Villa Iiris 14.11.1996

 

Tänään on 29 vuotta päivästä, jolloin Einola siirtyi meidän omistukseemme. Kävelimme kahdestaan kaupantekotilaisuudesta Tampereella Hämeensiltaa pitki kohti silloista kotiamme Rautatienkadulle Tuomiokirkkoa vastapäätä. Iiriksen päivästä tuli käänteentekevä elämänpolullamme. Villa Iirikseen pääsimme muuttamaan itsenäisyyspäivän aattona eli silloin vietämme vuosipäivää. 

Seuraavana kesänä perheemme sai lapsikatraan pienimmäisen Iiriksen iloksemme. Hämmentävää, miten vuodet ovat vierineet sukkelaan. Pikkulapsiarkea oli ihana elää täällä maaseudun rauhassa. Nyt on onni nauttia kodistamme toisenlaisen arjen näyttämönä. 

Villa Iiris on osoittautunut elämämme merkityksellisemmäksi valinnaksi. Elämä on mukautunut vanhan miljöön ehtoihin ja kannustanut meitä löytämään vahvuutemme ja luovuutemme. Ilman kekseliäisyyttä sinnikkyydellä höystettynä emme olisi tässä pisteessä, jossa koti luo uudenlaiset puitteet viettää elämäämme. Vapaus nauttia meille tärkeistä asioista rauhallisessa elinympäristössä on arvokasta. Luovuus on elintärkeää.

Hämärän hyssyn keskellä puulieden rätinään on ihana askeltaa aamusella. Keittiömme sydän valaisee harmaimmankin aamun. Kiitos Lauri aamuhetkien tunnelmasta. Ja kitara soi...

Tunnelmallisin perjantai-illan ajatuksin, Tuija

Tervetullut huhtikuu!

Huhtikuu saapui tänä keväänä hämmästyttävällä vauhdilla ja siinä samassa hötäkässä olemme saaneet nauttia jo uskomattoman lämpimistä hetkistä sekä verannalla että pihamaalla. Vielä pari viikkoa sitten rikoin lapiolla jäätä epätoivoisesti Punalan edestä, mutta nyt etupiha on jo ennätyskuiva.

Kevätsää on petollinen ja sen olen tuntenut olotilassani, kun vilustutin itseni vähennettyäni vaatetusta reippaasti maiharista kevättakkiin. Poppakonsteistani oli aluksi apua, mutta lopulta löysin itseni peiton alta toipumasta. Kurkun tuntuessa karhealta kiirehdin oikopäätä merisuolapurnukalle. Teen haaleaan veteen liuoksen, jolla kurlaan monta kertaa päivässä. Teelusikallinen hunajaa sen päälle voitelee ja desinfioi nielun. Lisäksi farmaseutti kertoi, että imeskeltäviä sinkkitabletteja voi ottaa kuusikin päivässä, joten niitä olen myös imeskellyt toivoen pikaista tervehtymistä. Niin ja villahuivin voittanutta ei ole! Pidän sellaista kaulani ympärillä sekä sisällä että ulkona. Kop, kop, tänään tuntui jo paremmalta ja onhan tässä ollut pitkä päivä kuulostella omaa kohentuvaa vointia.

Olen iloinen, että laittelin pääsiäissomisteita jo aikoja sitten eri puolille kotiamme. Osaa olin viemässä varastointiin, mutta siinä matkan varrella ripustinkin ex tempore värikylläisen kranssin T -huoneen oveen ja traditionaalisen noita-akan naulakoon lentelemään. Kumpaisenkin olen ostanut vuosia sitten tyttösten pääsiäisiloksi. Nykyisin suosin selkeästi yksinkertaisempia, selkeämpiä kokonaisuuksia.

Aurinkoinen aamu herätti pirteydellään. Pakkaslukemat saivat minut loikoilemaan peiton alle, kunnes vaistosin alakerrassa puuhellan pöhisevän lämpöään. Odotellessani kurkistin Instagram -tileilleni ja hauska yhteensattuma osui silmiini. Huomaatko sinä jotain yhtenevää?

Joko sinä olet tutustunut tuohon Samos -tiliini, jonka olen omistanut #tuijalauri2017 -matkahaaveille?

