Villa Iiris 14.11.1996

 

Tänään on 29 vuotta päivästä, jolloin Einola siirtyi meidän omistukseemme. Kävelimme kahdestaan kaupantekotilaisuudesta Tampereella Hämeensiltaa pitki kohti silloista kotiamme Rautatienkadulle Tuomiokirkkoa vastapäätä. Iiriksen päivästä tuli käänteentekevä elämänpolullamme. Villa Iirikseen pääsimme muuttamaan itsenäisyyspäivän aattona eli silloin vietämme vuosipäivää. 

Seuraavana kesänä perheemme sai lapsikatraan pienimmäisen Iiriksen iloksemme. Hämmentävää, miten vuodet ovat vierineet sukkelaan. Pikkulapsiarkea oli ihana elää täällä maaseudun rauhassa. Nyt on onni nauttia kodistamme toisenlaisen arjen näyttämönä. 

Villa Iiris on osoittautunut elämämme merkityksellisemmäksi valinnaksi. Elämä on mukautunut vanhan miljöön ehtoihin ja kannustanut meitä löytämään vahvuutemme ja luovuutemme. Ilman kekseliäisyyttä sinnikkyydellä höystettynä emme olisi tässä pisteessä, jossa koti luo uudenlaiset puitteet viettää elämäämme. Vapaus nauttia meille tärkeistä asioista rauhallisessa elinympäristössä on arvokasta. Luovuus on elintärkeää.

Hämärän hyssyn keskellä puulieden rätinään on ihana askeltaa aamusella. Keittiömme sydän valaisee harmaimmankin aamun. Kiitos Lauri aamuhetkien tunnelmasta. Ja kitara soi...

Tunnelmallisin perjantai-illan ajatuksin, Tuija

Villa Iiriksen syystunnelmat

Taas on aika tuplaikkunoiden. Pinosin alkukesästä tusinan verran talven jäljiltä talteen rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Jokainen ruutu on numeroitu suloisella, vanhanaikaisella kaunokirjoituksella. Lyijykynän jälki on säilynyt hyvänä puupinnalla pokien yläpinnalla. 

Kapusin tutisevalle, anopin vanhalle keittiöjakkaralle kurottuakseni verhotankoihin yläilmoissa. Hellästi keräsin ikivanhat kesäverhomme, jotka ovat jo hiutunutta pitsiä. Asettelin ne säilytyslaatikkoonsa odottamaan ensi kesää, jolloin toimenpide taas toistuu toisin päin. Riisu, pese, ripusta...

Ruokasalin ikkunaruudut nro 1-8 pääsivät kuumalla vedellä pestyinä ja sanomalehdellä kiillotettuina paikoilleen.  Seuraavaksi on vuorossa rakojen tilkitseminen ja paperointi ennen ilmojen viilenemistä. Ylimpien ruutujen ulkopuoli jäi pesemättä, kun en rohjennutkaan keikkua ikkunalaudalla niihin ylettyäkseni. Vielä tulee kauniita päiviä niiden kirkastamiseen pihatikkaiden avulla.

Sohvat saivat yllensä syksyisemmän ilmeen ja kuultavat pellavaverhot suojaavat hämärtyvissä illoissa näkymää. Mårbackani, jotka kesäkuun alussa kävin noutamassa Fiskarsin Ruusupapu -puutarhalta, voivat paremmin kuin hyvin. Salin viileydessä niillä on oivalliset olosuhteet viettää talvikauttaan. 

Puikoilla on ollut jo muutamat pikkuruiset villasukat ja tilauksesta neulon muutamat lisää Turkuun tuliaisiksi. Selkeiden perussukkien neulominen on rentouttavaa ja antoisaa. Lasten sukat valmistuvat suitsait, mikä innostaa heiluttelemaan puikkoja vauhdilla. Pienistä lankakeristä aion sommitella raitasukkia, vaikka niissä päättely onkin tylsin vaihe. Toisaalta palkitsevaa, kun tulee valmista konkreettisesti. 

