maanantai 3. tammikuuta 2022

Villa Iiriksen tunnelmia


Joulusaunan tuoksut ja saunakamarin uunin tulen rätinä siirsivät mietteet joulun rauhaan. Uuden vuoden ensimmäisen päivän pitkä kuuma kylpy oli myös odottamisen arvoinen. Pihasaunan polkua on tallattu useasti. Onnekkaita olemme, koska sauna on lempiasia ympäri vuoden. Lumihangessa kierähtely on seuraavan saunakerran suunnitelmissa. Nyt on riittävän isot nietokset, joihin uppoutua, jos rohkenen. 




Salin pöydälle yhtenä lempeänä iltahetkenä katettu herkullinen juustotarjotin ilahdutti meitä yllätyksellisyydellään.





Jouluisen puurokattauksen koristuksena käytin tapani mukaan katajanoksia ja valolankaa. Peltitarjottimien reunaan kiinnitetyt kuusenkynttilät ovat kestosuosikkini, vaikka muu perhe on niistä eri mieltä. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä kärventänyt itseään. Miten pieni suloinen kynttilä voikaan tuoda niin paljon iloa, minulle. Uskon kokonaisuuden eheyttävään voimaan. Kierrätyspöydältä löydetyt vanhat Arabian lautaset ovat  kuin luodut meidän kotiimme. Isoisäni rintamalla veistämä puurokauha on lujaa tekoa ja toimii erinomaisesti edelleen. Apilalasit ovat kooltaan mitä mainioimmat vesilasit. Lasinen Vichypullo hivelee esteetikon silmää osana kattausta. Tuoreen joululimpun tuoksua ei voita mikään. 







Hellin itseäni joulun alla hankkimalla paikalliselta Honkasen puutarhalta hurmaavan jouluruusun, pari hyasinttia ja hetken mielijohteesta elämäni ensimmäisen amarylliksen, josta muotoutui tämän sesongin ihanin yllättäjä. Onneksi tartuin hetkeen ja liitin tuon ihastukseni hyvän mielen tuojiini ystävällisen myyjän kiikuttaessa kanssani ostokseni auton peräkonttiin asti. 



Mielikuvani amarylliksesta on muuttunut totaalisesti joulun aikaan kukkavanojen kasvua seuraillessani. Olen kuvaillut sitä tai täytyisikö kirjoittaa niitä erilaisissa valaistuksissa hämärän hyssystä sinisten hetkien aikaan ja keskellä kirkasta päivää. Luulin, että kukintoja tulee kaksi, mutta ehei. Olin väärässä uskomuksineni! Tänään avautui kahdeksas valtava kukka kuin viehättävä silkkihamonen. 




Nyt ymmärrän amaryllishuumaa, josta olen lukenut ja kuullut. Punainen väri ei ole koskaan puhutellut, mutta tämä eteerinen kaunotar herkkine lehtineen on hurmannut minut yksinkertaisen runsaalla kauneudellaan. Näen siinä suloisia kevään enteitä ja lupausta onnekkaista uuden, jo alkaneen, vuoden hetkistä. 

Toivon lempeyttä ja toiveikkuutta sinullekin lukijani vuodelle 2022!



Joulukuusen metsästys onnistui yksissä tuumin hyvin, kun olin jo monta kertaa käynyt tiirailemassa sopivia vaihtoehtoja pikkumetsästämme. Alkuaikojemme jättikuusi on nykyään maltillisemman kokoinen. Tämä parimetrinen näkyy kivasti ikkunasta pihalle valoineen ja pystyssä pysyminen on taattu ilman erityisiä poppakonsteja, joihin jouduimme turvautumaan kissaperheaikaan. Kuusi on varsinainen suurkuluttaja veden suhteen. Tuore sahauspinta imee paljon vettä, jota on muistettava antaa riittävästi heti alusta asti. Hellällä hoivalla joulupuu pysyy tuoreena pitkään. 





Lopuksi tarjoan sinulle kenties tutunkin jouluherkun alimmaisen kuvakollaasin sinistä linkkiä klikkaamalla. Tämä toinen namupala ja Talven hopeiset hiutaleet ovat jääneet toistaiseksi nukkumaan Ruususen unta. Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä vuoden ensimmäinen postaus. 

Kiitos, kun olet matkalla mukana! 
Sydämellisin terveisin Tuija




8 kommenttia:

  1. Vaikka joulun olenkin jo jättänyt taakseni, niin nämä ihanat joulukuvat kauniista kodistasi lumoavat minut täysillä. Mikä lämmin tunnelma ja niin harmonisen kaunis kokonaisuus!
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Ilo lukea, että postaukseni kosketti sinua. Eilen illalla tuli tarve luoda joulun tunnelmat blogiin muistoksi itselle ja iloksi lukijoille.
      Antoisaa vuotta 2022 Ahvenanmaalle! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Meitä yhdistää näköjään rakkaus valkoisiin simppelin kauniisiin kukkiin, jotka myös itselläni kuuluvat jouluun (ei varmaan saisi sanoa, mutta aina pelkään, että joku tuo tuliaisiksi punaisia joulutähtiä :D).

