tiistai 30. joulukuuta 2025
Kohti uutta vuotta 2026!
perjantai 8. joulukuuta 2023
Joulun aikaa
Mikä tuo joulumielen?
Pikkukuuset valolankoineen...
Kaneli, inkivääri, pomeranssi, anis ja fenkol tuoksuineen...
Toiveikkain joulunalustunnelmin, Tuikku
keskiviikko 4. tammikuuta 2023
Joulun kukat Villa Iiriksen tapaan
maanantai 2. tammikuuta 2023
Aurora -kynttiläsarja
![]() |
| Aurora kynttilät |
![]() |
| Aurora kynttilät |
perjantai 2. joulukuuta 2022
Joulu mielessä
Maaritin Joulunajan olennaiset -postauksen luettuani jäin miettimään, mikä minulle tuo joulun ja postauksen kysymys: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? herätti huomaamaan, että niinpä niin ... mitä minulle itselleni kuuluu juuri nyt. Aihe on olennainen, mutta kummallisesti sitä itsensä jättää prioriteettilistansa alkusijoilta hyvinkin helposti. Tosin onhan tässä elämänvaiheessa mahdollista toimia itsekkäästikin, mutta arvostanko esimerkiksi omaa vapaa-aikaani sen ansaitsemalla kunnioituksella vai annanko ajan vain valua läpi sormieni.
Hyvinvointitekona alkuun laittamani Instagram -tauko on venynyt pidemmäksi kuin uskoin pystyväni. Yli 60 päivää on mennyt kuin siivillä. Vain kaksi kertaa olen ollut hilkulla uppoutua kuvavirtaan. Pystyin pitämään näppini erossa luurista, mistä olen ylpeä. Kymmenen vuotta kuvien selailua ja postailua tulee näinä päivinä muistaakseni täyteen. Irtiottoni juhlistaa siis Instagram -urani merkkipaalua. Nyt en siis voi edes tarkistaa, että muistanko oikein ajankohdan, jolloin tytär opetti minulle IG:n saloja. Ja minähän opin! Nyt on aika herätellä uinuneita taitoja, joista saan uskoakseni enemmän. Ompelutaitoni ovat tallella ja osaan edelleen uppoutua monenlaiseen tekemiseen. Lomilla olen hyväksi havainnut äänettömyys -asetuksen. Ihan kuin aikaa tulisi lisää, kun joka kilkahdus ei keskeytä tekemistä tai ajatuksen juoksua.
Bazar -kustannukselta taannoin saamani Lucinda Rileyn uutuuskirjat ajattelin säästää joulunpyhien lukumaratoniin. Toisin kävi! Ahmin ne molemmat alta aikayksikön. Tekeillä on oma postauksensa niistä. Kuvat eivät ole onnistuneet toivomallani tavalla, vielä.
Joulun lähestyminen innostaa ja samaan aikaan jännittää, miten suunnitelmat toteutuvat vai onko taas varauduttuva pikaisiinkin muutoksiin. Elämää, ei sen enempää...
maanantai 26. joulukuuta 2016
Vinkeä joulupuu
lauantai 24. joulukuuta 2016
Arkihuolesi kaikki heitä...
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Joulurauhaa
Tänään on tullut aika pistää piste maratonilleni. Marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen olen joka päivä julkaissut postauksen kummassakin blogissani ja siinä ohessa olen viritellyt Villa Iiriksen Joulu -blogia.
Samos in my mind päivittyy vielä ajastettuna pari päivää ja Samos mielessäin siirryn vuoteen 2017 hastagillä #tuijalauri2017.
Nyt sanon: Hei ja iloa, lepoa, hyvää mieltä, rentoa menoa ja kaikkea sitä, mitä sielusi eniten kaipaa! Instagram tiliäni #tuikku @tuikku päivittelen varmasti joulun aikaan miltei tuhannen seuraajani iloksi.
