Ompelupistos

Mukavalta tuntui aloittaa marraskuu näin kauniilla päivällä sään suhteen. Maisema vaikutti talviselta, vaikka lunta ei vielä maassa olekaan. Aurinkoinen aamu ja rapsakka keli olisivat myös aivan ihanteellinen joulusää. 

Huomaamattani sukkaa neuloessa ja pyhäpäivän rauhasta nauttiessa ikkunan takana alkoi hämärtyä. Kynttelikkö luo lempeää tunnelmaa pimenevään iltaan, joka täällä metsien siimeksessä on tummaakin tummempi. Täysikuu mollottaa taivaalla ensi viikon lopulla ja valaisee lähitienoot satumaisesti. 

Ajatukseni kiipesivät yläkerran Singerin kupeeseen. Ahkerassa käytössä aikansa palvellut Fanny -mamman perintökone antoi sananmukaisesti minulle pikkutyttönä pistoksen, joka herätti kipinän ompeluun. Muistan, kuinka innokkaasti seurasin vieressä äitini hurruuttelua ja kysyin: Mikä tuo on? Samalla tökkäsin sormeni suoraan neulan alle. Tyynen viileästi käsipyörää pyöräyttäen äitini sai vapautettua sormeni pinteestä. Muistona tuosta oikean käden etusormessani on kynnessä kolo. Ihmeellistä on, että tapahtuma ei aiheuttanut päinvastaista reaktiota. 

Ompeluksia on viime aikoina valmistunut harmillisen vähän. Uskon kuitenkin, että niidenkin aika taas tulee.

Muistoissaan, Tuija