Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. elokuuta 2025

Koti meidän -blogin 12 -vuotispäivä


















Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!

Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina. 
 

Suurin osa kuvista on itse tallentamiani hetkiä, mutta silloin tällöin kuvaajana on Koti meidän -elämää kanssani taivaltava osapuoli. Kiitos Lauri pitkämielisyydestä ja esteettisestä taituruudesta!

Tänään saatte maistiaiset kuluneen kesäkauden retkiltä, joista tulen kertomaan tarkemmin paremmalla ajalla. Retkeilimme kesän aikana tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa ja paikkakunnilla. 

Kuulumisiin! Nyt on juhlan aika! 

Elokuisin terveisin Tuija

tiistai 8. elokuuta 2023

Koti meidän -blogi 10 vuotta!



                                

                             Kymmenen vuotta bloggarina... 

                                    575 julkaistua postausta

                                       lukemattomia kuvia

                                          tuhansia sanoja

                                            tunnelmia

                                       toteutuneita unelmia

                                               elämyksiä
        
                                    ilahduttaneita kommentteja

                                                 kehuja

                                              kannustusta

                                              sinnikkyyttä

                                                kyyneleitä

                                           tunteiden kirjoa

                                                    iloa

                                                  onnea

                                              kiitollisuutta

                                     
                            




Lasiverannan keinutuolissa olen haudutellut tätä etappia juhlistavaa tekstiä villasukkia neuloessani ja loppujen lopuksi olin vallan unohtaa merkkipäivämme; minun ja Koti meidän -taustajoukkojen aikaansaannoksen. Ilman rakkaitani en ikimaailmassa olisi saanut lähdettyä tälle ikimuistoiselle retkelle blogistaniaan.

Kiitos sinulle, joka olet pysynyt matkassa mukana! Olisi kiva lukea kommenttilaatikosta, millä sanoilla sinä kuvailisit esimerkiksi tuttavallesi tätä blogia. 

Ilon pirskahduksia iltaasi! Onnenhymy huulilla, Tuija alias tuikku
 

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Onnea juhlapäivään!



Kummallista kerrassaan, huomenna on taas juhlapäivä.







Kesäkuun alussa oli alun perin tarkoitus olla Välimeren aalloilla. Sen sijaan kiirehdimme kahdestaan Hankoon. 








Löysimme miltei Samoksen veroisen paikan juhlistaa ensisilmäyksemme juhlapäivää, joka ei ollut mikä tahansa hetki vaan ikimuistoinen käyskentely käsikkäin Rakkaudenpolulla. Jos toisen profiiliin lumoutumisesta on vuosikymmeniä niin eikös sen äärelle olekin syytä pysähtyä useammankin kerran kesässä. 

Minä tunnen vierelläni kulkemassa sen saman nuoren miehen, joka kitara kainalossa loikkasi bussiin silloin kauan sitten. Kutrit ovat pidentyneet molemmilla ja kitaroita on useampi kuin yksi. Lapsia sukeutui kolme ja unelmiemme huviloita yksi. Samoksen saaren voittanut ei ole. Siitä olemme yhtä mieltä. Onneksi meillä on Koti meidän, joka luo puitteet luovalle elämäntavallemme.





Koti meidän -blogin tarina alkoi jo kauan ennen sen ilmaantumista tänne internetin ihmeelliseen maailmaan.  Inspiroituneena seuraamistani blogeista ja tutustumisesta kannustaviin kanssakulkijoihin uskaltauduin heittäytymään uusille, tuntemattomille poluille. 

Tämä seikkailu, jos mikä, on ollut kaiken arvoinen! Matkan varrella olen kokenut tunteiden kirjon, opettavaista ja antoisaa. Erityisen kiitollinen olen kaikista huikeista kohtaamisista ja elämyksistä. Blogini on suonut minulle valtavasti onnistumisen kokemuksia ja innostusta.

Nyt yhdeksännen vuoden pyörähtäessä käyntiin jatkan toiveikkain mielin, vaikkakin tahti on alkuvuosilta hidastunut. Siitä voi olla montaa mieltä, mutta riittävä itselleni ja se on tärkeintä, koska teen tätä tavoitteenani tuottaa hyvää oloa ja jos siinä sivussa joku muukin tästä iloa saa niin sehän on vain kahta suurempi ilo. 

