sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun jälkimainingit





Tonttutytöistä pienimmäinen on viettänyt jokaisen joulunsa tässä talossa. Matkan varrella on Koti meidän on täyttynyt mieluisista traditioista, joista vaalimme hellyydellä. 

Mummelin ompelemat punaiset hiippalakit oli tytöillä nuorempana päässä adventista loppiaiseen sekä sisällä että ulkona. Haikeudella he tuossa joulun alla muistelivat tonttupukujaan, jotka olivat yksi tärkeimmistä joulun tuojista. Niin myös minulle. Kulkusten kilinä paljasti aina, missä tonttuset touhuilivat omia puuhiaan. 


Perintöesiliina



Yksi ihanin joulumuisto omasta lapsuudestani on äidin leipoma joulupulla, jonka tuoksuun oli ihana herätä aattoaamuisin. Tätä perinnettä olen jatkanut vaihtelevalla menestyksellä. 

Tänä vuonna appelsiinituorejuustomarmeladikierrepullat olivat niin herkullisia, että intouduin kokeilemaan, miltä maistuu aito täysmaito pullan kera. 
Kyllä, maku oli tyrmäävän hyvä! 


T=Tyrmäävä on sekasorto tällä hetkellä tämän oven takana.


Entisellä pyykkituvallani, alunperin pakarilla, nykyisellä 
T -huoneella on iso merkitys elämässäni.

T niin kuin Tuija
T = tuikku
T -> tehdä, toimia, touhuta, tuumia, työskennellä
T: tee maistuu hyvältä, itse asiassa paremmalta kuin kahvi
T = tila itselle

Joulukääreistä paljastunut Kon Mari -opus tulee olemaan ohjenuorani tulevina aikoina oman tilani uudelleen organisoinnissa = siivoamisessa. 

Turha, "josjoskuskäyttäisin", 
tavara saa jatkaa matkaansa 
a. roskiin b. kierrätykseen c. kirpputorille. 
Lajittelu on kaiken a ja o.

Kun päästää irti niin tilalle saa jotakin uutta...

Miten sinä pääset eroon turhista tavaroista? Lajitteletko vai heitätkö samaan jätesäkkiin kaikki hävitettävät? Kon Mari -menetelmän roskapussi-ideologia minua vähän ihmetyttää. Vai enkä ole lukenut vielä tarpeeksi pitkälle? Cecelia Ahernin hömppä Sadan nimen mittainen matka on koukuttanut enemmän.

Joulun joutilaisuudesta inspiroituneena, tuikku



Christmas=lazyness=happiness


10 kommenttia:

  1. Hyvää loppuvuotta Tuija! Ihania perinteitä, jotka juuri tekevät jouluntuntua. Pidin tuota järjestyskirjaa jo käsissäni Akateemisessa, mutta jätin hyllylle. Siitä on paljon tarinoita ja on kuulemma muuttanut monen käsitystä tavaran hamstraamisesta. Minusta tuo järjestely tulee luonnostaan, kun tulee ikää. Mukavia lukhetkiä, mitä tahansa sitten on luettavana, leppoisuutta, oloilua ja energian keräämistä näin välipäivinä. Voi hyvin! Ja kiitos tästä vuodesta blogiystäväni! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välipäivien viemää... Nyt on Ahernin matka taivallettu. Hyvä kirja! Seuraavaksi Kon Mari loppuun. Olen kiitollinen ystävyydestämme! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Kyllä perinteet ovat tärkeitä ja mukavia joulun vietossa. Varmasti tuli hyvää joulupullaa. Mukavaa loppuvuotta sinulle Tuija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nuo yksittäiset joulupullat olivat parempia kuin bostonkakuksi kohottamani sisarukset. Maito ja pulla vei sydämeni, pitkästä aikaa. Terveisin Tuija

      Poista
  3. Perinteet ovat todallakin tärkeitä. Nykyaika on niin hirveän hektistä ja aina vain kuikuillaan tulevaan, vaikka olisi hyvä elää hetkessä:)
    Monien bloggaajien kodeissa joulu pakataan pois heti ekana arkipäivänä ja aletaan odottaa kevättä. Talvellekin olisi annettava aikana, vaikka kevät kuulostaa niin houkuttavalta:)
    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiihtyvä maailma oli terminä Riikka Koivistolla, jonka luentoa Sinä riität olin syksyllä kuuntelemassa. Maailman vauhtia voi omalta osaltaan hidastaa keskittymällä tähän hetkeen ja pysähtymällä nauttimaan niin kuin nyt joulusta, joka ei ole suoritus. Nyt voi nauttia rauhassa kauniisti kukkaan puhjenneista hyasinteista ja istua ihmettelemässä kynttilän liekkiä. Olen onnekas! Terveisin Tuija

      Poista
  4. Perinteet ovat ihania, varsinkin kun niistä tekee omannäköiset ja itselleen sopivat. Tavarasta luopuminen on itsellekin tärkeässä roolissa - muuton myötä suurin karsinta on tehty, mutta työ jatkuu :) Mukavia loppuvuoden päiviä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentouttavaa Uuden Vuoden Aattoa ja iloa, onnea vuodelle 2016! Sydämellisin terveisin Tuija

      Poista
  5. Kiitti kirjavinkistä... alkoi nimittäin kiinnostaa. Täällä odottaisi yksi iso ullakko siivoajaansa. Jospa kirjasta sais potkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ullakon siivoaminen on kokonaisvaltaista puuhaa ja varsinkin, jos ja kun siellä on monen ihmisen omaisuutta niin siinäpä sitä työsarkaa piisaa. Kirjasta voisit saada joitain vinkkejä karsimiseen, joka on kaiken alku. Valitseminen ei aina ole helppoa. Pois vai talteen...Pirteää tammikuuta Katri-Maija! Terveisin Tuija

      Poista