Kynttilät ja kirjat ovat syksyn merkkejä. Luen tosin ympäri vuoden, aina ja kaikkialla. Lomamatkoilla, kotona, sohvalla, sängyssä, riippumatossa, junassa, ruokaa hämmentäessäni. 

Uni tulee hyvin, kun viimeiseksi lueskelen hetken verran. Jännärit säästän Samoksen aurinkoisiin päiviin, koska syyspimeillä mielikuvitukseni alkaa herkästi laukkaamaan liian villisti.

Millaisia syystapoja sinun kodissasi vaalitaan? Puuliedessä on ollut jo ensimmäiset viileitä aamuja sulostuttaneet tulet. Kynttilä aamiaisella on vielä ollut sytyttämättä. Eiköhän niitäkin tuiki tuonnempana lukuisia. Syyskuun lempeän lämmin sää on tuntunut hyvältä. Talvi, tule maltilla.

Syysillan ajatuksin, Tuija

Kevätaurinkoa

 

Kevätauringon valo kohottaa mielialan kummasti korkeuksiin. Puuhastelut lumesta vapautuneen pihapiirin äärellä on sitä jotakin ihan muuta, joka arjessani tuo hyvää oloa ja uskoa lämpimämmän ajanjakson voimauttavaan vehreyteen. Pidän valkoisen erilaisista sävyistä, mutta tämän kuluneen talven jälkeen olen huomannut ajautuvani värien lumoihin. 

Selailen lattiamaalien värikarttoja, tutkailen tapettimalleja ja makustelen paluuta siniharmaisiin lautalattioihin. Leikkimökin vihermulta kaipaisi kipeästi ehostusta. Jouluiset oviverhot pääovien ympärillä särähtävät joka päivä silmääni. Jospa piakkoin saisin vaihdettua ne keväisempiin. Verantaelämää odotan malttamattomana. Pari piipahdusta on iloa jo tuottanut. Kuppi teetä ja lintujen liverrys on kevääni tunnelman takaajat. 

Kevät, kun tulvahdat sisään ovista ja avonaisista ikkunoista niin voi sitä ilon päivää! Vanhanaikaisten ikkunoiden lumo on taattu. Puhallettujen lasiruutujen läpi maisema on hurmaava kaikkine epätäydellisyyksineen. Elämäkin on. Pitsiverhot kehystävät kotimme antiikkisia silmiä, kun kesä koittaa pelargonioiden kukoistaessa ikkunalaudoilla. Vanhan huvilamme lumovoima on parhaimmillaan erityisesti kesätuulen liehuttaessa verhoja hiljaksiin. Romanttinen nostalgia valtaa mieleni. Onneksi se on toteutunut unelma elämässäni. 

Tuskin maltan odottaa ihania anivarhaisia aamukasteisia aamuhetkiä, kun liihottelen kaftaanissa kesäkamarista aamutoimiin päätalolle tai puhumattakaan kesäaamun raukeista teehetkistä pihaterassilla. 

Peipon liverrys, ensimmäiset perhoset ja sinnikkäät kevään ensimmäiset kukkijat, kiitos kohtaamisista, joissa koin toivoa luvatuista räntäsateista huolimatta. Nyt on yksi vuodenkierron parhaista ajanjaksoista. Paina jarrua ja pysähdy hetkeen! 

Tässä ja tänään, Tuija

Tammikuun tunnelmissa

Maaseudulla valosaasteesta ei liiemmin tarvitse kärsiä. Kirkkaat pakkasillat tähtitaivaineen sinisen hetken mentyä mailleen ovat ilonaiheita, joiden vertaista saa hakea. Lumi narskuu huopatossujen alla. Pakkanen paukkuu nurkissa, sananmukaisesti. 

Punamullatuissa pihataloissamme on sata vuotta sitten ollut elämää. Tiedä häntä millaista. Liekö palvelusväki asustanut Punalassa, joka mitä ilmeisimmin on rakennettu jo 1800 -luvun loppupuolella. 

