tiistai 9. huhtikuuta 2019

Neiti Kevät, minkä teit?



Ihanainen Neiti Kevät lumosit minut ja otit pauloihisi viime viikonvaihteessa. Avasin parvekkeen oven selkosen selälleen ja nautin kevättuulen vireestä paljaissa nilkoissani. Taivaalla liihotteli kurkiaura ja joutsenten huudot kaikuivat lähikosteikolta. Petivaatteet raikastuivat ja mieli kirkastui. Pölypallerot saivat kyytiä ja rankakasan oksien kanssa mittelin voimiani ennen lauantaisaunaa. Ruohomättäiden alta pilkottaneet sinivuokot yllättivät iloisesti. 

Nautinto vailla vertaa! 




Mutta, arki koitti ja takatalvi. Leikittelitkö tunteillani Neiti Kevät? Oletko ilkikurinen vai testasitko tahdonlujuuttani? Viileydestä nauttivat ainakin verannalla kukoistavat euron tulppaanit eli kaiketi olen kuitenkin kiitollinen. Silmäniloa on riittänyt jo yli kymmenen päivää.

Tänään sisuunnuin ja puskin läpi tuiskun ja tuiverruksen kohti Ikeaa. Miksikö? No, siksi, kun lippu liehui suomen kielen päivän kunniaksi. Tekeillä on kaunismuotoiseen kirjoitettuun kieleemme liittyvä mahtava yhteistyöpostaus. Onneksi löysin etsimäni. Siitä lisää heti, kun kuvaukset onnistuvat. 

Nyt on aika lepuuttaa jalkoja lämpöisissa syylingeissä, jotka muotoutuivat oikein sulavasti minulle sopiviksi saunan lauteilla liotellen lämpimässä vedessä. Jos jaksoit seurata tänne asti niin kerronpahan vain, että kevät tuo tullessaan yhtä sun toista kivaa asiaa. 

Säästyitkö sinä takatalven kurimukselta vai jäitkö lumen saartamaksi? 

Neiti Kevät, olen ymmärtäväinen, että aurinkovoimaasi kaivattiin muualla. Palaathan kuitenkin pian takaisin? 

Ikävöiden, Tuija

8 kommenttia:

  1. Hauska kontrasti nuo kesäisen kepeät verhot ja niiden takaa pilkottava niinikään kesäisen aurinkoinen, mutta luminen maisema :).

    Pari päivää, niin Neiti Kevät on taas palannut. Uskon ma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kontrasteja on kevät täynnä. Luminen maisema on onneksi valoisa niin ei ihan niin pahalta tunnu. Toisaalta keväinen sää maistuu kahta ihanammalta. Kohta on pääsiäinen ja vappu! Kiitos kommentistasi Annukka! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Kauniisti ja ymmärtäväisesti suhtaudut ja kirjoitat neiti keväästä.
    Upposin kaikkiin kuviisi ihastelemaan,mutta tuo ensimmäinen näkymä vei esteetikon sydämen täysin.❤
    Täällä Espoon suunnalla räntä ei enää lämpimään maahan jäänyt,tuossa eilen illalla aurinkokin yritteli ennen laskuaan näyttäytyä.Ensi viikko on taas kovasti lämmin ja keväinen!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogiystäväni! Näkymä parvekkeelle on yksi kotimme helmistä. Aina, kun saa ovet ja ikkunat auki pitkän talven jälkeen niin tuntuu kuin alkaisi energia virrata kunnolla, vaikka nuupahtanut olotila onkin. Kiva kuulla, jos vaikutan toiveikkaalta takapakista huolimatta. Valoa kohti! Tuija ps. pääsiäiselle povattu huikeaa aurinkoista kevätsäätä

      Poista
  3. Oi-joi, samoissa tunnelmissa. Sinä ehkä vielä pitkämielisempänä ja anteeksiantavaisempana ;)Kivat kuvat!!
    Toivon, että meidän viime lauantain puuhailut eivät valuneet hukkaan. Sitä luvattua aurinkoa odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Yritän pitää mielessäni ajatuksen, että kaikella on tarkoituksensa. Takapakin jälkeen kevät on entistä ihanamman tuntuinen. Viikonlopun puusavottaan tuli hyvä tauko niin taas jaksaa jatkaa. On iso ilo, että on piha, jossa tilaa touhuta. Pääsiäiselle on luvassa lämmintä! Tuskin maltan odottaa sitä ja perheaikaa kevätfiiliksissä! Huhtiterveisin Tuija

      Poista
  4. Neiti Kevät taitaa tänä vuonna vähän oikukas. Hän tulee ja menee aika vikkelästi. Uskoisin, että ensi viikolla Neiti on taas iloisella tuulella ja saamme myös nauttia pääsiäisen hänen mukanaan tuomasta lämmöstä. Näin ainakin Pekka Pouta lupaili hymyssä suin ja +15´C lämpötilaakin.

    Kauniit kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin oikein miettimään, onko oikullinen vai ei ja päädyin, että itse asiassa tavanomaista lempeämmin on neiti Kevät nyt huidellut menemään. Pääsiäisen sääennusteiden toivoisin pitävän paikkansa. Kuuntelin Havaintoja ihmisestä -sarjaa, jossa aiheena oli sääherkkyys ja tunnistin itseni. Elän valosta, auringosta ja lämmöstä. Talvi menettelee, mutta helle saa minut kukoistamaan.
      Keväinen lorina räystäiltä sai tänään hymyn huulilleni.
      Torstaiterveisin Tuija
      ps. Joko muistat, olemmeko tavanneet aiemmin? ;)

      Poista