Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäretkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäretkeily. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. elokuuta 2025

Koti meidän -blogin 12 -vuotispäivä


















Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!

Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina. 
 

Suurin osa kuvista on itse tallentamiani hetkiä, mutta silloin tällöin kuvaajana on Koti meidän -elämää kanssani taivaltava osapuoli. Kiitos Lauri pitkämielisyydestä ja esteettisestä taituruudesta!

Tänään saatte maistiaiset kuluneen kesäkauden retkiltä, joista tulen kertomaan tarkemmin paremmalla ajalla. Retkeilimme kesän aikana tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa ja paikkakunnilla. 

Kuulumisiin! Nyt on juhlan aika! 

Elokuisin terveisin Tuija

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Vaiston varassa





Sääennusteen luvatessa hellesäätä retkijalkamme alkoivat vipattaa.  Teltta ja retkirekvisiitta pakattiin sukkelasti auton tavaratilaan ja laitettiin menoksi. 

Tunnistatko kuvista kohteemme?

Fiskars 6.6.2019



Valitsin matkavaatetukseni vaiston varassa. Marimekon toukokuisesta kampanja-alesta tilasin tämän uutukaisen lempimekkoni, jonka oivaksi pariksi sopivat OTZ Shoesin pellavaiset espadrillot.

Väljässä Marimekon klassikossa oli hyvä reissta, vaikka hellelukemat täällä kotimaan kamaralla tuntuivatkin toiselta kuin Samoksen merituulten tuiverruksessa.


https://www.foli.fi/fi/vesibussi


Pitkillä ajotaipaleilla sain alulle virkkuun ja ajatuksissani sekä puheissani/päättömissä höpötyksissäni surrasi jo kohta kuusivuotiaan Koti meidän -blogimme tulevaisuus ja teemat. Ne saavat nyt hautua rauhassa, kun  tänään laitan lapun luukulle. Kesätauko on tarpeen.

Kuulumisiin tuonnempana kesätuulten virkistämiä ajatuskulkuja!
<3 Tuija alias tuikku alias samosinmymind


'Lappu luukulla'