Saunan seinän takana on ollut pakari. Olisipa tuo leivinuuni tallella. Onneksi kummassakin piharakennuksessa on piiput ja suurin osa tulisijoista tallella toisin kuin päätalossa, jonka toinen savupiippu on pistetty maan tasalle 70 -luvun uudistusinnon kourissa. Pakkasen kiristellessä otettaan minä ikävöin salin komeaa kaakeliuunia, jonka lämmössä olisi ihana nautiskella talvisin tulen loimusta. Ei ole paljon järki pakottanut päätä, kun sekä ylä- että alakerran uunit on moukaroitu palasiksi ja ainakin osin haudattu takapihan metsikköön. Sirpaleita on tullut vastaan säännöllisesti. 

Yksi suurimmista iloista on laittaa tulet jäljellä oleviin tulisijoihin ja ihailla liekkien loimotusta luukkujen kipinäristikon takana. Keittiön puuliesi on arkemme sankari. Ilman sitä elämä olisi monin verroin tylsempää. Keittiöjakkara sen edustalla olisi varmaankin punaisen maton paikka, jos lempipaikkani pitäisi nimetä. Lämpimämpiin vuodenaikoihin muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on sekä sisällä että ulkosalla moneen makuun. 

105 vuotta sitten silloinen Einola oli valmistumassa. Teleporttaisin itseni mieluusti kurkistamaan sen aikaiseen miljööseen. Onneksi minua on suotu hyvällä mielikuvituksella niin pystyn kuvittelemaan talon tunnelman ja värimaailman löytyneistä tapetin riekaleista. 

Eriskummalliselta tuntuu, että miltei puolet elämästämme on jo vierähtänyt tällä mäennyppylällä. Näin väitän, koska auton navigaattori kertoo korkeuden meren pinnasta. Kalenterimerkinnät  ja valokuvat puolestaan kertovat ajan kulusta pikkulapsiperhearjesta mummolaksi. 

Lista tehdyistä remonteista, kohennuksista ja purkuhommista venyisi huikeaksi mittaamattoman arvokkaasta työstä, jonka olemme tehneet vaaliessamme sydämestämme tätä rakasta kotimiljöötämme. 

Vanhaa taloa asuttaessa käy niin, että asumus opettaa yhtä sun toista elämästä. Minulla on vahva tunne, että Villa Iiris valitsi juuri meidät eikä toisin päin. Yhteiselo jatkukoon onnellisten tähtien alla kohti tuntematonta tulevaa. 

                                                    Toiveikkain tunnelmin, Tuija

 

Maaliskuu kuvina

Kevättalven paukkupakkaset valkeine hankineen tallentuvat muistoikseni maaliskuisista aamuista vuonna 2023. Kesäaikaan siirtymisessä parasta on taas kerran valon määrän huikea lisääntyminen. Aamuvarhaiset kireät miinusasteet lauhtuivat onnekseni nopeasti auringon saadessa vallan maisemassa. 

Kotikuusen latvassa ei vielä ole livertänyt Toivoksi nimeämämme mustarastas, mutta räystäiltä roikkuvat jääpuikot noroineen lupailevat kevään lähestyvän. Useimmiten lumen hupeneminen hätkähdyttää ja yhtäkkiä takapiha on valtoimenaan sinivuokkoja. Nyt sitä on vielä vaikea uskoa, kun lunta on vielä kahlattavaksi. 

Jos oikein pinnistelen niin voin kuvitella isoimman koivun jo varovaisesti pullistelevan väräillen norkkojaan. Valtavien puiden latvoihin kurkottelu on rauhoittavaa. Nuo jyhkeät puut ovat seisseet sijoillaan jo ikuisuuden. Tuo koivukin on kokenut jos minkämoista vuodenaikaa. Kohta se aloittaa taas  vehreillä lehdillään kukoistuksen kauden. 

Huhtikuu, olet tervetullut!

