maanantai 23. marraskuuta 2015

Designin paloa




Lauantaina jätimme yöllisen sähkökatkon pimentämän kodin oman onnensa nojaan ja lähdimme talvikelissä ajelemaan kohti Hämeenlinnaa. Kohteena oli Wetterhoff -talo, mutta eri syistä. Lauri osallistui Luonnonperintösäätiön 20 -vuotisjuhlaseminaariin ja minä pujahdin Wetterhoffin myymälän ovesta sisään muistelemaan menneitä. 

Miljöö on vuosi(kymment)en varrella muuttunut. Lankavarastot ja myymälän takaosa on otettu uudenlaiseen käyttöön. Sibelius Center on maailmankuulun säveltäjämestarin kunniaksi perustettu elämyskeskus ja myymälä. Valikoimissa on persoonallisia Sibelius -tuotteita, erityisesti paikallisilta valmistajilta ja suunnittelijoilta. Taiteile oma kortti Sibcard -palvelussa, joka toimii älypuhelimissa ja tableteissa. Onnistuiko?

Cafe Hoffi palvelee talon perällä portaikon juurella. Kapusin portaita toiseen kerrokseen, jossa vanhassa kutomossa oli Sässynämarkkinat, joissa oli 

Tarjolla runsaasti aitoja vanhoja kankaita, nappeja, nauhoja, pitsejä, ym. Myös käyttämättömiä ylijäämämateriaaleja edullisesti: lankoja, kankaita, kuteita, askartelutarvikkeita jne Lisäksi mm Wetterhoffin vanhoja kirjoja, lehtiä ja tauluja ym.   mielenkiintoista. 

Näitä samoja portaita kiipesin aikanaan tutisevin polvin työhaastatteluun Fredrika Wetterhoff -säätiön johtajattaren huoneeseen, jonka muistan testanneen kielitaitoani. Ihan hyvin se kaiketi sujui, kun seuraavan kesän sain olla kesätyöntekijänä myymälässä palvelemassa asiakkaita. Parhaiten mieleeni on painunut henkeäsalpaavan upea lankavarasto täynnä monenkirjavia vyyhtejä ja keriä, jossa viihdyin erityisen hyvin järjestelemässä.





Korttien talon penkojaiset olivat käytävän toisella puolen. Oven kupeessa oli lapsuudestani tuttu tonttu lumiukkoineen. Ovatko nuo painokuvat sinulle tuttuja? 


KORTTIEN TALO on tuotemerkki, joka tunnetaan parhaiten vanhoista, suomalaisista klassikoista, ennen kaikkea Martta Wendelinin tuotannosta. Korttien Talo on myös myymälä ja näyttelytila Café Hoffin sisällä Wetterhoffin talossa Hämeenlinnassa.
Kahvilassa on esillä näyttelyitä ja pieniä katsauksia kortin historiaan. Myymälässä on mukava valikoima kortteja, julisteita, muistikirjoja – myös erikoisuuksia ja kummallisuuksia vanhoista kätköistä.





Kiitos vihjeen tiesin jatkaa matkaani kadun yli Palokunnan talolle Design Palo -tapahtumaan, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. 


"Marraskuussa 2015 ensimmäistä kertaa järjestettävä Design Palo kokoaa yhteen parasta muotoilua. Tavoitteemme on olla uudenlaisen designmyyntitapahtuman perustaja Hämeenlinnassa. Teemme yhteistyötä niin Hämeen alueella kuin kauempanakin toimivien muotoiluyrittäjien sekä muotoiluopiskelijoiden kanssa.
Palava halu designia kohtaan, uudenlaisen tapahtuman luominen, muotoiluyrittäjien toiminnan esille tuominen ja muotoiluopiskelijoiden osallistumisen mahdollistaminen ovat toimintamme avainlauseita."
Sali oli täynnä toinen toistaan upeampia tuotteita. Linkistä pääset tutkimaan suomalaisen muotoilun helmiä... 
Roosa B: kierrätettyjä turvavöitä, hienoa!
KRAA KRAA: eyewear, ainutlaatuista!
Jaana Cederberg: pitsikoruja, herkkää!
WEEKDAYCARNIVAL: Botanical calender, tyylikästä!
INTOA design: "old in new form", värikästä!
Muka va, pure not boring, rentoa mukavuutta!
Sitten oli vielä ne keramiikkaperhoset, joiden tekijän kanssa juttelin ja lupasin mainostaa heidän Joulumarkkinoitaan Poltinahon Taidekasarmilla. Hukkasin esitteen ja päivämäärästä en ole varma. Olisikohan ollut 5.12. lauantai? 
Joulun alla olisi monenlaisia myyjäisiä ja tapahtumia tarjolla. 
Ensi lauantaina 28.11. on PAROLAN ASEMAN joulumarkkinat





Voi, kun olisi sinnekin olisi mukava lähteä fiilistelemään, mutta tiedossa on aivan toisenlaista puuhaa Turun suunnalla. Koti meidän -muuttokaksikko on tilattu apuun Halistenkosken tienoille. 
Designin Palo vaihtui kotiin päästyämme kynttilän valoksi, mutta siitä toisella kertaa. 
Terveisin tuikku
Blogiyhteistyökumppani Havi

















6 kommenttia:

  1. Teillä on ollut upea reissu. Kiva postaus oli tämä; niin paljon kivaa tietoa. En ole koskaan Wetterhof -talossa. Näyttää tosi kauniilta. - Huomasin että olenkin jo blogisi lukija. Tervetuloa myös minun blogiini. Terveiset Joensuusta; minulla on siellä tavallinen omakotitalon puutarha. Hyvää marraskuun loppua! http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli! Hämeenlinna on täynnä mukavia kohteita sekä talvella että kesällä. Kaupunkipuisto on upea ja keskellä kaupunkia lipuvat laivat ja veneet. Blogisi on minulle tuttu olethan ollut jo kauan minun lukijani. Jouluun suunnaten! Tuija

    VastaaPoista
  3. Heipsan!
    Kiva tarina toisenlaisesta päivästä.
    Minä olen tosiaan tuo posliiniperhosten tekijä ja ajattelin kertoa, että meidän keraamikkojen tunnelmalliset Joulumarkkinat Poltinahon Taidekasarmilla on la 5.12, klo:10-16. Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Pidän posliiniperhosesi mielessä. Ihania! Joulun iloja! Tuija

      Poista
  4. Minä myös harmittelin kun en päässyt Parolaan. Kauniita kuvia täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgit! Sinulla myös esteetiikkaa pursuava blogi. Joulualusiloja! Tuija

      Poista