 |
| Luminen kattaus yläpihan huvimajassa. Tervetuloa! |
Tänään auringon säteet lämmittivät ensimmäistä kertaa tätä lumista maisemaa. Näin olin tuntevinani nenänpäässäni. Aiemminkin auringonsäteet ovat ajoittain pilkahdelleet, mutta nyt oli kevättä ilmassa. Verannalla olis tarjennut vaikka teetä juoda, toppatakissa. Jääpuikot räystäillä olivat miltei melkein sulamaisillaan, jos lujasti uskon. Eikös ollut vakuuttavasti ilmaistu?
Otin kaiken ilon irti tästä satunnaisesta valoilmiöstä, kun kerran oli mahdollista ulkoilla kameran kanssa ja ilman. Nämä kuvat yläpihalla olen kyllä rehellisyyden nimissä napannut viime viikolla puhelimella hetkestä innostuneena. Tämänpäiväiset "oikeat kuvat" lymyilevät kameran muistikortilla.
Puuterilunta on tupruttanut lisää aimo nietokset. Jännittävää nähdä, missä vaiheessa on maata jälleen näkyvissä. Mielessä kytee jo suunnitelmia kevättä ajatellen. Jospa tänä kesänä kesvimaalla kasvaisi muutakin kuin rikkaruohoja (kauniita) ja kasvihuoneessa pari kituliasta, mutta maukasta tomaattia. Viime vuonna laiskuus tällä saralla oli tietoinen valinta kaiken hässäkän keskellä. Elämä on valintoja täynnä.
Asioita voi lähestyä monin tavoin. Minun ei tarvitse imuroida, koska tohtori kielsi sen. Liikkua pitää, nostella ei saa, venyttely on hyväksi. Valikoin kaikki itseäni piristävät ja innostavat asiat.
Te, jotka olette pidempään blogitekstejäni seuranneet tiedätte minun olevan innostuva, kekseliäs ja luova. Normaalitilanteessa myös vikkelä voitaisiin lisätä listaan. Mutkana matkassa on, että moni innostus edellyttää tällä hetkellä apua muulta perheeltä. Eipä sillä, etteivätkö he auttaisi mielellään, mutta joskus ideani ovat heistä ihan järjettömiä. Siinä sitä suostuttelua piisaakin.
Pidän tätä hetkellisesti palautuvaa inspiraation virtaa paranemisen merkkinä. Vaikea vain on muistaa olla nostamatta edes parin kilon appelsiinipussia. Pelakuuruukkujen siirtäminen paikasta toiseen palautti mieleeni tosiasiat. Sohvien paikkaa olisi kuitenkin (taas!, jos muilta kysytään) vaihdettava mahdollisimman nopeasti. Minulla on idea tai no parikin... Niistä lisää sitten, kun saan suostuteltua joko lukulomalaisen tai perheen vahvimman toteuttamaan toiveeni, koska tästä en selviä edes poppakonsteillani.
Viimeiseksi tämä viherrystä pursuava kuva, koska toiveikas mieli on miellyttävämpi seuralainen kuin mutrusuu ja paha mieli. Vai mitä mieltä sinä olet? Olisi hauska kommenteista lukea, mitä sinä saat blogistani vai saatko mitään irti?
Kirjautuneiden lukijoiden määrä on taas kasvanut, mikä ilahduttaa kuin auringonpaiste. Tottahan toki teitä anonyymejäkin siellä ruudun takana on aikamoinen joukko. Kiitos kaikille tasapuolisesti!
Hilpein helmikuisin terveisin Tuija
 |
| Oksien takana pilkottaa hiekkarantahaaveeni. |