Aurinkoisen päivän kääntyessä iltaan, Tuija

                                                                                💚

 

Helmiajatuksia

Helmi -sana lukeutuu lempisanoihini itselleni monimerkityksellisenä ja erityislaatuisena. Helmikuu on yksi lempikuukausistani sattuneesta syystä. Äidiksi tulin ensimmäisen kerran paukkupakkasten siivittämänä kolmisenkymmentä vuotta sitten ja toisen kerran muutamaa vuotta myöhemmin talvisissa olosuhteissa silloinkin. Jo lapsuudessani peltojen keskellä metsien siimeksessä nautin talven taittumisesta ja lumihangen jääkiteistä heijastuvista helmistä. Ajankohdassa on lukuisia helmihetkiä tässä ja menneisyydessä. SelIaisia pieniä ja isoja sekä keskikokoisia ja kaikkea siltä väliltä, kirkkaita, himmeitä ja vaaleanpunaiseen taittavia.

Tähän kotiin helmiponttipaneelit ovat kuuluneet huvilan rakennusajoilta lähtien, mitä me ilomielin olemme vaalineet ja kehitelleet kulma kulmalta. Koristelistoitukset ja helmenvaaleat paneeliseinät ovat mieluisat edelleen ja olenkin sanonut, että meillä on ollut taito tehdä remonttia niin, että kotimme vaikuttaa siltä kuin se olisi ollut tällainen aina.  Erityistaito on tehdä valmiiksi vanhanoloista pintaa. Tarkoitus on antaa elämänjälkien tuoda kerroksellisuutta ja aitoutta kokonaisilmeeseen. Tosin tuskin me kovin syvällisiä tänne muuttaessamme ehdimme mietiskellä. Purkamalla vanhojen pintaan esiin ottaminen on ollut huikea taival. Nuoruuden innolla ja villeillä visioilla puskettiin eteenpäin luottaen näkemykseemme, joka on ohjenuoranamme tänäkin päivänä. Vauhti on kylläkin talttunut kummasti joko viisastuttuamme tai uuvahdettuamme. Elämä ei käy tylsäksi, kun on aina jotakin työn alla tai ainakin suunnitelmissa. 

Koti on elämän keskiössä turvasatamana, jossa voimme suunnitella, ideoida, visioida ja unelmoida uusista kirkkaista hetkistä vuosien helminauhaan. Perustin tämän blogin näille kotiajatuksilleni, mutta kuvavirrat sekä sanat ovat lähteneet kulkemaan omia uomiaan näiden kymmenen vuoden aikana. Kokonaisuus ratkaisee on mottomme ja se pätee myös tähän lempipuuhaani, koska puuhasteluahan tämä on. Antoisaa sellaista minulle ja satunnaisille vierailijoille. Inspiraation herätti tämän päivän pari kohtaamista. Kiitos S ja J! 

Valloittava

Ihana

Luova

Lempeä

Auvoisa

Ihmeellinen

Iloinen

Rakas

Inspiroiva

Satumainen

Helmeilevin terveisin! Tuija

 

Aurora -kynttiläsarja

Aurora kynttilät

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua -sanonta sopii jouluummekin Villa Iiriksessä, joka on vanha huvilaneito kuin morsian konsanaan. Perinteet saavat tuoreita aineksia rinnalleen nuorten mieltymysten myötä. 

Aurora -kynttiläsarja edusti joulupuussamme uudenlaista valaistusta hämäriin hetkiin. Johdottomat kynttilät kaukosäätimineen helpotti valtavasti kuusen koristelua ja voin vain kuvitella, miten paljon kätevämpää on koristeiden ja kynttilöiden riisuminen sitten, kun sen aika on. Punaisia somisteita lastasin jo puisen kuorma-auton lavalle odottamaan siirtoa joulupiirongin kätköihin tämän vuoden joulun aikaa odottamaan.

Joulupuu on pkkuruisesta takametsästämme kaadettu tuikitavallinen suomalainen metsäkuusi, jonka olimme käyneet valitsemassa jo hyvissä ajoin. Tosin luminietosten keskellä emme olleet enää lainkaan varmoja oliko tämä se ennakkoon mieleen painettu. Riittävän sopusuhtainen ja malliltaan sohvan taakse oivallinen oli tavoite ja tällä kertaa pituutta osasi arvioida joku minua tarkempi. 

