Villa Iiriksen 25. vuosipäivä

Vuodet, vuodenajat, kuukaudet, päivät, aamut, illat, hetket, tuokiot ovat kuluneet sukkelaan sen jälkeen, kun tästä pihatiestä tuli kotitiemme. Tänä päivänä on tasan 25 vuotta, kun hilasimme viimeisimmän muuttokuorman Tampereelta Rautatienkadun kerrostalokodistamme tälle tontille. 

Perheelle saatiin sijattua yläkertaan nukkumasija meidän vanhempien parivuoteeseen. Uni maittoi uuden kodin hiljaisuudessa. Muistan elävästi vieläkin sen rauhan ja tunteen, kun olimme tulleet Kotiin, me ja kaksi lastamme.

Mietiskelin tuota muistoani, kun kuuntelin Hyvän mielen koti -kirjaa, jossa kirjailija Maaretta Tukiainen toteaa kuinka koti voi valita asujansa. Siltä minusta on tuntunut ensisilmäyksestä asti. 

Tämä itsenäisyyspäivää edeltävä aamu valkeni aurinkoisena. Kodissamme ei taida olla yhtään nurkkaa tai koloa, jolle emme jotakin entrausta olisi matkan varrella tehneet. Tänään jätin nurkissa pyörivät villakoirat huomiotta ja keskityin muisteloihin. Saliremontti vei puoli vuotta, mutta visiomme valmiista oli niin vahva,  että jaksoimme puurtaa sen eteen sinnikkäästi kevättalvesta syksyyn asti. 

Helmipaneelia on naputeltu paikoilleen satoja metrejä ja maalia on kulunut sammioittain. Tapetoinnin saloihin sukelsimme rohkeasti. Yksi ihanimmista hetkistä oli, kun esikoisen viettäessä hiihtolomaa mummilassa, kunnostimme salaa hänen oman soppensa pikkuisten päiväuniaikoina. Jälkikäteen ajateltuna Villa Iiris on muotoutunut rakkaudella juuri meidän näköiseksi huvilaksi, jossa on vietetty leppoista arkea, ihania juhlia ja myös niitä vähemmän mukavia sairastupapäiviä, puhumattakaan kiukkukihahduksista tai epätoivon säälimättömistä tunnekuohuista.

Kodissamme on monia asioita, jotka ovat kulkeneet matkassamme jo pitkään. Yksi tärkeimmistä on toiveikas ja luottavainen mielentila. Kaikki järjestyy aikanaan tai ainakin kaikesta  selviämme, tavalla tai toisella. Sähkökatkot, putkien jäätymiset ja kadonneet tavarat vaikuttavat näin vuosien päästä aika pieniltä hankaluuksilta, vaikka juuri tuolla kyseisellä hetkellä on ollutkin mielessä malttamista. Kieltämättä muutamia painokelvottomia tilanteita on tullut eteen. 

Yhteinen arvo- ja ajatusmaailmamme on siivittänyt elämäntapaamme tämän yli satavuotiaan huvilan kanssakulkijoina. Vanhaa taloa asuttaessa on kuunneltava herkin aistein, mitä se kertoo ja toivoo. Täydellisyyden tavoitteluun taipuvaiselle ihmiselle en suosittele ryhtymistä vanhan talon pelastajaksi, paitsi jos on varaa kaiken teettämiseen ammattilaisilla tai jos silloinkaan, koska elämän jäljet ovat osa antiikkisen talon tunnelmaa. 

Itse tehdyt remontit ovat syventäneet kiintymystä kiinteistöömme ainakin meidän tapauksessamme. Olemme oppineet valtavasti monia taitoja ja se, jos mikä on mahtavaa. Villa Iiris on avannut meille näkökulmia elämän moninaisuuteen. 

"Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä ja joustavuutta. Se auttaa joustamaan, selviytymään ja palautumaan haasteista ja vaikeista tilanteista, sekä tukee uudelleen orientoitumista muutoksissa."

Tietoiset valintamme liittyen esimerkiksi radion tai television tuomaan kohinaan ovat yhteneväiset. Onneksi! Uskoisin juuri valitsemamme tavan rajoittaa hälyä ja ylimääräisiä ärsykkeitä luo Villa Iiriksen maagisen tunnelman, josta tyttäremmekin ovat puhuneet kotikotona ollessaan. Täällä kuulemma rauha ottaa otteeseensa. Puulieden kupeessa on ruuhkaa, kun olemme kaikki koolla. Itse koen kotimme kuin turvallisena sylinä, johon käpertyä suojaan maailmalta tai puuhata juuri sitä, mikä itselle tuntuu tarpeelliselta ja merkitykselliseltä. 

