torstai 28. maaliskuuta 2019

Mankelirakkautta



Ikivanha rakas Upo -mankelini, jonka ympärille rakentui aikanaan saunatalon pyykkihuoneeemme, siirtyi sänkykamarimme ison erkkeri-ikkunan eteen. Tuo lempikodinhoitokoneeni palasi takaisin päätaloon ja pyykkihuolto kokonaisuudessaan muutoinkin jo kauan sitten. Pesukoneella on toimiva paikka keittiössä helmipaneelioven takana poissa näkyviltä. Mankeli puolestaan on soma kuin koru, joten siirsin sen tuohon keskeiselle paikalle. Sen huristessa on mukava tarkkailla kevään edistymistä koivun oksilla ja sen alla olevassa kukkapenkissä, johon uskallan toivoa tulppaanien nousevan kinosten haihduttua tiehensä. 




Keväinen valo on yksi ihastuttavimmista asioista, joita tässä satavuotisjuhlavuottaan viettävässä huvilakaunottaressa rakastan. Talvipakkasillakin on tunnelmallista tulien ritistessä uuneissa ja kesähelteillä lempeän kesätuulen leyhytellessä pitsiverhoja. Kevät on kuitenkin aina uusi alku ja voimaannuttava ajanjakso, vaikka tuolloin onkin hurjan paljon kaikenlaista inspiroivaa työn alla. Tai varmaankin juuri tuosta johtuen kaikenlainen kiva tekeminen ja elämänpiirin laajentuminen pihalle talven annettua periksi on riemuisaa.





Kevään tullen on tarpeen priorisoida töitään. Ympärillään havaitun kauneuden ja harmonian on tutkitusti todettu lisäävän ihmisen hyvinvointia. Kodin lempeyttä ja hyvää tekevää vaikutusta eivät saa villakoirat eivätkä pölystä laikukkaat ikkunat sumentaa.  Piakkoin on taas aika ripustaa lakanat tuuleen lepattamaan ja vastapestyjen lakanoiden tuoksu on hurmaava.

Mistä sinä nautit tässä odotuksen kyllästämässä maalis-huhtikuun vaihteessa? Onko kevätvalo ystäväsi vai jotakin muuta?

Kevätmielellä, Tuija

9 kommenttia:

  1. Minä kyllä ärsyynnyn joka kevät ikkunoiden kunnosta ja nukun huonommin kun valo lisääntyy. Tämä siirtymävaihe ei ole minun juttu! :) Ihania valoisia kuvia teiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synkeänä päivänä ottaisin mieluusti kirkkaat ikkunat, joistaedes vähän paremmin tulvisi se vähäinenkin valo sisään, mutta kauniilla säällä en anna tuollaisen pikkuseikan pilata päivääni. Elämän kokonaisuudessa puhtaat ikkunat ovat kuitenkin vain yksi sivujuonne. Hypi lätäköissä tyttöjesi kanssa ja nautitaan tennarikeleistä heti, kun ne saapuvat. Jokohan huomenna Helsingissä pärjäisi ilman toppatakkia... Vilukissana pukeudun mieluummin liian lämpimästi kuin palelen, joka on oikukkaiden kevätsäiden huono puoli. Aurinkoista perjantaita Katja! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Jess! Mankeli on myös mun lemppari. Ja tietenkin legendaarinen Upo, josta on jo se kangas aikalailla hapertunut ja mennyt poikkikin, muttei haittaa. Jalkoja mun uskollisella ystävällä ei ollut omasta takaa, joten vanha lipasto toimittaa alustan virkaa.

    Ja aah, kun kohta tosiaan hanget sen verran hupenee takapihalta, että pääsee ripustelemaan lakanat kevättuuleen ja aurinkoon. Ihan parasta.