Tämän kesän aikana olen tietoisesti pitänyt taukoa taukoamattomasta tallentamisesta. Olen keskittynyt pitämään silmäni auki kaikelle kauniille ja tallentanut nuo hetket sisimpääni harjoitellen läsnäolon jaloa taitoa.  

Vaikka mieli tämän tästä vaeltaa tuhansien kilometrien päähän niin Yyterin sannalla tassutellessani maadoitin itseni juuri siihen auvon tilaan varpaat kuumassa hiekassa uusin lempimekkoni ylläni. 

Kiitän sinua matkaseuralaiseni! Kesätunnelmiin, Tuija



 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viikonvaihteen askareita





Perjantaina väkersin viimein pikkupaketin postiin. Rouva Sanalle lähti kiitos kiitettävän ahkerasta kommentoinnista blogissani!






Pihasyreenin oksiin on ilmestynyt valloittavat vihreät lehdykäiset. Niiden raikas vehreys ja herkulliset klementiinit sekä makoisat appelsiinit innostivat pitkästä aikaa tarttumaan kameraan ajan kanssa. Kevään kaipuu iski...


http://lankaputiikkisilmukka.fi/




Singerini pääsi päivällä paraatipaikalle salin pöydän päähän yhdessä Ikean vanupeittojen, tarranauhojen sekä kuminauhojen kanssa. Toissavuotinen  ompelus sai seuraajan, joka on nyt valmiina kassissa toimitettavaksi tilaajalleen. Vielä kolmas niin olen toteuttanut toiveita ja tuonut iloa itselleni ja pukujen käyttäjille. Arvaatko mistä on kyse?








Nostin eilen Inspiraatiokorteista kortin tekstillä: Tee sitä, mistä lapsena nautit. Äidin Husqvarna oli eittämättä yksi lempijuttuni jo pienenä tyttönä. Ompelukoneen äänessä on sitä jotakin ja tänäänkin se herätti myös tunteita pintaan. Varsinkin, kun uusista "näkimistäni" huolimatta en saanut mitenkään lankaa neulan silmään. Kiitos avusta Irps tiukassa paikassa! Kieltämättä minulta meinasi käämit kärytä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Eilen illalla saunan lämmityksen ohessa (Lauri) oli kiva viritellä lyhtyihin tuikkuja (Tuija)  ja sainpahan viimein kuuset portaan pielestä pois. Hyvin olimme ne yhdessä juntanneet kiinni. Ei auttanut minun muu kuin ottaa saha käteen ja jättää tyngät maahan odottamaan sulempia aikoja.

Päivän pidentyminen jaksaa aina vain ihastuttaa ja ihmetyttää. Valo näin tammikuussa enteilee jo tulevaa. Olisipa tänä vuonna aikainen kevät ja solisevat purot... 

Tässä ja nyt eikä sitkun... niin pahuksen vaikeaa, ajoittain.





                      Tervetuloa Helmin kuu! Tuija

 ps. oheinen kuva on viikonlopun leikkiosio/Meitu


"Kun inspiraatio iskee, alkaa tapahtua. Syntyy tavoitteita, suunnitelmia ja toimintaa. Inspiraation syntymistä ei voi pakottaa, mutta sen syntymistä voi omalla toiminnalla edistää." Maaretta Tukiainen

maanantai 7. marraskuuta 2016

Voimavarojen vaaliminen








                  Hyvän mielen minuutti on tuokio,  
                  jonka vaikutus on kauaskantoinen. 
                  Suosittelen kokeilemaan! 


Marraskuussa keskityn tietoisesti asioihin ja tekemisiin, joista saan iloa ja voimaa. Yllätyksenä kenellekään blogiani pidempään seuranneelle tai minua tuntevana ei tule leikkimielisyyteni ja intohimoni kuviin. Niiden parissa voisin puuhata ja ideoida loputtomasti. 





Bloggaaminen virittää ajatukseni uudelle taajuudelle ja työhön keskittyessäni unohdan kaiken muun kuten tuon ulkona pauhaavan myrskyn. Pieni osa kokonaisuutta on tämä koneella tehtävä osuus. Eniten aikaa kuluu päänsisäiseen ideointiin ja inspiraatiolla on uskomattoman iso osuus prosessissa. Kamera kulkee aina mukana muodossa tai toisessa niin ja ajatus kulkee toisinaan aivan omia latujaan. 

