Maaritin Joulunajan olennaiset -postauksen luettuani jäin miettimään, mikä minulle tuo joulun ja postauksen kysymys: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? herätti huomaamaan, että niinpä niin ... mitä minulle itselleni kuuluu juuri nyt. Aihe on olennainen, mutta kummallisesti sitä itsensä jättää prioriteettilistansa alkusijoilta hyvinkin helposti. Tosin onhan tässä elämänvaiheessa mahdollista toimia itsekkäästikin, mutta arvostanko esimerkiksi omaa vapaa-aikaani sen ansaitsemalla kunnioituksella vai annanko ajan vain valua läpi sormieni.
Hyvinvointitekona alkuun laittamani Instagram -tauko on venynyt pidemmäksi kuin uskoin pystyväni. Yli 60 päivää on mennyt kuin siivillä. Vain kaksi kertaa olen ollut hilkulla uppoutua kuvavirtaan. Pystyin pitämään näppini erossa luurista, mistä olen ylpeä. Kymmenen vuotta kuvien selailua ja postailua tulee näinä päivinä muistaakseni täyteen. Irtiottoni juhlistaa siis Instagram -urani merkkipaalua. Nyt en siis voi edes tarkistaa, että muistanko oikein ajankohdan, jolloin tytär opetti minulle IG:n saloja. Ja minähän opin! Nyt on aika herätellä uinuneita taitoja, joista saan uskoakseni enemmän. Ompelutaitoni ovat tallella ja osaan edelleen uppoutua monenlaiseen tekemiseen. Lomilla olen hyväksi havainnut äänettömyys -asetuksen. Ihan kuin aikaa tulisi lisää, kun joka kilkahdus ei keskeytä tekemistä tai ajatuksen juoksua.
Bazar -kustannukselta taannoin saamani Lucinda Rileyn uutuuskirjat ajattelin säästää joulunpyhien lukumaratoniin. Toisin kävi! Ahmin ne molemmat alta aikayksikön. Tekeillä on oma postauksensa niistä. Kuvat eivät ole onnistuneet toivomallani tavalla, vielä.
Joulun lähestyminen innostaa ja samaan aikaan jännittää, miten suunnitelmat toteutuvat vai onko taas varauduttuva pikaisiinkin muutoksiin. Elämää, ei sen enempää...