Merry Christmas and a Happy New Year! Tuija
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Pieni liekki tänään syttyy
Joululaulujen aikaan musiikkimakuni vaihtelee tilanteen mukaan. Leipojaisissa soi eri soittolistat kuin automatkoilla tai paketointipuuhissa, joissa kaikissa ratkaisee toivomani tunnelma. Rauhoittavaa, hillittyä, reipasta, energisoivaa, mitä milloinkin!
Pieni liekki helähtää soimaan tänä iltana. Tunnetko sinä tämän kauniin joululaulun? Linkistä pääset versioon, jossa herkkä säestys valmiina juuri sinulle, jota laulattaa. Tässä ja nyt.
Joulun aikaa, suloista! Terveisin Tuija
tiistai 13. joulukuuta 2016
Villa Iiriksen Joulu
Tervetuloa Villa Iiriksen Joulu -blogiin!
Koti meidän -blogilla on meneillään jo neljäs joulun tienoo. Aiemmilta vuosilta 2013, 2014 ja 2015 löydät kuvia ja tarinoita klikkaamalla vuosilukua, tekemällä haun esimerkiksi sanoilla Villa Iiriksen joulu, selaamalla blogiarkistoa tai BLOGIT.FI on myös oiva paikka tehdä joululöytöjä. Onnea matkaan!
Vähitellen rakennan jouluista blogia, jossa toivon tarjoavani ilonpilkahduksia teille lukijoille. Miltä vaikuttaa? Olenko oikeilla jäljillä?
Joulumielellä, Tuija
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Kolmas adventtisunnuntai
Punanuttuiset tonttuset tuovat takuuvarmasti joulumielen tullessaan. Muistan elävästi, kun minä jäin kotiin puuhailemaan omiani ja muu perhe toi tuon salaisena tuliaisena Marjamäen Pajutilalta.
Kynttelikkö on 2000 -luvun alkuvuosilta ja nyt vasta keksin pitää vain niiden tonttusten repuissa kynttilän, joilla se kuuluukin jo olla. Huomasin myös, että olen unohtanut kaivaa esille yhden toisen tai oikeastaan kolmannenkin adventtikynttelikön. Vielähän sen ehtii!
Joulumielellä! Villa Iiriksen väki
torstai 1. joulukuuta 2016
Valmiina joulupuuhiin
Ympäri kotiamme olen ripotellut pieniä kuusia pulloihin, purkkeihin ja kannuihin tuomaan raikasta joulupuun tuoksua. Tuoreen havun tuoksu taitaakin olla minulle yksi tärkeimmistä joulutunnelman tuojista. Mikä se on sinulla?
Kohta voisin aloittaa joululimppujen leipomisen niin niitä olisi ainakin riittävästi joulun pyhiksi, koska kuulin toiveen Ranskanmaalta: äidin leipomaa joululimppua ja sauna! Siinä ovat ainekset onnistuneeseen joulunviettoon kotitanhuvilla.
Kynttilän lepatusta, leppoisaa musiikkia... Tuija
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Tervetuloa joulukuu!
Menneen marraskuun tavoitteeni toteutui, kun täytin mieleni mukavilla hetkillä ajatusteni askarrellessa kuvien ja tekstien erilaisilla kombinaatioilla. Jaoin inspiraationi hedelmiä sekä täällä Koti meidän -blogissa että Samos in my mind -sivustollani. Jälkimmäisen valoisat kuvat energisoivat ja kertovat erilaisia tarinoita kuin tämä maalaismaisemiin sijoittuva kotielämään profiloitunut emoblogini, josta aika ajoin retkeillään mukaviin kohteisiin.
Innostukseni sai minut luomaan myös oman Villa Iiriksen Joulu -blogin, joka on vielä raakileena luonnosvaiheessa. Siitä toivon muokkautuvan vanhanaikaisen kirjeen oloisen kokonaisuuden, johon talletan tunnelmiamme muistiin jälkikasvullemme. Muistathan tähtihetkeni Talven hopeiset hiutaleet -kirjassa?