Punala on inspiraatiopesä, jonka kaltaista saa hakea. Vähitellen olisi mukava saada postauksia sieltäkin. Verstaan kuulumisia voit seurata linkkiä klikkaamalla Instagramissa. 




Miten sinä lataat pattereitasi? Mistä iloitset ja saat voimaa? 

Maanantai-illan ajatuksin Sinua tervehdin! Tuija




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Valoenergiaa

Kirkasvalolamppu on aamuisin tarpeen ehostaessa sekä piristyssyistä että sen valossa todella näkee (liiankin) hyvin harjata kulmat ojennukseen ja Kanebon ripsiväri osuu sinne, minne pitääkin. Aurinkopuuterilla korostan päivetystäni, jonka toivon olevan vielä havaittavissa kasvoillani.  

Marraskuu on minulle usein varsin vetämätön ajanjakso, mutta nyt lokakuun podettuani päätin pistää tuulemaan. Uutukainen blogini Samos in my mind tarjoaa katsojalleen valoterapiaa. Varoitan, että se saattaa herättää vastustamattomia matkahaaveita ja unelmia. 






Inspiraattorinani oli Vois tehdä ite -blogi, jonka kirjoittaja on parannettu painos Koti meidän -tiimistä. Helmi kirjoittaa blogissaan kekseliäästä ja kestävämmästä arjesta ympäristönsuojelullisesta näkökulmasta teoreettista viitekehystä unohtamatta. Nuorella filosofian maisterilla on sana hallussaan. 

The Queen of Content bloggarin tuoreimmassa postauksessa kannustettiin kierrättämään vanhoja postauksia. Siinä on ideaa! Konmaritan siis blogipostaukseni ja hion niistä timanttisia. No, en nyt aivan, helmet ovat enemmän minun makuuni. Kyllä kannattaa palata ajassa taaksepäin ja tutkailla, mistä on tullut kirjoitettua, etteivät lukijat kyllästy samojen juttujen jauhamiseen. Vai mitä? Olisin iloinen, jos kertoisit kommenttikentässä, mikä sinun mielestäsi on Koti meidän -blogissa parasta? Eli mikä on vahvuuteni bloggaajana? 

Inspiraatiokorttit ovat siis osoittautuneet loistaviksi! 
Olethan osallistunut arvontaan? 

Sunnuntai-iltaa! Tuija


Hotel Hilton -kollaasi




perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tämä kaunis koti haluttiin Aamulehden Koti&piha -liitteen pääjutuksi

Kuva: Ossi Ahola/Aamulehti





-linkin takaa näet verkkolehden laajemman kuvakavalkadin kodistamme, joka on kuluneen viikon aikana tullut tutuksi uskomattoman monelle lukijalle tai paremminkin katsojalle. 

Tiistaina sain ennennäkemättömän määrän viestejä, postia ja kommentteja. Lisäksi bloggerin kävijälaskurissa näkyi huikea piikki. Tässä hötäkässä tuli yksi uusi kirjautunut lukijakin. 
Kiitos ja halaus teille kaikille pienimmästä isoimpaan! 

Kiitosleinikki

Lehtijutun myötä joillekin avautui varmasti minusta aivan uusi puoli, jota ei ole ennen tuntenutkaan. Itselleni kansikuvatyttöys oli hetki huippumallina. Kuten huomaat koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa salaisia haaveitaan. 

Tiedän, että ihmiset kiinnostuvat eniten blogeista, joissa pääsevät kurkistamaan ihmisten elämää. Olisikin mukavaa kuulla, millaisia toiveita teillä täällä piipahtavilla on blogin kehittämisen suhteen? Sain nimittäin ennenkuulumattoman mahtavan tarjouksen, jota sulattelen vieläkin. Tutkailen nyt itseäni inspiroivia nettisivustoja ja blogeja. Jos sinulla on jokin hyvä vinkki Koti meidän -tyylin päivitykselle niin kiitollisena ottaisin sen vastaan. 

Olen erityisen kiinnostunut hyvän mielen taidoista ja myönteisten asioiden huomaamisesta. Arvaapa vaan, kuinka ilahtuisin, jos innostuisit kommentoimaan, mikä on sinun mielestäsi Koti meidän -blogin vahvuus ja sinua eniten miellyttävä ominaisuus. 



Tällä hetkellä saatuani hetkeni julkisuuden valokeilassa usko valitsemani polun johdatukseen kohti toteutuvia unelmia vahvistui. 