Neljännesvuosisadan kokemuksella huvilan rouvana voin kertoa, että korkokengille on ollut käyttöä vain juhlien aikaan ja silloinkin olen kiskaissut ne jaloistani heti viimeisten vieraitten lähdettyä. Tärkeintä on, että aina on tarjolla huopatöppösiä ja lämpöisiä villasukkia. 

Villa Iiriksen historiassa on tulossa ainutlaatuinen joulu, kun perhekuntamme pienin saapui vanhempineen ottamaan vastaan joulua mummolaan. Toivon kaikenmaailman pöpöjen kiertävän meidät ja rakkaamme kaukaa, jotta saamme viettää perhejoulua pitkän kaavan mukaan luoden elämyksiä pienimmäiselle. 

Puhtaalla lumella näkyy paljon eläinten jälkiä ja kohta varmaan tonttujenkin askelia. Kilikellojen kilinää en tosin taida kuulla ennen kuin olen saanut postissa varakojeen lakon tehneen tinnitusmasterini tilalle. 

Photo by Krista Keltanen

Tiedoksi kaikille asiaa matkan varrella kyselleille, että kyllä, asumme vielä täällä kaukana maaseudulla. pimeän pikkutien varrella pellon laidalla. Mihinkäs ihminen kodistaan lähtisi! Varsinkaan tällaisesta helmestä, jonka olemme pystyneet rakentamaan omin voimin mieleiseksemme. Täältä pyrähtää sukkelaan milloin minnekin ja tänne on aivan yhtä kätevää kurvata halutessaan. Kiitos, kun olet matkassa mukana!

Juhlaillan terveisin Tuija

Photo by Hanne Manelius

Tiedän paikan armahan

Kuunneltuani äänikirjana Hyvän mielen koti -kirjaa kirjailija Maaretta Tukiaisen lukemana avautui uudenlainen näkökulma teemaan, johon olen jo perehtynyt kirjaan aiemmin tutustumalla. Lukijan ääni sopii oivallisesti kirjan sanomaan ja huomaa, että Maaretta lukee tekstiä, joka on tärkeä osa hänen arvomaailmaansa. "Hän uskoo siihen, että itsetuntemus ja omien tarpeiden tunnistaminen auttavat meitä tekemään kodista merkityksellisen paikan, jossa voimme hyvin."

Hyvän mielen koti rakentuu vähitellen omien mieltymysten ja valintojen seurauksena tai näin minä vanhan huvilan haltijana ajattelen. Upouudessa tilassa asumisesta ei minulla olekaan lainkaan kokemusta. Jo nuorena me, jotka olemme nyt Koti meidän -ihmiset, ihastelimme vanhoja rakennuksia aina kulloisellakin kotipaikkakunnallamme. Hämeenlinnassa rakastuimme linnan lähistöllä veden äärellä sijaitseviin kaupunkitaloihin, joiden ikkunoista oli hämärään aikaan kiintoisaa kurkistella sisään ja arvailla keitä siellä asustelee. Unelmoimme tuolloin asuvamme joskus vastaavanlaisessa miljöössä. Tampereen Pyynikillä kävelimme säännöllisesti ensin kahdestaan ja myöhemmin myös lastenvaunuja lykkien kolme vuosikymmentä sitten. Arkkitehtuuria ihastelimme myös keskustan vanhoja kerrostaloja tutkaillen. Jyväskylästä on jäänyt mieleen erinäiset helmet reiteiltä kohti yliopistoa. Puutalojen ikkunoissa on lumoa, johon en kyllästy varmaan ikinä. Nykyäänkin retkillämme katse kiinnittyy vanhoihin, kiehtoviin yksityiskohtiin.

Kaupunki asuinpaikkana osoittautui loppujen lopuksi meille maalta kotoisin oleville liian hektiseksi ympäristöksi. Pikkulapsivaiheessa teimme rohkean päätöksen muuttaessamme maaseudun rauhaan. Kaipasimme tilaa, luontoa ja mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja rakentaa unelmiamme todeksi. Juuret ja siivet -postauksessa kuvailen äitienpäivätunnelmia vuosien takaa blogin alkutaipaleella. 