Piinaviikoksi tätä pääsiäisviikkoa kutsutaan ja siltä se tuntuikin kipuisena. Kaiken kukkuraksi tietokoneen näyttö pimeni  ja tuomio oli karmaiseva. Onneksi valoa on näkyvissä silläkin suunnalla.

Hyvää lankalauantaita sinulle sinne ruudun taa! Tuija

Talvihetki Villa Iiriksen pihaportilla

Toissapäivänä nappasin tämän kuvan kodistamme Villa Iiriksestä kohmeisilla sormilla sinisen hetken paukkupakkasessa. Julkaistuani otokseni Instagram -tililläni hämmennyin kommenttien ja sydän -klikkausten määrästä. Kiitollinen olo!

Suomen talvi on kaunis pehmeän puuterilumen peittäessä maisemaa. Utuinen savukiehkura kohoaa savupiipusta korkeuksiin. Kuuset rapun pielistä saivat jatkaa matkaansa puupinoon, mutta valojen väliaikainen sijoituspaikka osoittautuikin oikein mainioksi pimeyden karkottajaksi. Parvekkeen kaiteeseen ripustamani valonauha olkoon vielä tovin paikallaan. 

Lempiblogissani Aamu omenatarhassa Anna pohti bloggaamistaan otsikolla Miksi ra-kas-tan tätä. Hän kirjoittaa "...olen päättänyt tehdä tätä vain itselleni." Kiitos Anna tunnelmallisista ja taidokkaista kuvista! Yksikin kuva, oma tai toisen, voi saada aikaan valtaisan inspiraation. Minäkin teen tätä itsekkäästi omaski ilokseni. Tosin lukuisat kommentit ja kasvava lukijamäärä ilahduttavat ja tuovat vuorovaikutteisuutta. Bloggaaminen on antoisaa. 

Elämän äärellä -blogin Riikka on perustanut Viisi miljoonaa hyvää tekoa -yhteisön.  Olkoon tämä hyvä tekoni, jonka jaan kaikelle kansalle. Joidenkin mielestä vanha talonröttelö, joka olisi pitänyt vetää maan tasalle puskutraktorilla, kukoistaa kuin ikinuori neito. 

Aikaa nähneessä kiinteistössä eläminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Kekseliäisyydestäkään ei ole haittaa ja huumonrintaju auttaa kiperimpien tilanteiden yli. Aika moni on matkan varrella varovasti tiedustellut, että vieläkö te siellä asutte? Kysymys on kieltämättä närkästyttävä, koska tällainen tunteellinen Koti-ihminen suhtautuu tekemiinsä valintoihin suurella sydämellä. No, onneksi ymmärrystä löytyy ja armollisuutta niitä kohtaan, joille valitsemamme elämäntapa on kauhistus. Kukin taaplaa tyylillään. 

Kahdeskymmenes vuodenvaihde aloitti Villa Iiriksen juhlavuoden kotinamme. Tehdyistä kunnostuksista, muutoksista, parannuksista ja toteutuneista unelmista, pilkkeestä silmäkulmassa (=hautuvista haaveista) saisi tolkuttoman pitkän listan. Hyviä tekoja olemme tehneet ja tulemme tekemään. Ole hyvä!

Hyvän mielen toivotuksin, Tuija

Sisustusbloggari - ko?

Vuosi sitten huhtikuinen viikonvaihde Turussa oli viileä, mutta virkistävä. Osallistuin "wannabe" -bloggarina valokuvauskurssille, joka pidettiin Paimion Veikkarin kylällä Adalmiinan Helmessä. Kurssin emäntänä hääri Annarina Yöntilä ja kouluttajana Camilla Hynynen Nauvosta Creatella -yrityksestä. 

Osallistujina oli innokas joukko naisia kameroineen. Intensiivisen kurssin aikana emme paljon ehtineet tutustua toisiimme, mutta sittemmin blogimaailmassa olemme kohdanneet sitäkin useammin. Erityisen kiitollinen olen Villa Puomin Hannalle kannustuksesta. Ilman sinun rohkaisuasi olisi saattanut jäädä tämä kivi kääntämättä. Lotan kuvakumppanuus Instagramissa on antoisaa  ja Minnukan Ripaus kardemummaa virkistävä herkkine kuvineen. 