Kastelukannu puun juurella takaa, että muistan tarkastaa päivittäin vesiastian tilanteen. Alussa kuusi on varsinainen juoppo ja kokeeksi laitoin kaksi sokeripalaa heti ensimmäisellä kastelukerralla. Hyvinvoivalta vaikuttaa ja luotan välttyvämme rapisevalta havukasalta.

Aurora -nimikin viehätti näissä kynttilöissä. Onhan meillä sama nimi kuopuksen toisena nimenä. 

Aurora-nimen taustalla on kreikkalaisten aamuruskon jumalatar, josta roomalaiset käyttivät nimeä Aurora ’aamurusko’

Airamin ovat kaikki meidän aiemmatkin kuusenkynttilät, joista yksi langallinen paketti pääsi Turkuun viedyn kuusen mukana tuomaan valoa joulun odotukseen Tuomiokirkon lähistölle tyttären kauniiseen kotiin.

Turun joulutunnelmassa on jotakin maagista. Kävimme ensimmäisenä adventtiviikonloppuna hakemassa mieliimme sieltä joulutunnelmaa ja onnistuimme siinä paremmin kuin hyvin. Nyt alankin jo vähitellen olla valmis luopumaan jouluisista puuhista ja ensimmäiset raikkaat kevättalven pakkaspäivät tuokoon valoa ja virkeyttä tullessaan. Joululeipäaineksia olisi vielä jäljellä ja voisihan taikinan pyöritellä sämpylöiksikin. Pari valkosipulisilakkaa odottaa pääsyä leivän päälle. Yhden purnukallisen laitoin pakastimeen kesäherkuksi juhannuksena uusien perunoiden kanssa nautittavaksi.

Kokeilin liittää tuonne loppuun pikkuvideon joulukylästämme, josta toivon muotoutuvan mummolan perinne. Toivotaan, että onnistun! 

No, ei suostukaan tallentumaan. Rusta -liikkeestä onnistuimme suloisen tunnelmanluojan löytämään. 

Kynttiläterveisin Tuija

Aurora kynttilät

 

Uusi vuosi on tuossa nurkan takana. Muutama tunti niin siinä se vuosi 2023 tervehtii meitä tuoreena ja raikkaana sateen viskoessa räntäroiskeita Villa Iiriksen ikkunoihin. Saunapolulla saa varoa liukastumasta ja kastumasta, mikä tuskin haittaa, kun odotettavissa on makeat löylyt pihasaunan lauteilla. Naapurustossa paukkuu ja räiskyy jo. Meillä juhlailtaa vietetään rauhaisammin.

Anivarhain peiton alla heräillessäni aloin miettiä kuluneen vuoden kohokohtia ja kiitollisuuden aiheita. Tärkeimmäksi nousee kotielämä kaikessa yksinkertaisuudessaan sekä kohtaamiset läheisten kanssa arjessa ja juhlahetkissä. 

Tosin silloin tällöin on hyvä pyrähtää vähän muuallekin niin näkökulma avartuu. Kuvia selaillessa oli ilo huomata, että tuollaisia mukavia piipahduksia on ollut lukuisia. Kotipihaan kurvaaminen on kuitenkin aina paras hetki. 

 

Alkuvuonna lumen määrä yllätti. Maaliskuussa se jo oli sulamassa, kunnes huhtikuussa lunta tuprutti yli odotusten. Pihapolut alkoivat olla kapeaakin kapeampia. Toivottavasti tuleva vuosi olisi vähälumisempi, vaikka kaikessa on puolensa. Vanhan hirsitalon korkean kivijalan ympärille on hyvä kasata lunta eristeeksi. Rajansa kuitenkin saisi säänhaltija hallita. 

Kevättalven valo on ihana ajankohta. 