Tämä miljöö rauhallisen kylätien varrella vei sydämemme ensi silmäyksellä harmaatakin harmaampana lokakuisena päivänä ja edelleen sisimmässäni läikähtää, kun käännyn kotipihaan. Huomenna juhlistamme talokauppojemme vuosipäivää. Villa Iiris syntyi sinä päivänä 25 vuotta sitten ja kuopuksemme Iiris Auroora seuraavana kesänä helteisenä heinäkuun aamuyönä. Anekdoottina mainittakoon, että Aurora on aamuruskon jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.

Rakkaat pikkuihmisemme ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi, jotka ovat rakentamassa omannäköistä elämäänsä maailmalla. Koti meidän on osoittautunut oivaksi pesäksi erilaisissa elämänvaiheissa. Suurin osa kotimme kalusteista on asettunut tähän kotiin kuin ne olisivat täällä olleet aina. Tumma puu kalusteissa, vaaleaksi maalattu helmipaneeli, pelargoniat, kyntteliköt ja seesteisyys ovat kotimme kulmakivet unohtamatta väripilkkuja, joilla saamme elävyyttä ja vaihtelua näkymiin. Tekstiilien aito tuntu ja värimaailma ovat merkittäviä tunnelman luojia. Puulietemme on kotimme sydän. 

Koti-iloa on kuulemma kynttilöiden tuoksu ja tulen loimu. Niin minustakin. Aamusella on onni kömpiä alakertaan, jossa on tuli pesässä ja jakkara sen edessä vapaana. Siinä on hyvä viivähtää hetkestä nauttien. Villa Iiris on koti, jossa on luotu muistoja, jotka ovat tallentuneet syvälle sisimpäämme.  

Ihmiset tekevät kodin, mutta Villa Iiris on tehnyt meistä tällaisia kuin me kaksi nyt olemme. Koen löytäneemme merkityksellisyyden valintamme myötä. Nuoruuden into ja uteliaisuus johdatti meidät tänne, mikä on näin neljännesvuosisadan kokemuksella osoittautunut onnenkantamoiseksi. 

Juhlapäivän aattoillan ajatuksin, Tuija

 

Fourth anniversary

Elokuun alun tunnelmia

8.8.2017

Tänään vietämme tämän esikoisblogini neljättä vuosipäivää. 

Samos in my mind täytti viime viikolla yhdeksän kuukautta. Aivan kuin lapsetkin siinä iässä se pyrkii omille jaloilleen. Askeleet ovat jo tukevia ja ympärillä on monia kannustajia, joiden lukumäärä Instagramissa kasvaa kohisten kirien kiinni tuikkua.

***

Today I have been blogging for four years.

Here are the links for previous anniversaries.

First anniversary

Second anniversary

Third anniversary

I think that maybe I am already a veteran as a blogger. In Instagram you can follow my photos from Samos and tuikku shows pictures from our life in the countryside. Blogs have been quiet but soon I am going to write stories about our #tuijalauri2017 adventures in Samos island.

Blogin nimen taa kätkeytyy tarina, jossa Laurin tekemä Laulu Adolfista ja Mariasta on keskeisessä roolissa. Koti meidän on nimenä monimerkityksinen. Toiminimemme alla syntyy tekstejä, tarinoita ja puusta kaikenlaista pientä ja ihanaa. Kurkista tekovaiheita täältä! Viimeisimmän instagramkuvan rasia on Pythagorionin pääkadun varrella sijaitsevan Outopia -liikkeen ikkunassa.


Kuten kuvista voit päätellä yhteinen taipaleemme on jo pitkä. Yllä olevien kuvien välissä on 30 vuotta. Häävalssimme juuret juontavat Kreikkaan laulun tekijän isän kautta. Kolme vuotta sitten ikimuistoinen hetki oli pyörähdellä tuon laulun tahdissa Poros Sea Siden lattialla kreikkalaisten ystäviemme keskellä. Liikutuksen kyynel vierähtää nytkin silmäkulmastani sitä muistellessa.

Rakkautemme Kreikkaan ja erityisesti tuohon mielitiettyymme vehreään Samoksen saareen on saavuttanut aikamoiset mittasuhteet. Varsinkin viime syksyinen onnenpotkuni viettää viikko photobloggaajana saarella vahvisti siteitämme tuohon Aegean meren helmeen, jota parempaa paikkaa emme olisi voineet valita helmihääpäivämatkallemme. 

