sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän murkinat







Pakkaspäivänä puuhellan ikitulella on kätevää kokkailla isot annokset ruokaa. 50 -luvun jazzin soidessa taustalla kuoriminen ja pilkkominen sujuu kuin tanssi. Isolle liedelle mahtuu sulassa sovussa useampikin kattila sekä keitolle että puurolle. Kananmunatkin kiehuvat siinä sivussa valmiiksi alkuviikon tarpeisiin. Höyryävä kalakeitto maistui herkulliselta ja lämmittävältä. Puolukkaruispuuroa aion syödä vielä iltapalaksi. Koko viikon on ollut hirmuinen mielihalu, kun lounasseuralaisellani oli sitä eväänään. 

Viime kesän kasvatussatomme oli surkea lukuunottamatta lipstikkaa, joka on luottoyrttini. Se kasvaa rehottaa ilman sen kummempia kasvatuskikkoja. Onneksi äitini oli avulias ja kuivatti sitä ison purkillisen, josta on mukava ottaa hyppysellinen keitoksiin. Erityisen hyvin lipstikan aromit sopivat kalaruokiin, mutta pidämme siitä myös kasviskeitoissa ja munakkaissa.





Anna-Mari Westin korttiuutuudet olivat ilmestyneet kotikaupan hyllylle ja tämä yksilö sopi mielentilaani loistavasti. Tuossa se piirongin peilin edessä muistuttaa joka aamu keskittymään hetkeen. Jääpallovalot luovat lumoavaa loistettaan hämärään rapunalusnurkkaukseen, josta työpisteemme muutti yläaulaan avarampiin oloihin. Hyvä ratkaisu!


"Hirmu hyvää puuroa!" hihkaisun kuulin juuri alakerrasta. Nyt lähden kyllä itsekin maistamaan ruispuolukkapuuroa, joka on maailman parasta pakkasruokaa. Lempeää ja lämmintä.

Hyväntuulisin terveisin Tuija



Mihin yksityiskohtaan kiinnitit ensimmäiseksi huomiosi?

6 kommenttia:

  1. Mmmmm.... sekä ihanan näköistä että kuuloista! Paitsi että nyt minunkin tekee mieli puolukkaruispuuroa :)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinun puurosi porisi herkulliseksi. Minä onnistuin haudutuksen hetkeksi unohtamaan ja puuro kuohahti vähäsen hellalle. Koko kodin täytti kirpsakka palaneen käry, joka on nyt onneksi haihtunut. Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista, joka toi hyvänmielen tuulahduksen aamuuni. Tuija

      Poista
  2. Hei, nyt tiedän, mitä teen tänään iltapalaksi! Kiitos inspiraatiosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Hyvä kannattaa laittaa kiertoon! Tuija

      Poista
  3. Voi sitä ei voi tehdä gluteenittomana, teen sitten jotain muuta. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos kävisit kylässä Aurinkokujalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Eiköhän rukiin voisi korvata jollakin gluteenittomalla karkealla jauholla. Täytyykin kokeilla joku kerta. Tervetuloa lukijaksi ja hienoa, että olet lähtenyt tälle mainiolle blogitaipaleelle! Tulen vastavisiitille Aurinkokujalle. Terveisin Tuija

      Poista