sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Huopatossurakkautta


Huopasaappaani mun






Blogiyhteistyövierailu kaksi vuotta sitten  Lahtisen huopaliikkeessä Jämsän Partalassa on vielä tuoreena mielessäni. Oli huikea tutkailla valtavaa valikoimaa erilaisia huopatuotteita, joista lapsuudesta tutuimpia olivat unelmoimani värikkäät huopikkaat. #lahtiset on ajassa mukana ja löytyy erilaisista sosiaalisen median kanavista sekä konkreettisesti täältä.







Kirjoitin toissa vuonna postauksen uutukaisista huopakengistäni ja ne ovat totta totisesti olleet elämäni parhaat pakkaskelin jalkineet. Lämpimät, tyylikkäät ja ihanat jalassa. Lukuisia kertoja olen kertonut kysyjille tarinan niiden alkuperästä. Kiitollinen olen tästä hyvinvointiani kohentaneesta yhteistyökuviosta!

Kotielämän kukkanen ovat puolestaan nämä Aamutossut, joita eri värisinä ja kokoisina käytetään meidän perheessämme ympäri vuorokauden tai no yleensä yöaikaan nukutaan, mutta tarvittaessa silloinkin, jos kukutaan yöaikaan kamomillateetä hörppien. 

Huopatossut ovat miltei lämpimimmät paljaissa jaloissa. Usein kipitän niissä saunallekin pihan poikki ja ne on mukava sujauttaa jalkoihin kylpemisen jälkeen. Lahtisen kauppaan pääset linkkiä klikkaamalla. Uskon, että yllätyt huopatuotteiden monipuolisuudesta. 

Lahtisen Huopaliike täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kannattaa kurkistaa tämä juhlavuoden video!  

Ihailtavaa, että perheyritys on edelleen voimissaan ja 2020 -luvullakin on mahdollista löytää käsityötaidon näytteitä, joiden suunnittelu palvelee myös tässä ajassa. Etätyöntekijällekin nämä ovat passelit hyvän mielen töppöset. 

Lempihuopikkaani ovat tämänkin talven aikana pitäneet varpaani turvassa pakkasen puraisuilta. Parasta on, että ne sopivat värimaailmaani täydellisesti mottona 'tyyli ennen kaikkea'. 













Lämpimät onnentoivotukset 100 -vuotiaalle Lahtisen Huopaliikkeelle täältä saman ikäkauden pihapiiristä 


                                        Sydämellisin terveisin Tuija


 



Punalan talviasu

4 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköisiä huopikkaita. Varmasti olet lämpimiä ja mukavia jalassa. Kauniita talvisia kuvia Punalasta. Mukavaa talven jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan Anneli! Huopikkaissa varpaat viihtyvät. Nyt on talvi näyttänyt kauniit kasvonsa jo monena päivänä.
      Hyvää tammikuuta! Tuija

      Poista
  2. Huopikkaat on kyllä ihan parhaita! Ja kotimaisuusplussaa näissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavaa, kun yritys on 100 vuotta kehittänyt tuotteitaan ja toimintaansa tarpeiden mukaisesti. Tänä talvena on ollut ihania huopikaskelejä. Nautitaan niistä! Terveisin Tuija

      Poista