Tämän vuosien takaisen talvikuvan lumihiutaleiden myötä toivotan teille kaikille, jotka tekstejeni ja kuvieni parissa viihdytte, antoisaa joulun odotusta!
Rauhaisaa jouluvalmistelujen aikaa! Tuija
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Talven hopeiset hiutaleet -kirja-arvonta!
-Ilona Pietiläinen-
Villa Iiriksen joulu on mukana Talven hopeiset hiutaleet -kirjassa! Uunituoreen kirjan putkahdettua postista olo oli kuin unessa. Onko tämä totta?
Nyt muutaman tovin ihmeteltyäni uskon palasen unelmastani toteutuneen. Kiitos Ilona Valkoinen puutalokoti -blogisti, että kutsuit minut mukaan uusimpaan joulukirjaasi saamaan maistiaisen kirjailijana olosta. Kirjan sivuilla on lukuisia joulukuviani tekstini kylkiäisinä.
Keskellä kesää kävimme vilkasta kirjeenvaihtoa kirjan taittajan kanssa. Neiti Sievänen työskentelee kotinsa lasikuistilla, mikä on mielikuvana vallan hurmaava. Kiitos yhteistyöstä Maarit!
Signorina, Ankkula, Liepeen asema, Prinsessajuttu
ja Colore -sisustuskauppa. Kannattaa tutustua!
Nyt sinulla on oivallinen tilaisuus ottaa osaa kirja-arvontaan. Kommentoimalla tätä postausta ja jättämällä yhteystietosi olet mukana inspiroivan kirjauutuuden arvonnassa.
Suoritan arvonnan lokakuun viimeisenä päivänä. Sinulla on aikaa jättää kommenttisi blogiin lauantaiaamuun 31.10 mennessä.
Arpaonnea toivotellen Tuija
lauantai 3. tammikuuta 2015
Joululakana
![]() |
| Joulutilkkutäkki |
Huonejärjestyksemme on muuttunut aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Viime aikoina olen pyöritellyt mielessäni makuuhuoneen muuttoa takaisin alakertaan, mutta yläkerran soppemme on niin mieluinen, että taidamme kuitenkin pysyä visusti siellä hyvien unien valtakunnassa.
Muistelinkin tänään juuri sitä, kuinka monena vuonna joulun välipäivinä olemme innostuneet johonkin remonttipuuhaan joko isompaan tai pienempään. Kerran purettiin yläkerrassa väliseinä ja toisella kertaa revimme tämän samaisen alakerran huoneen lautalattian esille korkkimaton alta.
Pääsiäisen pyhiinkin sijoittuu hauskoja muistoja ja hiihtolomallakin on tullut "vähän" kurkistettua milloin mitäkin. Meille taitaa olla mahdottomuus olla vain ja möllötellä. Toisaalta tällainen elämänmuoto edellyttääkin toimeliasta otetta elämään. Polttopuut eivät osaa itse kävellä eikä kompostiastiakaan tyhjene itsestään. Imurikin on ihan tavallinen, kävelytettävä malli.
Lakanapyykkiä olisi läjäpäin, mutta kyllä tuo täkin alle käpertyminen hyvän kirjan kanssa on myös aika ajoin houkuttelevaa. Valinnanvaraa oman rauhan etsijälle riittää. Sen huomasin tänään, kun leikin vierasta Villa Iiriksessä. Saatoin siis unohtaa arjen askareet ja keskittyä nautiskeluun. Cluedo jännittävine käänteineen, mokailuineni ja naurun remahduksineen väritti tätä lauantai-iltaa. Tai siis onko tänään lauantai... Merkki lomaolosta, kun menee päivissä sekaisin. Hyvä niin!
Loistavia tähtihetkiä tähän vuoteen sinullekin tähtilukijani!
Tuija, joka joulunaikaan tuikku, valo pimeyteen
















