Megalo Seitan on autioranta kaukana asutuksesta vuoren rinteiden lomassa ja arvaa vain, oliko voittajaolo, kun viimein 36 asteen helteessä saavuimme sinne. Viisi vuotta sitten seikkailimme tuolle rannalle yhdessä jälkikasvumme kanssa. Tällä kertaa osasimme varustautua paremmin eväiden suhteen eli repusta löytyi Coca colaa, sipsejä ja nektariineja vesipullojen lisäksi. Uskomattoman hyvältä maistuivat hikisen patikoinnin lomassa. Aalloissa vilvoittelun ja välipalatauon jälkeen lähdimmekin paluumatkalle, joka oli aluksi kiperää kipuamista kivistä polkua pitkin ylöspäin. 

Illalla majoituimme hotelli Arioniin, jossa meitä odotti huone upealla näköalalla ja illallinen maistui taivaalliselta. 

Syyskesä kolkuttelee ovella ja iltasella on ihanaa sytyttää kynttilät valaisemaan verantaa, jossa tarkenen kääriytymällä Pythagorionin auringon lämmittämään vilttiin.

Onnentaidoista yksi on kiitollisuus, jota koen joka kerta, kun ajattelen näitä kuluneita vuosia bloggaajana ja tämän kodin äitinä. Olen monen monituista kokemusta rikkaampi. Yritysten ja erehdysten kautta olen oppinut monia taitoja ja löytänyt itsestäni vahvuuksia, joiden olemassaolosta en nuorena naisena osannut unelmoidakaan. Helmihetket olen tallentanut erityisen syvälle sisimpääni. 

Kauniita unia, oman kullan kuvia! Tuija

Iiriksenpäiväonnea

Kaksikymmentä vuotta sitten Iiriksen päivänä mahassani leijaili perhosia ja tietämättäni myös pienen pieni Iiriksen alku, joka omien sanojensa mukaan oli vielä Tampereella asuttaessa pilkkeenä isän silmäkulmassa. Näin hän kertoi tarinan kerran sedälleen saarisaunan lauteilla.

Erityisiä jännityksen kipristyksiä aiheutti tuona kyseisenä päivänä 
päätös suuresta elämänmuutoksesta. Allekirjoitimme kauppakirjat tästä kiinteistöstä ja muutto Rautatienkadulta maaseudulle oli totta. 

Hämeensillalla kävellessämme kysyin Laurilta, että mitäs tuumaat, jos vielä joskus saamme tyttären niin kastetaanko Iirikseksi? Vastaus oli: Sopiihan se! 

Viikon kuluttua selvisi epämääräisen huonon oloni syy. Lauri soitti äidilleen ja kehotti ensin istumaan alas. Mummi ilahtui kovasti yllätysuutisesta ja samaten mummukin, joka oli isona apuna lastenhoidossa ensimmäisenä keväänämme tässä kodissa. 

Kuvasarja kertoo, millaiset puuhat olivat mieluisia pihapiirissämme varttuneille neidoille. Lempikoivu on kuullut ja nähnyt monta hupaisaa hetkeä sen oksilla riekkuneiden lasten kesken. 

Hassua, miten samanlaiset leikit olivat minulla aikoinaan yhtä mieluisia. Seinilläkiipeily kuului suosikkeihini. 

Elämänpiirimme laajeni Längelmävedelle, kun Unelma avarsi reittejämme kotipoukamasta kauemmas. Siskoksilla oli pelit ja piirustustarpeet laukuissaan mukana. Tylsiä hetkiä ei ollut pidemmilläkään retkillä.

Onko minusta tullut vanha, kun nostalgia iskee toden teolla tajuntaani? Kaksikymmentä vuotta on kulunut kuin siivillä. 

Sydämelliset onnentoivotukset Villa Iiriksen nimikkolapselle!
                             <3 Tuija 

Third anniversary

Kolme vuotta on hujahtanut kuin siivillä. 

Today my blog has it's third anniversary. I celebrate this wonderful day by participating a Photo Contest with this photo below. Click here and make me happy by giving your vote for me as a gift. Thank you!

Pari viikkoa sitten hiukseni hulmusivat tuulessa, kun mennä viiletimme Potokakin rantatietä peräkanaa repuissa vettä ja hedelmiä, jotka unohdimme nauttia. Perillä Pythagorionissa persikat olivat soseena pussissa. 

Our beach life on Potokaki last year and two years ago. It's a great place to bike and get a nice swim every now and then. 

Looking at these photos is like drinking an ice cold frappe, refreshing and joy bringing.

Tämä blogi on muodostunut minulle omaksi kirjaksi, johon talletan elämänpolkumme tähtihetkiä.

My blog is like a book full of memories of our life at home and on journey. 

Life is a big adventure!

