Kynttilänpäivän arvontapostaus

Kaupallinen yhteistyö

                              Hyväsydäminen helmikuun toivotus sinulle lukijani!

Minulla on ilo julkistaa tämän postauksen myötä merkityksellinen ja mieluisa yhteistyö Havin kanssa. Onko nimi sinulle tuttu?

Havi on vuonna 1829 perustettu kotimainen tuotemerkki, jonka kynttilät ja kattaustuotteet ovat luoneet tunnelmaa suomalaisiin koteihin jo lähes kahden vuosisadan ajan. Havin tuotevalikoimasta löydät korkealaatuisia tuotteita kattamiseen ja tunnelman luomiseen. Tämän linkin kautta pääset lukemaan Havin tarinan kokonaisuudessaan: https://www.havis.fi/tarina/ ja yrityksen historiikki löytyy jälkimmäisen linkin takaa.


HAVI'S on kotimainen sisustus & lifestyle -brändi, joka perustettiin vuonna 2016 tunnetun Havi -tuotemerkin rinnalle. Kun Havi on tunnettu perinteisistä kynttilöistään, tuo HAVI'S tarjolle laajemman valikoiman erilaisia kodinsisustustuotteita. HAVI'S mallistosta löytyy muun muassa kodintekstiilejä, huonetuoksuja, lyhtyjä sekä tietenkin kynttilöitä.

Havi on minulle tuttu tuotenimi lapsuudesta, jolloin joulun aikaan poltettiin kynttilöitä säästeliäästi. 'Havin kynttilät palavat parhaiten' - sanonta äitini suusta on jäänyt elävästi mieleeni. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että monenlaisia vaihtoehtoja on tullut testattua kynttilöiden suurkuluttajana. Nyt  sain kuitenkin kokeiltavakseni monipuolisen Havin tuotepaketin, josta iloitsin kuin joulusta pikkutyttönä. Lauantain #tärkeintätänään oli kuvailla kynttilöitä eri kuvakulmista. Tässä sinulle on tarjolla kattauksen parhaimmistoa. Ole hyvä!

https://www.havis.fi/tuote-osasto/kynttilat/

Kynttilöiden ohessa tuli hurmaavan raikas huonetuoksu After The Rain, jonka sijoituspaikka on vielä mietinnässä. Huomasin, että sitä ei saa sijoittaa lähelle tulta, koska öljy on tulenarkaa. Saattaa olla, että tuo raikas tuoksu pääsee ilahduttamaan alakerran suihkuhuonetta. Kuvaan sen päivänvalossa ja lisään tänne, kun saan mieluisan otoksen iloksenne.

HAVI'S HOME

Keittiön piristys ovat uudet patalaput ja -kinnas, joiden kuosi sopii kotimme värimaailmaan erityisen hyvin. Pikkukaappi keittiön hirsiseinällä on kätevä vähemmän esteettisen sälän säilyttämiseen. Tuo on muuten ensimmäinen seinä, josta otimme esille jykevät hirret kauniine salvoksineen. Silloin en osannut edes haaveilla bloggaamista, mikä oli tuntematon ilmiö tuohon aikaan, ainakin minulle, joka kärsin silloin pahasta 'tietokoneallergiasta' naputeltuani ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson Toivo -nimistä lopputyötäni yliopistolle.

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-kasinvalettu-antiikkikynttila/

Jos sinulle virisi into voittaa itsellesi Havin kotimainen 30 euron arvoinen tuotepaketti, niin jätäpä kiireenvilkkaa toiveikas kommenttisi, jossa kuvailet, mitä Havi tuo sinulle mieleen ja perustelu, miksi juuri sinä olisit ansainnut tämän helmikuisen onnenpotkun.

Osallistumisaikaa Havi -arvontaan sinulla on ystävänpäivään 14.2. kello 14 asti. Teen parhaani julkaistakseni voittajan ystävänpäivän iltana.

Huomaathan, että osallistumiskriteerinä on kirjautuminen blogini tähtilukijaksi, mikä on vaivatonta. Instagramissa löydymme tileiltä: tuikku ja havifi. Tervetuloa seuraajaksi! Käyttämällä tägejä: #havifi ja #havihetki löydät paljon inspiroivia kuvia Havi -tuotteista. Inspiroitumisiin!

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-kasinvalettu-antiikkikynttila/

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-poytakynttila-8/

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-juhlakruunukynttila/

Havin logossa on teksti hyvä sydän ja kyllä äiti on ollut oikeassa, Havin kynttilät palavat kauniin tasaisesti. Yksikin kynttilä luo iloa arkiaamuun ja useampi juhlavan tunnelman hehkullaan.