 Koti meidän -blogi on kokonaisuus katosta lattiaan, ulkoa sisälle, pihalta metsään, kankaista puihin, joita verstaalle on vinot pinot. 

Kuvan taustan kellansävyiset nukenrattaat Lauri on tehnyt mukaillen isänsä 50 -luvun mallia. Nämä olivat ensimmäisiä tilaustöitä, jotka valmistuivat verstaallamme kymmenisen vuotta sitten. Nyt niiden kyydissä matkaa lankakeräni.

Keittiö on kotimme sydän, jonka Misa -puuhella tuo lämpöä alakertaan. Se on yksi parhaista hankinnoistamme. Kynttelikössä roikkuu pientä ja tarpeellista käden ulottuvilla. 

Helsingin Sanomien ruokasivun Sitruuna-marenkipiiras on päässyt pääsiäissuosikiksemme. Se on sopivan kirpeä ja makea yhtä aikaa. Pieni pala  ja levollinen teehetki tuo juhlan tunnun kevätpuuhien keskelle. 

Kotikoivumme kuivuu halkopinossa ja veneen kevätsiivous on  käsillä ja moni muu tekeminen kuuluu pääsiäisen pyhien ohjelmaan. 

Tämän blogin perustaminen oli pyörinyt ajatuksissani jo kauan aikaa. Kurssi tuuppasi eteenpäin ja lopulta uskalsin klikata julkaise  -nappia. Uuden oppiminen on inspiroivaa. Kokeilethan linkkejä, toimiiko? 

Samalla, kun pohdimme sopivaa nimeä yrityksellemme, loksahti moni pala paikoilleen. Tarina nimen takaa löytyy täältä: Miten kaikki alkoi? ja laulun sanat tästä: Kun Adolf ja Maria. 

Puikonpidikkeet ovat koti neulepuikoille ja kodistamme ja elämästämme kertoo tämä valokuvakertomus, jonka aiheet eivät aivan äkkiä pääse loppumaan. 

Koti meidän -blogi avaa ikkunan elämäntapaamme vanhassa huvilamiljöössä maalaismaisemissa. Toivomme sydämestämme, että tämä tuo sinullekin iloa ja hyvää mieltä. Tekemisen iloa!

Pääsiäissunnuntain kääntyessä iltaan aurinko painui mailleen ja loi kasvihuoneeseen lämpimän, kutsuvan tunnelman. Toisen pääsiäispäivän aamuvalo sai minut jalkeille jo kukonlaulun aikaan, vaikka sitä kiekujaa ei meillä vielä olekaan, haaveissa vain. 

Voi hyvin! 

Kotikoivu tiensä päässä

Illansuussa päätös syntyi. Nyt on aika.

Maiseman muutos.

Yli hehtaarin tontillamme on pikkumetsä ja pihapuita paljon. Osa on ikivanhoja ja jo valitettavasti tiensä päässä. Lähinnä päätaloa kasvavat vesikouruja roskaavat koivut kaadetaan, mutta komein koivu jää kaveriksi pihakuuselle, joka suojaa leikkimökkiä. Kolmikkoa täydentää nuorehko, vireä keski-ikäinen mänty, jolla on taivalta ikihongaksi. 

Saimme tänään varteenotettavan tarjouksen kattoremonttiin, joka sisältää kaiken mahdollisen vanhan neidon hatun kohentamiseen. Satavuotisjuhlat lähenevät, joten on syytä ryhtyä toimeen. 

Ulkoverhouksen maalausta aloittelimme jo viime kesänä, mutta sävyn valintaan se pysähtyi. Nykyinen väri on Uula -tuotteen pellavaöljymaalin silloinen kartanonkeltainen. Huvilan alkuperäinen maali on ollut vaaleampi, sellainen vaniljainen tai kermainen lämmin vaalea. 

Elämäntapa, jonka olemme valinneet, edellyttää ajatusta: vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka sammaloitunutta pihanurmeamme ihailemmekin. 

Näissä tunnelmissa loppuviikkoon!