    Samoin kattauksen keskellä kulkevat katajanoksat ja hentoinen valosarja on myös oma juhlapöydän pikakattaukseni. Syntyy muutamassa minuutissa, kun pihan katajat (välillä käytän myös Tuijan oksia) ovat heti terassin ovelta käsin käden ulottuvilla.

    Ja voi että. Ennenvanhaan - tai siis ihan just äskettäin omassa lapsuudessa - mummolan joulukuusessa oli aina elävät kynttilät ja sittemmin myös tähtisädetikkuja, eikä kertaakaan käynyt vahinkoa, vaikka kuusen ympärillä mentiin porukalla piirileikkejä niin, että ilmavirta sai liekit lepattamaan.

    Hauska oli siirtyä näistä loppuvuoden tunnelmista tuonne linkkaamaasi artikkeliin, jossa vastassa olikin aivan ihana kesä ja monen monta kaunista kuvaa, joissa riittää yksityiskohtia katseltavaksi ja silmän iloksi.
    Varmaan moni huonekalu ja muu on vaihtanut paikkaa kuluneiden vajaan viiden vuoden sisällä, mutta tunnelma on tallella.

    Kiitos viime vuoden kuvista ja sanoitetuista tunnelmista ja kaikkea parasta tähän vuoteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, kommenttisi sai hymyn huulilleni. On aina mahtava tunne, kun huomaa luomuksensa kohtaavan toisen ihmisen tunnetasolla ja saa vastakaikua ajatuksilleen.
      Talvi pyryineen on oikeastaan vasta alkamassa tosissaan, mutta siitä huolimatta mieli viipyilee jo menneissä auringon lämmittämissä tuokioissa sekä myös tulevissa. Tässä on pienoinen ristiriita ajatusmaailmaani nauttia ja elää hetkessä. Voi sitä kai kuitenkin haikailla hyvällä omalla tunnolla.
      Suurkiitos Annukka ihanasta viestistäsi ja onnenkantamoisia vuodelle 2022!<3

      Poista
  3. Tämä oli kiva idea taltioida itsellekin mieleen joulun tunnelmia; samaa harrastan itsekin tiettyjen kirjoitusten kohdalla, niihin on mukava palata jälkeenpäin.
    Kuten olen monesti kommentoinutkin, teidän pihasaunanne ja kylpyamme on aivan lumoava, enkä ihmettele että sitä polkua tallataan tiuhaan. Sauna on paras lääke ikävien asioiden hälventämiseen mielestä, mutta myös ihana kohottaja kun mieli on muutenkin korkealla. Onneksi on sauna!
    Havut ja valonauhat ovat meilläkin perinteisiä ja hyväksi havaittuja joulukoristeita. Yksinkertaisen tyylikkäinä toimivat vuodesta toiseen.
    Minäkin katselen täällä valkoisen amarylliksen uskomatonta kukintaa; leikkasin juuri toisen pitkän jo kallistuvan vanan korkeaan kukkamaljakkoon - niin iso ilo pienellä rahalla.
    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit mukavasta kommentistasi!
      Eilen kylpiessäni mietin taas, miten saisin tunnelman tallennettua kuviin. Kuumassa höyryisessä saunassa se ei ole helpoin konsti ja keinoa en aivan äkkiä keksi. Eilen keskityin sen sijaan nauttimaan pitkästi rentoutuen kokonaisvaltaisesti. Hangessa kierimiseen tarvittavaa rohkeutta en saanut kerättyä tarpeeksi, vielä, tällä kerralla.
      Sinun kotisi joulu näyttää hurmaavalta. Pienillä yksityiskohdilla saa tunnelmaa muutettua tilanteen mukaan. Meidän kuusi saa tuoda vielä iloa viikon, koska se voi niin hyvin salin sohvan takana.
      Harkitsen hakevani tänään tuoreita kukkia arkea ilahduttamaan. Katsotaan saanko itseni matkaan, kun tämä kotiolo tuntuu niin ihanalta.
      Hyvän uuden vuoden toivotuksin, Tuija

      Poista
  4. Oi, miten ihanan jouluisia kuvia Villa Iiriksestä. Valkoiset amaryllikset ovat oma heikkouteni ja harmittaa, että tänä jouluna oma amaryllis antoi odottaa itseään todella pitkään ennen kuin avasi kukkansa. Mutta nyt on vielä mistä nauttia.

    Olen jo ostanut lisää punaisia amarylliksia kun valkoiset ovat jo loppuneet koska niistä saa sitten tarvittaessa hyviä leikkokukkia jos eivät pysty sipulissaan pystyssä painon takia.

    Meillä joulu jatkuu vielä Nuutin päivään joten vielä tänään loppiaisen sitä ei todellakaan korjata pois.

    Hyvää loppiaista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Marjo!
      Kiitos kehuistasi! Jouluisia asioita on meilläkin Nuutin päivään asti. Kuusi kukoistaa niin en siitä vielä malta luopua. Olen hoivannut sitä hellästi niin se ei juurikaan rapise eli kun aika on niin sen voi kantaa kokonaisena pihalle odottamaan kevättä.

      Valoisaa tammikuuta ja hyviä ulkoiluja! Tuija

      Poista