukkijoista helmililjat ovat iloisen sinisiä, joista saan välimerellistä voimaa. Mullassa möyriminen ja raivaussaksien kanssa riehuminen ovat saaneet hien pintaan hyvällä tavalla. Kyllä kotipihalla on ihanaa!

Neiti Kevät, tervetuloa! 


<3 Tuija