    Keväisen kaunista viikonloppua Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Annukka, että jaamme samanlaisen mieltymyksen. Vaihdatimme Tampereella mankeliliinan ja se kannatti. Yrityksen nimeä en nyt muista, mutta kaivan sen esille, jos kiinnostut.
      Keväistä viikonloppua! Terveisin Tuija

      Poista
  3. Tuo kuvissasi näkyvä tapetti on aivan ihana!
    Samanlainen mankeli löytyy meiltä maalla.Mukavaa,että jotkut vielä mankeloivat.Muistan kuinka äitini lapsuudessa mankeloi kaikki liinat ja lakanat ja muut kun kävimme pesutuvassa hänen kanssaan pyykillä.Täytyykin kysäistä,vieläkö hän mankeloi.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, vastasin, taas, vahingossa tuohon alapuolelle! Toivottavasti löydät vastaukseni. ;) Tuija

      Poista
  4. Sunnuntaita! Maaliskuun viimeistä! Tapetti on Isoäidin aikaan/Mormors tid. Löydät sen Googlen kuvahaulla. Omamme olemme ostaneet Kodin Terrasta, mutta se on muidenkin liikkeiden valikoimissa. Valmistaja on Sandudd. Ihastuimme siihen, kun etsimme tapettia kesäkamariimme joitakin vuosia sitten. Sittemmin sitä löytyy myös päätalon salongista ja talvikamaristamme. Kesän tuntu on seuranamme siis vuoden ympäri. Koen samantapaisen tunnelman luovan osaltaan harmoniaa kotiimme. Jokaisessa huoneessa on kuitenkin oma tunnelmansa, vaikka tapetti onkin samaa kuosia. Meillä on tuota siis sekä paneloinnin kanssa että koko seinän mittaisena vuotana, mikä olikin miltei kolmimetrisen huoneen tapiseerauksessa sisukkuutta vaativaa puuhaa, mutta ah, niin palkitsevaa!
    Minun lapsuudenkodissani oli Fanny-mamman puolella maatalousnaisten mankeli, jolla kylän emännät kävivät mankeloimassa lakanat ja liinat. Minä sain olla mammani apuna jo pienenä lakanoiden vetämisessä, mistä juontanee intohimoni tuohon puuhaan. Yhteiset mukavat hetket yhdessä isoäidin kanssa ovat kantaneet tähän päivään asti. Täytyisikin nimetä mankelini Fannyksi. Tyttärenikin on nimennyt kaikki kodinkoneensa, mikä on hauska tapa.
    Hyvää huhtikuun alkua ja kevään tuloa sinulle! Sydämellisin terveisin Tuija

    VastaaPoista
  5. Vanhemmillani on mankeli. Kun muutin kotona pois niin pitkään kävin mankeloimassa omat lakanat lapsuudenkodissani. Nukkuminen mankeloiduissa lankanoissa on ihan parhautta. Pakko myöntää, että enää en ole vuosiin mankeloinut lankanoita. Ajanpuute tai oma laiskuus on vienyt voiton.

    Rakastan itse kevättä ja valonmäärän lisääntymistä. Tänään kun kello on siirretty tunnilla on huomenna vähän pimeämpi aamu mutta onneksi päivä pitenee koko ajan. Olen suunnittelut ikkunoiden pesemistä talven jäljiltä koska ne näyttävät todella likaisilta. Tänään meillä sataa vettä joten ei taida kannattaa tänään aloittaa.

    Kivaa sunnuntaita Tuija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mankeli -tekstini on herättänyt selvästi nostalgisia muistoja monille. Pussilakanoitamme en voi mankeloida, kun käytämme isoja tuplakokoisia, jotka eivät mankeliin mahdu. Muut kyllä hurruutan sileiksi ja varsinkin ulkona kevättuulessa kuivatetut ovat hyvän tuoksuisia, jos kukaan ei ole ajanut lantaa pelloille.
      Kevätaamut valkenevat pian, vaikka ensin tuntuu takapakilta. Ikkunat saavat olla sameina vielä jonkin aikaa. Otan tuplat kesäksi pois ja yleensä silloin pesen kesäruudut sisältä ja ulkoa. Säilytyksen ajaksi on turha puunata, kun syksyllä ne on kuitenkin jynssättävä ennen paikoilleen laittoa. Voi, kuinka odotankaan kesäisen keväistä aikaa, jolloin ikkunoita voi pitää auki tuulen tuodessa hyvän olon.
      Uskoisin, että viimeistään kahdeksan viikon kuluttua on tuo kauna kaipaamani aika ja kenties aiemmin, jos tämä vuosi yllättää.
      Nyt on vielä pihalla lunta aivan hurjat määrät, mutta tuulikin tuntui haihduttavan nietoksia. Ihailen kasvavia lämpäreitä puiden alla.
      Kevätmielellä! Kiitos kommentistasi! Tuija

      Poista