maanantai 5. joulukuuta 2016

Muuton vuosipäivä







Kaksi vuosikymmentä on pitkä aika, joka on kulunut kuin siivillä. Miten tarina alkoi selviää lukemalla tämä tekstiMuuttopäivän tunnelmiin puolestaan pääset toisella painalluksella. 

Viikonloppuna muistelimme saunanlauteilla, millainen oli ensimmäinen joulumme tässä kodissa. Harmillista on, että siltä ajalta ei juurikaan kuvia ole, mutta voin vakuuttaa, että keittiötä olisi vaikea uskoa samaksi. Loisteputkilamppujen sinervä kajo on vaihtunut kodikkaaseen tunnelmaan. Taaperostamme oli huisin hauskaa kontata ympäri kotia keittiöstä seuraavaan huoneeseen ja sieltä eteisen kautta takaisin. Me mokomat kuitenkin aika pian suljimme tuon oviaukon ja siellä se vielä luuraa puolapuiden takana piilossa. 

Meillä on kodillemme lahja, joka valmistuu kuin kalenteri konsanaan. Nyt on neljä tapettivuotaa seinässä ja joulu lähestyy huimaa vauhtia. Jäljellä on parikymmentä miltei kolmimetristä tapettikaistaletta, joiden kohdistaminen on yhteistyöllä sujuvaa. Tosin omat mutkansa tuovat miltei satavuotiaan talon vinkurat hirsiseinät. Kokonaisuus ratkaisee -motto on parasta pitää mielessä ja tavoittelemmekin kohtuullisen hyvää työn jälkeä. 

Vuosien varrella on kohennettu ja rakennettu huikea tuntimäärä, jota emme kuitenkaan ole laskeneet. Lehtijutut ja artikkelit olen sentään kirjannut ylös. Arvaatko montako julkaisua on nähnyt päivänvalon erilaisissa lehdissä? Entä missä maissa Villa Iiris on ollut osaltaan levittämässä Suomi -kuvaa?

Vuosi sitten ilmestynyt Talven hopeiset hiutaleet -kirja, jossa Villa Iiris on mukana, edustaa minulle unelmieni täyttymystä. Kiitos Ilona, kun kutsuit meidät mukaan jakamaan tunnelmia! Tekemäni videon kirjan sivuille ottamistani Villa Iiriksen joulun kuvista voit katsoa halutessasi siirtyä jouluiseen tunnelmaan. 

Kaksi kynttilää -kuva on blogini kaksivuotisjuhlista. Tässä se juhlistaa 20 -vuotista taivaltamme vanhan kiinteistön vaalijoina. Käytä siis mielikuvitustasi ja kerro sielusi silmin kakkonen kymmenellä. 

                        Rauhaisaa itsenäisyyspäivää! Tuija





4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! <3 Olenkin monista lehdistä saanut lukea juttuja ihanasta kodistanne!
    Tiedän niin tuon tunteen kun jokainen nurkka on hiukan vinksallaan ja olen iloinen etten valinnut sitä ruututapettia! ;) Tsemppiä tapetointiin ja mukavaa itsenäisyyspäivän aattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! Itsenäisyyspäivän iloja! 💙 Tuija

      Poista
  2. Onnea, onnea!<3 Teillä on ihana koti, jota te rakastatte ja vaalitte, monilla ei ole samanlaista tunnetta omaa kotia kohtaan...
    Tsemppiä tapetointiurakkaan, ja iloista itsenäisyyspäivää!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina kauniista sanoistasi! Rakkauden voimalla saa ihmeitä aikaan. Sydämellisin terveisin Tuija

      Poista