sunnuntai 8. elokuuta 2021

Onnea juhlapäivään!



Kummallista kerrassaan, huomenna on taas juhlapäivä.







Kesäkuun alussa oli alun perin tarkoitus olla Välimeren aalloilla. Sen sijaan kiirehdimme kahdestaan Hankoon. 








Löysimme miltei Samoksen veroisen paikan juhlistaa ensisilmäyksemme juhlapäivää, joka ei ollut mikä tahansa hetki vaan ikimuistoinen käyskentely käsikkäin Rakkaudenpolulla. Jos toisen profiiliin lumoutumisesta on vuosikymmeniä niin eikös sen äärelle olekin syytä pysähtyä useammankin kerran kesässä. 

Minä tunnen vierelläni kulkemassa sen saman nuoren miehen, joka kitara kainalossa loikkasi bussiin silloin kauan sitten. Kutrit ovat pidentyneet molemmilla ja kitaroita on useampi kuin yksi. Lapsia sukeutui kolme ja unelmiemme huviloita yksi. Samoksen saaren voittanut ei ole. Siitä olemme yhtä mieltä. Onneksi meillä on Koti meidän, joka luo puitteet luovalle elämäntavallemme.





Koti meidän -blogin tarina alkoi jo kauan ennen sen ilmaantumista tänne internetin ihmeelliseen maailmaan.  Inspiroituneena seuraamistani blogeista ja tutustumisesta kannustaviin kanssakulkijoihin uskaltauduin heittäytymään uusille, tuntemattomille poluille. 

Tämä seikkailu, jos mikä, on ollut kaiken arvoinen! Matkan varrella olen kokenut tunteiden kirjon, opettavaista ja antoisaa. Erityisen kiitollinen olen kaikista huikeista kohtaamisista ja elämyksistä. Blogini on suonut minulle valtavasti onnistumisen kokemuksia ja innostusta.

Nyt yhdeksännen vuoden pyörähtäessä käyntiin jatkan toiveikkain mielin, vaikkakin tahti on alkuvuosilta hidastunut. Siitä voi olla montaa mieltä, mutta riittävä itselleni ja se on tärkeintä, koska teen tätä tavoitteenani tuottaa hyvää oloa ja jos siinä sivussa joku muukin tästä iloa saa niin sehän on vain kahta suurempi ilo. 

Tämän kesän aikana olen tietoisesti pitänyt taukoa taukoamattomasta tallentamisesta. Olen keskittynyt pitämään silmäni auki kaikelle kauniille ja tallentanut nuo hetket sisimpääni harjoitellen läsnäolon jaloa taitoa.  

Vaikka mieli tämän tästä vaeltaa tuhansien kilometrien päähän niin Yyterin sannalla tassutellessani maadoitin itseni juuri siihen auvon tilaan varpaat kuumassa hiekassa uusin lempimekkoni ylläni. 

Kiitän sinua matkaseuralaiseni! Kesätunnelmiin, Tuija



 

6 kommenttia:

  1. Kaunis ja rakkaudentäyteinen postaus.
    Onnea teille yhdessä kulkijoille!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viestisi tupsahti puhelimen näyttöön ja toi hyvän mielen heti aamupäivästä.
      Hangon sää oli uskomattoman ihana. Sellainen juuri täydellinen kesäsää. Hauskoja pikkumatkoja on mukava tehdä ja kotiin on aina yhtä ihana palata.
      Elokuun iloja sinulle! Tuija

      Poista
  2. Niin kauniisti kirjoitettu! Tosi nättejä maisemia myös. Ihanaa kesänjatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hanko näytti parhaat puolensa alkukesän kauniina viikonvaihteena. Tuuleton, leppeä sää, jonka voi kuvastakin aistia. Tuntui ainutkertaiselta, kun niin monesti Hangossa on ollut viileää ja tuulista.
      Kesäillan iloja sinullekin! Tuija

      Poista
  3. Blogisi on ollut miellyttävä tuttavuus! Ei mikään teennäinen ja liian sitä tai tätä. Vaan elämänläheinen ja mielenkiintoinen. Upeat kuvat Hangosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa ihana kuulla, että olen onnistunut luomaan toivomasi tunnelman lukijalle. Aitous on minulle tärkeää. Hanko oli ihana! Elämys! Regatta Hotelli ihanine aamiaisineen ja Origon illallinen, nams!
      Elokuisen kesäillan terveisin Tuija

      Poista