torstai 16. kesäkuuta 2016

Villa Iiriksen sauna Maalla -lehdessä




Maalla -lehden saunanumero on ilmestynyt kauppojen hyllyille. Toimelias parivaljakko Ilona Pietiläinen ja valokuvaaja Hanne Manelius porhalsivat pihaamme kauniina elokuisena aamupäivänä viime kesänä ja eipä mennyt kauaakaan, kun huomasimme olevamme itsekin kuvauksen kohteena. Vaikeaa oli olla hiiskumatta hauskasta kokemuksesta kenellekään, mutta lupaus on pidettävä. Eikös vaan!





Toukokuussa saimme Maalla -lehdestä postia Erja Salovaaralta. Ilomielin tarkistimme lehteen lähtevän tekstin, johon teimme yhteistyössä tarvittavat korjaukset. Vaikka alustavan kokonaisuuden olikin nähnyt iPadin näytöltä niin on se aina yhtä jännittävää selata lehti ja avata kuvat sekä teksti esiin. 



Villa Iiris Photography


Sivulta 40 aukeaa meidän saunamme tarina otsikolla "Saunamatka on loistojuttu". Vielä kaikkien kuluneiden vuosien jälkeenkin saunan lämmittäminen ja siellä kylpeminen on elämys vertaansa vailla. Kotisaunan voittanutta emme ole löytäneet. Borta bra men hemma bäst!


Villa Iiris Photography



Olin aivan ällikällä lyöty, kun oivalsin ensi viikon olevan jo juhannusviikko. Ajankulu on mennyt päänupissani sekaisin, kun pihapiirin kukinnot ja puuhat ovat aivan eri aikataulussa kuin aiempina vuosina tätä pihapiiriä asuttaessamme. Tässä viime juhannuksen kuvassa saunakamarissamme tuoksuivat pihasyreenit ja palavat kynttilät loivat tunnelmaa hyytävän kylmään keskikesän juhlaan. 

Onneksi nyt sääennusteet lupailevat kesäisempiä olotiloja sään suhteen. Kuuluuko juhannussauna teidän kesätraditioihinne entä vihta, vasta vai ei kumpikaan?  Joko matot on pesty ja koti puunattu katosta lattiaan jalkalistoja unohtamatta ikkunoista puhumattakaan?

Sateisen torstai-illan tervehdyksin, Tuija


Villa Iiris Photography





15 kommenttia:

  1. Varmasti on kutkuttavaa katsoa omaa saunaa lehdestä. Hieno juttu, pitääkin ostaa tuo lehti. Tänään itse kuvailin saunatuvalla postausta varten. :) Meillä on vihta ja siivoista en kyllä jaksa stressata. Hyvää ruokaa ja saunomista ja ystäviä juhannuksena. Ihanaa viikonloppua Tuija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on jo alkanut jotenkin tottua. Nyt oli jo viides sisustuslehtijuttu, jota pääsimme silmäilemään. Uusia idoita virisi taas, kun katselin näiti ja vanhempia kuvia. Jotain samaa, jotain erilaista. Mitähän seuraavaksi keksisi... Pikkupiristykset ovat paikallaan. Kukkakimppuja ainakin niinkuin teilläkin. Aurinkoista juhannusviikkoa! Tuija

      Poista
  2. Täytyykin huomenna poiketa kioskilla!
    Ihanalta tuo saunanne näyttää.
    Juhannussiivot on vielä tekemättä, sillä remontin keskellä sitä vietetään tänäkin jussina. Sauna kuuluu ja vihta tietenkin ja juhannuskoivut oven pilessä.
    Mukavaa juhannuksen alusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko ehdit hakea lehden? Miltä vaikutti? Juhannuskoivut mekin laitamme rapun pieliin ja saunaan sidotaan vihta. Aurinkoista mittumaaria! Tuija

      Poista
  3. Wau! Apua miten kauan on täytynyt pysyä hiljaa! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa se oli, aluksi. Heti olisin halunnut tehdä postauksen kuvauspäivästä, mutta onnistui se näinkin, kun salaisuuden saattoi jakaa perheenjäsenten kanssa. Kuvia kurkistelin muutamaan otteeseen talven pakkasten paukkuessa nurkissa ja kun halusin hyvää mieltä onnistuneista otoksista. Siis itsestäni. :) Viikonloppuiloja ja rauhaisia unia pikkuistesi kanssa! Terkuin Tuija

      Poista
  4. Ihanaa! Täytyy kipaista hakemassa oma lehti. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä paratiisi! Kesä on aidosti läsnä ja lehtipisteelläkin pitäisi siis kylästellä ;) Eilen matkaan tarttui Kotiblogit-lehti, joten sateisen päivän sävelestä otetaan kiinni lehtiä plaraten ja ideoita ammentaen. Ihana kesä. Nurmikkokin virkistyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse unohdin ostaa tuon Kotiblogit -lehden. Ilmoittele, mitä pidit saunajutusta, kun sen olet käsiisi saanut. Aurinkosita juhannuksen odotusta! Tuija

      Poista
  6. Hienoa. Ihana sauna ansaitsee oman juttunsa tuohon idylliseen lehteen. Meilläkin on pihasaunalla erityinen asemansa. Se on sellaista ihanaa luksusta. Pehmeät löylyt ja palavan puun ja koivuvihdan tuoksu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, ettö sinäkin koet pihasaunan luksuksena. Sellaista arjen ihanuutta se on. Kokonaisvaltainen elämys ravitsee ja hellii lempeästi. Aurinkoista juhannuksen odotusta! Sade väistyi ja linnut livertävät. Terveisin Tuija

      Poista
  7. Ihana tuo ammesysteemi 😍
    Meillä maalla on myös vanha sauna, ja saunakamari samassa rakennuksessa, mutta omalla sisäänkäynnillä... Vähintään piha-amme on saatava jossain vaiheessa, sellainen tassullinen 😄 Esimakua ulkona kylpemisestä saimme yli kymmenen vuotta sitten saunan lattian remontin aikana, ja oli hauskaa, varsinkin tyttärellä, joka sai vaahtokylpyjä isossa saavissa.
    Vanha saunamme on niin ihana, etten sitä vaihtaisi uuteen, tunnelma on ainutlaatuinen, ja paikka muistoja täynnä. Lisämuistoja tuli nyt satakielen toukokuisista konserteista aivan saunan ikkunan takana. Sanoinkuvaamattoman ihanaa!
    Blogisi on kiva. Kiitos. Sattumalta eksyin sivulle talovärejä etsiessäni...
    Täytyypä käydä myös Maalla- lehti hakemassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukavaa, että löysit tiesti tänne meille. Talon väripohdintoja on täälläkin ollut. Toissakesänä muistaakseni ainakin. Uulan olkeen päädyimme ja maalaus on edelleen vaiheessa kuten moni asia tällaisessa miljöössä tuppaa olemaan. Vanhan saunan tunnelmassa on jotakin mystistä ja rauhoittavaa. Kaiketi se, että sauna on kokenut monenlaisia tarinoita matkan varrella, vaikuttaa atmosfääriin. Maalla -lehden juttu tavoitti hyvin kotisaunamme merkityksen meidän perheelle. Intoa ja inspiraatiota teidän puuhiinne vanhan talon vartijoina! Sydämellisin terveisin Tuija

      Poista