Harbour of Pythagorion

My heart belongs to Greece and especially Pythagorion in Samos island has a specific place in my mind. We have also visited Athens 1984, Thessaloniki and Halkidiki 1988 and again in 2007. Kefalonia in 2010 and Kos in 2013 belong to our list as well. We discovered Samos first time in 2011and came back in 2014, 2015 and 2016. Interrailling in the1980's was quite different from travelling by an airplane nowadays. Our tiny tent was sometimes too hot to sleep but it didn't disturb our enthusiasm to hike with our huge backbags.

There is always the same beautiful climate. Sun, sea, delicious food ja kind people and lots of light. Peaceful atmosphere. These are my keys to happiness. Which are yours?

Matkojemme anti on olennainen osa Koti meidän -elämää. Vanhassa kiinteistössä on aina puuhaa, mieluisaa sellaista, mutta totaalinen irtiotto antaa uutta perspektiiviä suunnitelmiin, tarpeisiin ja toiveisiin. 

Kreikassa viettämämme aika on vaikuttanut selkeästi sisustuksellisiin elementteihin kodissamme ja kieltämättä majapaikoissa ei mene kauaakaan, kun olen ainakin hiljaa mielessäni keksinyt yhtä sun toista uudistusta tai ideaa. Muutamia olen esittänyt eteenpäin ja ne ovat toteutuneetkin. Studios Iriksen omistaja oikein erikseen kysyi, että huomasinko uudet verhot. Hotelli Naftiloksessa on nykyisin valkoverhoinen sänkykatoksellinen sviitti. Olen siis päässyt pisaran verran toteuttamaan sisustusneuvontahaaveitani sekä matkoilla että kotitantereilla aivan oman innon ja jaksamisen mukaan. 

Jos tämä blogi aloittaisi nyt kolmatta vuosikymmentään neljännen vuoden sijaan niin olisipa hauska tietää kuinka moni olisi jaksanut seurata touhujamme. 

Ripaus välimerellistä turkoosia palauttaa mieleen hurmaavia tunnelmia menneiltä retkiltä yhdessä rakkaiden kanssa. Ensimmäinen kosketus Kreikkaan Ateenan rautatieasemalla oli mullistava matkattuamme parikymmentä tuntia täpötäydessä junassa halki Euroopan. Aamuöinen kuumuus lävähti päin kasvoja ja kun lopulta löysimme öisestä kaupungista budjettiimme sopivan pikkuhotellin suuri onni oli vaipua viileiden lakanoiden alle sikeään uneen. Herättyämme pyykkäsimme reissussa rähjääntyneet vaatteet ja ihmettelimme parvekkeelta suurkaupungin hulinaa. Löysimme reitin Agropolis -kukkulalle ja kalliille ostoskadulle, jossa ikkunaostoksien tekeminen tuli edulliseksi. 

Kolmessa vuodessa olen julkaissut hitusen vaille 300 postausta ja matkan varrella teitä lukijoita on karttunut jo aikamoinen määrä. Luonnoksia on lukuisia julkaisemattomien kansiossa. Aloittaessani tärkein asia oli omien kuvieni julkaiseminen ja niin se on edelleenkin. Kirjoittaminenkin on minulle mieluisaa ja inspiraation iskiessä sormeni eivät meinaa pysyä näppäimillä vinhaa vauhtia laukkaavista ajatuksistani puhumattakaan. 

Hitain työvaihe onkin tarkistaa, mitä tulikaan kirjoitettua. Suurena apuna on reppureissaajakaverini 80-luvulta ja kuopuskin nurisematta lukaisee juttujani ennen julkaisemista. Heille olen erityisen kiitollinen tuikitärkeästä avusta. 

Harrastukseni myötä me olemme olleet jo kymmenessä erilaisessa lehtiartikkelissa, joista muistoina on toinen toistaan mieluisampia kuvia aikaansaannoksistamme. Välillä on aivan epäuskoinen olo, mitä kaikkea me olemme yhdessä saaneet aikaan kolmen upean tyttären ohessa. 

#samos15

Samos is an important part in my blog. Lauri's workshop has the same name Koti meidän. Hopefully this path leads us to new adventures.  Follow your heart!

#potokaki14

Klikkaa tästä ja pääset antamaan äänen kuvalleni, jolla tavoittelen jotain uskomattoman mahtavaa! Tällä hetkellä olen kakkossijalla.

Vote here!  I'm grateful to have this window of opportunity. 

                 Greetings from Villa Iiris! <3 Tuija

#samos16