perjantai 30. lokakuuta 2020

Kuppi teetä ja sympatiaa



Lokakuu on hujahtanut vauhdilla päivien vaihtelevissa tunnelmissa ja mietteissä. 



                  Olkoon aamu, päivä tai iltahetki niin kuppi teetä ja sympatia ovat aina oiva pari. 




Arjen pienet mikrohetket ovat merkittäviä. 

Pysähtyminen kauneuden äärelle on minulle ensiarvoisen tärkeää päivittäin. Klohmuinen risa peltipannu kätkee sisäänsä lukemattomia tarinoita, joista minulla ei ole aavistustakaan. Juuri ennen pakkasyötä turvaan poimimani daaliat ainakin viihtyivät hyvin sen suojissa. 




Jokainen pienikin auringon kajo saa hymyn huulilleni. 




Syksyni sulostuttajia ovat kynttilät, joiden loimu tuo lempeän hehkun ja lämmön sisimpääni. Kuivahtaneet unikon siemenkodat ropisevat suloisesti. Olen kahden vaiheilla ripottelenko niiden sisällön ennen lumen tuloa kukkapenkkiin odottamaan ensi kasvukautta vai vasta kevään tullen. Suippojen kotien pysähtynyt ulkomuoto sopii jotenkin tähän ajanjaksoon, kun kesä on ohi ja talvi tekee tuloaan. Hämärä laskeutuu varhain ja kietoo syliinsä täällä metsän siimeksessä katuvalojen tavoittamattomissa.

Tänään mieleni kiitää Samokselle, jossa on tänään ollut maanjäristys merellä saaren pohjoispuolella. Eilen ihailin kesäisiä kuvia, tänään kauhistuin kaaosta. Ymmärtääkseni henkilövahingoilta ei ole vältytty. Surullinen vuosi saarelaisille, koska ensin korona pysäytti turismin ja nyt vielä tämäkin. 

Sytytän kynttilöitä. Pyhäinpäivä oli lapsuudessani harras päivä, mistä johtuen minun on vaikea suhtautua Halloweenin viettoon. Onneksi kukin voi toimia omia arvojaan kunnioittaen sisintään kuunnellen. 

Hyvän mielen koti on ensi maaliskuun lopulla ilmestyvä kirja, jonka kirjoittaja on Maaretta Tukiainen. Kuvat on ottanut valokuvaaja Krista Keltanen. Kaksikon aiemman työn perusteella odotan jotakin todella ihanaa. "Mikä tekee kodista paikan, jossa voit hyvin?" -kysymys kiinnostaa minuakin. Mitä sinä siihen vastaisit? 

Tunnelmallisin terveisin tuikku


 

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat💜

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin! Syystunnelmissa on taikaa. Sunnuntaiterveisin Tuija

      Poista
  2. Tämän postauksesi kaunis tunnelma sopii niin hyvin juuri tähän päivään.
    Niin kuin sinulle,niin myös minulle tämä on harras ja pyhä päivä,enkä koe halloweenia lainkaan omakseni.

    Poikakin soitti heti isälleen eilen Kreetalle.Siellä ei oltu kuulemma järistyksiä tunnettu Agios Nikolaoksen suunnalla.
    Samoksella tilanne varmaan valitettavasti olikin pahempi.
    Kohtuutonta korona vuotena...

    Mielestäni koti on mielentila.Turvaisa ja oma.Jossa saa olla 100% oma itsensä.Siellä missä tämä onnistuu,on koti,turvasatama maailman raadollisuudelta.
    Ja sinne on hyvä koota itselleen mieleisensä pesä,silmilleen paljon esteettistä kaunista,joka tukee turvantunnetta.
    Tunnelmarikasta Pyhäinpäivää sinulle sinne.❤



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kotielämä on meille voimauttavaa ja arjen helmihetkiä täynnä. Koti on tosiaan mielentila, jonka saavutan myös Samoksella. Nyt on mieleni täynnä huolta ja murhetta, koska jälkijäristykset jatkuvat siellä edelleen. Ystävät ja tuttavat elävät jännityksen sekaisissa tunnelmissa: Tuleeko uhattu uusi iso järistys?
      Tämä pyhäinpäivä jää mieleemme erityisenä. Onneksi siihen lukeutui myös iloa oman elämän käänteissä.
      Sunnuntaiterveisin Tuija

      Poista
  3. Pyhäinpäivä on minullekin enemminkin harras kuin Halloween henkinen juhla. Perinteinen haudoilla käyminen ja kynttilät poisnukkuineille sopii minulle. Alkanut marraskuu ja normaaliaikana siirtyminen saa keskittymään enemmän kotiin ja meilläkin on poltettu kynttilöitä jo ahkerasti. Hyvää marraskuuta Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Marjo!
      Kynttilöiden aikaa tämä marraskuu. Tuli tuo tunnelmaa ja lämpöä, minkä merkitystä ei voi väheksyä. Tosin poltan kynttilöitä ympäri vuoden, koska ne ovat vain niin ihania.
      Kotielämä on nyt keskiössä. Joulun valoisaa aikaa kohti! Tuija

      Poista