           Unelmoi. Usko. Tee. Toista.


Kuva: Ossi Ahola/Aamulehti

Otsikolla Sisustusbloggari - ko? pohdin blogin alkutaipaleella kaksi vuotta sitten, mikä on Koti meidän. Taival etenee sinnikkäästi kohti suurta tuntematonta.

Olen ihastuneena lukenut Rouva Sanan #nostanainenpäivässä tekstiä: 

Huippunainen tuntee itsensä: kuka hän on, missä hän on hyvä, 
missä hän haluaa kehittyä, ja pyrkii eteenpäin.

                               Huippunainen ei sano ei haasteille, mutta ei rynni eteenpäin 
                               kyynärpäätaktiikalla vaan auttaa matkallaan kanssasisariaan.


Maaretta Tukiaisen artikkeli Uskalla menestyä osui silmiini viime viikonvaihteessa sanomalehden liitteessä. Tuolla se on pyörinyt salin pöydällä koko viikon. Linkkiä klikkaamalla löydät kymmenen vinkkiä menestykseen. Onko kampanja sinulle tuttu? Kenet sinä haluaisit tänään nostaa esille?

Minä omistan tämän postauksen Ritva-äidilleni, jolta olen perinyt taiteellisen luovan otteen elämääni. Yllä olevan kuvan härpäkkeen väsäsin joihinkin juhliin tyyliin mieluummin näperrystä kuin siivousta. Käytin siihen vanhempieni kihlakakkulapiota ja meidän omia kihlojen kaupanpäällisiksi saatuja alpakkalusikoita Greta -tädin vanhan pitsiliinan ja raastimen terän kera. Ikivanhoja muistoja kaikki, hyviksi havaittuja, mutta nyttemmin saavat killua katon rajassa tuomassa iloa ja kilinää keittiön oven suussa. Siinäpä ne johdattavat kulkijan kodin sydämeen.

Ujutan tähän samaan postaukseen vielä Sieluni hymyt -haasteen, jonka sain Hennalta. Tarkoituksena on listata asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.

             Elämä kaikkine värisävyineen on minun onneni. 


                     Odottavaisin tunnelmin, Tuija



Kirjoitusunelma



lauantai 30. tammikuuta 2016

Unelmointia Drömma om Dreaming

Photo: Marie Delice Karlsson



Lieneeköhän paranemisen merkki, että vähitellen unensekaisesta todellisuudesta heräillessäni mieleeni syntyy vahvoja mielikuvia unelmista ja haaveista.

Hirsiseinien tuijottamisen lomassa olen selaillut kuvia, joista tämä ruotsalaisen Marien otos on yksi parhaiten osuvista.
Tack så mycket!

Sieluni silmin näen tuon meidän pikkukuistilla. Pulmista pahin on valtavan lämminvesivaraajan sijoituspaikka. Ammeesta ei nimittäin liiemmin iloa ole ilman juoksevaa lämmintä vettä. Uskon tässäkin asiassa tilanteen ratkeavan toivotulla tavalla, ennemmin tai myöhemmin.

Kylpy kynttilänvalossa maistuisi.
Loistavalta!

Ilta-ajatuksin Tuikahdus


tiistai 19. tammikuuta 2016

Tiistai-illan iloja





               Kun on pienistä hetkistä onnellinen niin voi ilahtua usein. 


Tämä yläkerran pikkuwc:n lipaston päällä uljaana ojentuva tulppaani tuo hyvän mielen minulle ja toivottavasti myös alati lisääntyvälle lukijajoukolleni.

Omistan tämän kuvan teille kaikille lukijoille täällä, tuolla, siellä ja missä lienettekään. Paljon teitä jo on! Kiitos!

Hymyn huulille tuo kivat kommenttinne. Annetaan hyvän kiertää!

Tervetuloa tähtilukijaksi! Tuija





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluinen arvonta

Anna-Mari West Photography




Hiiuli hei! Taas on arvonnan aika!
Kiitos mukavan blogiyhteistyön laitan pystyyn arvonnan, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa!A. Kuvakalenteri 
B. Joulukortteja
C. Joulukortteja, 2 -osaisia

Tämän linkin kautta pääset verkkokauppaan tutkimaan, millaisista ihanuuksista on kyse. 