Odotan toiveikkaana -listani:

tulppaanikimput

pari (ei sen enempää!) aurinkoista paukkupakkaspäivää

hankikantoset

kevääseen heräävä luonto, silmut ja nuput

ensimmäiset sinivuokot

lämpimät hetket verannalla

talvesta virkoavat pelargoniat

lukemattomia kirjoja

retkiä lähelle ja kauemmas

ja paljon muuta, mitä en voi vielä edes aavistaa. 

Mitä sinulle mielessä päällimmäisenä menneeltä vuodelta? 

Avoimin, uteliain mielin kohti uutta vuotta 2023!

Tuija

Joulu mielessä

Maaritin Joulunajan olennaiset -postauksen luettuani jäin miettimään, mikä minulle tuo joulun ja postauksen kysymys: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? herätti huomaamaan, että niinpä niin ... mitä minulle itselleni kuuluu juuri nyt.  Aihe on olennainen, mutta kummallisesti sitä itsensä jättää prioriteettilistansa alkusijoilta hyvinkin helposti. Tosin onhan tässä elämänvaiheessa mahdollista toimia itsekkäästikin, mutta arvostanko esimerkiksi omaa vapaa-aikaani sen ansaitsemalla kunnioituksella vai annanko ajan vain valua läpi sormieni. 

Hyvinvointitekona alkuun laittamani Instagram -tauko on venynyt pidemmäksi kuin uskoin pystyväni. Yli 60 päivää on mennyt kuin siivillä. Vain kaksi kertaa olen ollut hilkulla uppoutua kuvavirtaan. Pystyin pitämään näppini erossa luurista, mistä olen ylpeä. Kymmenen vuotta kuvien selailua ja postailua tulee näinä päivinä muistaakseni täyteen. Irtiottoni juhlistaa siis Instagram -urani merkkipaalua. Nyt en siis voi edes tarkistaa, että muistanko oikein ajankohdan, jolloin tytär opetti minulle IG:n saloja. Ja minähän opin! Nyt on aika herätellä uinuneita taitoja, joista saan uskoakseni enemmän. Ompelutaitoni ovat tallella ja osaan edelleen uppoutua monenlaiseen tekemiseen. Lomilla olen hyväksi havainnut äänettömyys -asetuksen. Ihan kuin aikaa tulisi lisää, kun joka kilkahdus ei keskeytä tekemistä tai ajatuksen juoksua. 

Bazar -kustannukselta taannoin saamani Lucinda Rileyn uutuuskirjat ajattelin säästää joulunpyhien lukumaratoniin. Toisin kävi! Ahmin ne molemmat alta aikayksikön. Tekeillä on oma postauksensa niistä. Kuvat eivät ole onnistuneet toivomallani tavalla, vielä. 

Joulun lähestyminen innostaa ja samaan aikaan jännittää, miten suunnitelmat toteutuvat vai onko taas varauduttuva pikaisiinkin muutoksiin. Elämää, ei sen enempää...

Lempinäkymäni joulun aikaan on salongista saliin avautuvien ovien raosta pilkahteleva oman metsikön joulukuusi. Viime joulun aikaan ihastuin amaryllikseen, jonka sipulin pidin keväästä syksyyn kukkapenkissä ja muistin juuri ennen pakkasia napata sen takaisin sisälle lämpimään. Luulin jo sen saaneen siipeensä, mutta nyt sieltä ruukusta pilkistää pikkuisen vihreää. Täksi jouluksi se tuskin kukoistukseen ehtii, mutta jospa jossakin vaiheessa saan ihailla valkeita kukintoja. 

Jouluisia kattauskuvia katsellessani toiveikkuus valtaa mieleni. Muutama katajanoksa, pellavaiset lautasliinat, valolangat ja jättikävyt ovat valmiina. Lautaset ovat samat sekä arkena että juhlassa. Pienillä somisteilla loihdin juhlavuutta joulupöytäämme. Kauniit lasit toistavat valonsäteet lumoavasti ja peltitarjottimet suojaavat juhlaliinaa. Kuuletko sinäkin jo enkelikellon kilkatuksen? Sydämeeni joulun teen...

Hyvää toista adventtia! Sydämellisin terveisin Tuija