Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkailo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkailo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. helmikuuta 2024

Kevättalven kukkailoa







Tulppaanikimppu on suonut ison ilon tuossa keittiön perintökomuutin päällä sinisen purkutalokaapin vierellä. Uskomattoman ryhdikkäitä yksilöitä tämä minun makuuni värikäs puketti on pitänyt sisällään. Napsaisin heti kukat saatuani niiden varsiin tuoreet imupinnat terävällä veitsellä ja asettelin ne häälahjaksi saamaamme Aalto -vaasiin jääkylmään vesitilkkaan. Siinäköhän niiden kukoistuksen salaisuus vai viileässä sisäilmassa tai kenties ihailevissa katseissa ja kehuissa. 

Päivittäin olen ihastellut värien kontrastia ja valon leikkiä näkymässä, jota aamuteellä tuijottelen suunnasta tai toisesta milloin mitenkin sekä pitkin päivää ohikulkien. Ulkona pihan ollessa lumikinosten saartama niin nämä väriläiskät ovat tuoneet kevätmieltä ja toivoa värikylläisemmästä vuodenajasta, jolloin voin taas haahuilla kiireettä pitkin tonttia keräten kesäkukkia, yrttejä ja heiniä maljakoihin.

Sunnuntaiaamuna sain iki-ihanan kirjalahjan nimeltä Oma rakas puutarhani: hetkiä, suunnitelmia, unelmia, jonka takakannessa on motto "Anna unelmiesi kukkia!"

Kevättalven valoisin ajatuksin, unelmoimisiin, Tuija






 

lauantai 21. elokuuta 2021

Kukkaniityn lumoissa


Kauppa-asioilta palatessamme piipahdin kukkaniityllä. Poimin kimpun kaunokaisia ilahduttamaan itseäni, mutta huomasin tuoneeni iloa myös ohiajaneelle pyöräilijälle, joka pyysi lupaa ottaa kuvan minusta kukkineni. Juttelimme hetken ja voi kuinka mukava kohtaaminen ventovieraan ihmisen kanssa olikin. Hän jatkoi reipasta retkeään Tampereelta Pälkäneelle sähköpyörällään, jonka kertoi olevan mahtava menopeli. Ihailtavaa asennetta!

Palatessani pellon reunaa pitkin kohti autoa kuulin lähistöltä huikkauksen: "Sul on hyvä tyyli! Katsoin jo tuolta kaukaa sua." Kiitin kohteliaisuudesta ja koin ilon olleen molemmin puolinen. Huikkasinkin kehujalleni: "Tuntuipa hyvältä! Kiitos!" Vieläkin hymyilyttää moinen harvinaislaatuinen avoimuus ja aitous. 

 





Kukkakimppuni pääsi kotona keittiön uuden keittiösaarekkeen somisteeksi. Kepeä kesäinen keittiöremontti meidän tyyliin: minä maalasin lattian ja Lauri kantoi ullakolta antiikkisen Einar -sedän kirjoituspöydän paikalleen modernin myyntiin lähtevän Stenstorpin tilalle. Laatikostoihin mahtuu leivontavälineet, ottimet ja monenlaista pientä ja tarpeellista. Hukkaan joutuneiden helojen metsästys jatkuu ja kaakelipinnoitus on vaiheessa. Tuossa on luullaksemme viileään aikaan mukava syödä aamiaista ja iltapalaa tulen rätistettessä puuliedessä. Vielä on onneksi verannalla leppoisaa oleskella kynttilöiden kajossa iltojen hämärtyessä. 





Pienet ilot on isoja, kun niitä oikeasta näkökulmasta tarkastelee. Nyt jo näen sieluni silmin mukavat yhteiset tuokiot keittiön pöydän äärellä. Muistan pikkutyttönä ihastelleeni tätä kirjoituspöytää isosetäni toimistossa Portaassa. Siellä tuoksui piipputupakka ja oli erityisen hienoa, kun pääsi kurkistamaan tuohon konttoriin. Toivon ideamme osoittautuvan toimivaksi ja arkeamme sulostuttavaksi. Kerran vieraamme sanoikin, että tämä on ensimmäinen muunneltava keittiö, jossa hän on käynyt. Paikallaan ovat pysyneet vain vesipiste ja tulisija. Elämäntilanteen ja tarpeiden mukaan on hauska miettiä uusia parhaiten palvelevia ratkaisuja. 

Kukkien iloa lauantai-iltaasi! Tuija