Kommentoimalla tuohon alareunan kommenttilaatikkoon olet mukana arvonnassa. Yksi arpa/kommentoija. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 29.11.2015. Onnea matkaan!

Jos käy niin hassusti, ettei arvonnassa tärppää niin luepa huolella alle kopioitu teksti. 



Tervetuloa verkkokauppaani!

Kaikki kotimaan tilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Huomaathan, että pienin toimitettava tilaus on 10 euroa.

Yli 50 euron tilauksiin lisään automaattisesti ilmaiseksi yhden seinäkalenterin, kun tilaus on tehty 20.12.2015 mennessä.

Tehty tilaus maksetaan tilisiirtona - saat laskun sähköpostiisi tehtyäsi tilauksen. Postitan tuotteet 1-2 päivän kuluessa siitä kuin maksu on saapunut tililleni. Tuotteilla on normaali 14 vrk:n palautusoikeus. Lisätietoja maksamisesta ja toimitusaikatauluista löydät toimitusehdoista. - Jos sinulla on kysyttävää, autan mielelläni!

Löydät korttejani ja muita tuotteitani myös kaupoista - mm. monet Prismat, Suomalaiset kirjakaupat ja postit myyvät tuotteitani.




                   Onnentoivotuksin Tuija alias tuikku

tiistai 17. marraskuuta 2015

Messukuulumisia


Viime perjantaina astelin sisään Kädentaidot -messuille toistamiseen bloggarina. Ruuhka parkkipaikalla yllätti sekä järkyttävän pitkä jono nostoautomaatille. Positiivisesti ajateltuna tulipahan askeleita reilusti ja rahani säästyivät. 

Etukäteen mietiskelin, mikä olisi näkökulmani postaukseen, mutta se selkisi huomattuani uusien kojujen bongauksen olevan yllättävän helppoa. Vuosien kokemuksesta ja valikoivasta maustani johtuen tieni johti seuraavien käsityöyrittäjien puheille. Kuvien alla olevia linkkejä klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa tuotteista. 



Koruina

Perjantaina kiersin C -hallissa, jonka viistokäytävät saivat pääni pyörälle. Eksyin muutamaan otteeseen kameroineni ja suosiolla jätinkin A -hallin sunnuntaille. E -hallissa oli mukava tapaaminen Paulankan Paulan kanssa ennen kotiin lähtöä.


Maria Kupi, Kokemäki


Kirjosilta


Maheka

Nukkekoti Väinölä

Kerä

Titityy

Weranna's


Birgitan paja


Jäälasikukka


Jos sinulle on jokin pieni aarre, jonka haluat tallettaa lasikoruun niin Jäälasikukan Merjaan kannattaa olla yhteydessä. Kalan suomukin näytti hienolta korussa. 


Tarja Juusontytär


Miss Mureena

Risako
Arctips
Nuorena minulla oli nahkalapikkaat. Nyt haaveilen noista suloisista valkeista Arctips -huopikkaista. 


Modo Mio

Modo Mio oli vaihtanut paikkaa, mutta onneksi löysin A-hallin käytävältä elegantin myyjättären yhtä hurmaavine koruineen. 


Omana




Designverstas Omanan valaisimet veivät huomioni kauneudellaan. Värilliset sähköjohdot kruunasivat kokonaisuuden. 


Ruukin kehräämö ja puoti





Tervetuloa Mathildedaliin! lukee esitteen kannessa. Kuvani eivät tavoittaneet sitä, mitä tunsin nähtyäni tämän minusta ehdottomasti messujen kauneimman osaston. Ruukin kehräämö ja puoti olivat ensikertalaisia messuilla. Ihana löytö! Kesäretkikohde on selvillä.

Inspiroivat elämykset ovat se, miksi vuosi toisensa jälkeen kulkuni suuntaa Kädentaidot -messuille. Min Decon arvonnassa voittamani pääsyliput toivat iloa viehättäville seuralaisilleni. Lisäksi on ilo nähdä Koti meidän -verstaamme puikonpidikkeet Kerän kojulla myynnissä.





Ensi vuonna Kädentaidot -messut järjestetään 18. - 20. marraskuuta Tampereen Messukeskuksessa. Merkitse päivämäärä kalenteriin, jos haluat päästä aistimaan Suomen laajimman käsityötapahtuman tunnelmia. 

Pehmeyttä marraskuiseen hämärään iltaan! Tuija