lauantai 23. tammikuuta 2016

Talvihetki Villa Iiriksen pihaportilla





Toissapäivänä nappasin tämän kuvan kodistamme Villa Iiriksestä kohmeisilla sormilla sinisen hetken paukkupakkasessa. Julkaistuani otokseni Instagram -tililläni hämmennyin kommenttien ja sydän -klikkausten määrästä. Kiitollinen olo!

Suomen talvi on kaunis pehmeän puuterilumen peittäessä maisemaa. Utuinen savukiehkura kohoaa savupiipusta korkeuksiin. Kuuset rapun pielistä saivat jatkaa matkaansa puupinoon, mutta valojen väliaikainen sijoituspaikka osoittautuikin oikein mainioksi pimeyden karkottajaksi. Parvekkeen kaiteeseen ripustamani valonauha olkoon vielä tovin paikallaan. 



Lempiblogissani Aamu omenatarhassa Anna pohti bloggaamistaan otsikolla Miksi ra-kas-tan tätä. Hän kirjoittaa "...olen päättänyt tehdä tätä vain itselleni." Kiitos Anna tunnelmallisista ja taidokkaista kuvista! Yksikin kuva, oma tai toisen, voi saada aikaan valtaisan inspiraation. Minäkin teen tätä itsekkäästi omaski ilokseni. Tosin lukuisat kommentit ja kasvava lukijamäärä ilahduttavat ja tuovat vuorovaikutteisuutta. Bloggaaminen on antoisaa. 

Elämän äärellä -blogin Riikka on perustanut Viisi miljoonaa hyvää tekoa -yhteisön.  Olkoon tämä hyvä tekoni, jonka jaan kaikelle kansalle. Joidenkin mielestä vanha talonröttelö, joka olisi pitänyt vetää maan tasalle puskutraktorilla, kukoistaa kuin ikinuori neito. 

Aikaa nähneessä kiinteistössä eläminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Kekseliäisyydestäkään ei ole haittaa ja huumonrintaju auttaa kiperimpien tilanteiden yli. Aika moni on matkan varrella varovasti tiedustellut, että vieläkö te siellä asutte? Kysymys on kieltämättä närkästyttävä, koska tällainen tunteellinen Koti-ihminen suhtautuu tekemiinsä valintoihin suurella sydämellä. No, onneksi ymmärrystä löytyy ja armollisuutta niitä kohtaan, joille valitsemamme elämäntapa on kauhistus. Kukin taaplaa tyylillään. 

Kahdeskymmenes vuodenvaihde aloitti Villa Iiriksen juhlavuoden kotinamme. Tehdyistä kunnostuksista, muutoksista, parannuksista ja toteutuneista unelmista, pilkkeestä silmäkulmassa (=hautuvista haaveista) saisi tolkuttoman pitkän listan. Hyviä tekoja olemme tehneet ja tulemme tekemään. Ole hyvä!



Hyvän mielen toivotuksin, Tuija


















12 kommenttia:

  1. Mikä kaunotar!<3 Kyllä voitte olla onnellisia valitsemastanne tiestä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunotar kiittää ja niiaa! Lauantai-illan iloja! Tuija

      Poista
  2. Niin ihastuttava koti teillä! Todellinen kaunokainen <3 Vanhassa talossa on omat jujunsa, mutta myös ainutkertainen ihana tunnelmansa, jollaista uusissa taloissa ei ikinä. Siksi meilläkin jälleen haaveissa vanha talo, jota ruveta kunnostamaan oman näköiseksi :) Mukavaa lauantai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä koti on ollut aikanaan todellinen helmi ja on vieläkin unelmiemme täyttymys kaikkine poppakonsteineen. Tunnelma on juuri tuollainen kuin kuvailit. Hirsiseinien sisällä on hyvä hengittää ja olla. Onnea teille oman unelmanne etsinnässä! Tuija

      Poista
  3. Teillä on kyllä niin ihana koti! <3 Tuo kuva on aivan mahtava! Vaikka vanhassa talossa asuminen on joskus työlästä niin onhan niissä se oma tunnelmansa jota ei uuteen kotiin saa vaikka kuinka haluaisi. Itse en ole koskaan asunut uudessa talossa joten joskus tekisi mieli myös kokeilla miltä se tuntuisi. Ystäväpariskunta on taas rakentanut jo kaksi uutta taloa ja ihastelevat aina vanhan talon tunnelmaa.
    Mukavaa lauantaita sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marita! Vanhan talon tunnelmassa on oma lumovoimansa. Onkohan se historian siipien havinaa? Kerroksellisuus ja käsityön merkit seinähirsissä tuovat aidon elämän tunnun. Uudessakin talossa on omat hyvät puolensa. Leppoisaa lauantai-iltaa! Tuija

      Poista
  4. Teidän kotinne näyttää niin kauniilta! Ehkä yksi kauneimmista, jota olen ikinä nähnyt <3 Olen siis aivan heikkona mansardikattoihin <3

    Ehkä joskus vielä pääsen näkemään sen livenä, olisi ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, arvostan sinun sanojasi suuresti. Liikuttavaa. Tapaaminen on järjestettävä. Terveisin Tuija

      Poista
  5. Aivan ihana talo puuterilumen keskellä !
    Kyllä wanhassa talossa vaan on sielukkuutta jota uudesta saa hakea...
    Mukavaa talven jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilahduttavasta kommentistasi Tiina! Suloista sunnuntaita! Tuija

      Poista
  6. Hei Tuikku! Kotinne on yhtä ihastuttava ulkoa kuin sisältä!!! Ja sinä osaat sulostuttaa arkeanne tuhansin lämpöisin ajatuksin ja teoin! Hyvää uutta viikkoa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna itsellesi ihanasta kommentista! 💕 Tuija

      Poista