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-juhlakruunukynttila/

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-juhlakruunukynttila/

                        Tunnelmallisin kynttilänpäivän terveisin ja onnentoivotuksin! Tuikku ;)

http://www.havi.fi/blog/tuote/havi-poytakynttila-8/

Helmikuuta!

Talvien talvi on täällä! Tammikuu vaihtui helmeilevään lempikuukauteeni, johon liittyy lukemattomia huikeita muistoja elämänpolkumme varrelta. Kaksi lapsistamme on tullut maailmaan keskellä tamperelaista keskikaupungin talvea ja vastapainoksi nuorimmainen oli syntyä yläkuvan saunan portaille, jossa tepastelin odotellessamme isovanhempia tulevien isosiskojen  hoitajiksi. 

Silloin oli lempeän helteinen heinäkuun yö. 

Tämä alun perin huvilaksi rakennettu talo on nähnyt ja kuullut monenlaisia tarinoita ja tilanteita sekä meidän että aiempien haltijoiden ja piipahtajien keskuudessa. Sata vuotta on pitkä aika, mutta toisaalta aika lyhyt ajanjakso. Riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. 

Aika on merkillinen käsite, jota jään aika ajoin pohtimaan. Yritän painaa jarrua ja nauttia pysähtyneistä hetkistä. Vahvuuteni on kauneuden ja erinomaisuuden arvostus, joista tuo jälkimmäinen kuulostaa jotenkin erikoiselta. Tosin tunnistan itsessäni taipumuksen etsiä ympäriltäni esteettistä silmääni miellyttäviä ilon aiheita, joista saan konkreettista hyvää oloa. Näin on ollut jo lapsesta asti. 

Muistan jo aivan pienenä katselleeni erilaisia rakennuksia ja tiloja miettien, mitä  niissä tai niistä voisi muokata. Samaten puiden tuijottelu eri vuodenaikoina on kuulunut harrastuksiini. Kyläpaikoista jäivät mieleen tunnelmat ja kaikki sisintäni koskettanut.  Kummitädin kodin tuoksu on jäänyt erityisesti mieleeni. Puhdas, raikas ja lempeä kuin Aino. 

Viime viikonlopun aurinkokuva tuokoon tuoreen sääennusteen lupaamaan lumimyräkkään valoa ja iloa. Iltapäivällä on vielä viideltä valoisaa, mikä on aina erityisen ilahduttavaa pitkältä tuntuneen syyshämärän jälkeen. Lumikasat pihalla ovat korkeat ja mietinkin, miten kauan niitä saamme katsella tänä keväänä, kun se joskus koittaa. Lumen hyvä puoli on kunnollinen eristys kivijalan ympärillä ja tämä oli toisenlainen näky viisi vuotta sitten. Valitsen mieluummin helmeilevät hanget. 

Aloittaessani tämän postauksen kirjoittamista mietin, mitä otsikoita olenkaan vuosien varrella käyttänyt ja linkitin tähän muutaman otoksen, joiden myötä saat näkymän elämämme eri puoliin. Juhlapäivän postauksia olen kirjoittanut jo muutaman.  

Pysähtynyt hetki 

Kotivierailu 

Perjantain pukuloistoa 

Kotieloa Villa Iiriksen tapaan

Ohi on! 

Olivatko linkittämäni tekstit sinulle tuttuja vai uusia, avartavia, kenties?

Helmihetkiä talven tuiskuihin! Tuija

http://www.pohjolanvoimaelaimet.fi/

Talvitunnelmaa

Luminen kattaus yläpihan huvimajassa. Tervetuloa!

Tänään auringon säteet lämmittivät ensimmäistä kertaa tätä lumista maisemaa. Näin olin tuntevinani nenänpäässäni. Aiemminkin auringonsäteet ovat ajoittain pilkahdelleet, mutta nyt oli kevättä ilmassa. Verannalla olis tarjennut vaikka teetä juoda, toppatakissa. Jääpuikot räystäillä olivat miltei melkein sulamaisillaan, jos lujasti uskon. Eikös ollut vakuuttavasti ilmaistu?

Otin kaiken ilon irti tästä satunnaisesta valoilmiöstä, kun kerran oli mahdollista ulkoilla kameran kanssa ja ilman. Nämä kuvat yläpihalla olen kyllä rehellisyyden nimissä napannut viime viikolla puhelimella hetkestä innostuneena. Tämänpäiväiset "oikeat kuvat" lymyilevät kameran muistikortilla. 

Puuterilunta on tupruttanut lisää aimo nietokset. Jännittävää nähdä, missä vaiheessa on maata jälleen näkyvissä. Mielessä kytee jo suunnitelmia kevättä ajatellen. Jospa tänä kesänä kesvimaalla kasvaisi muutakin kuin rikkaruohoja (kauniita) ja kasvihuoneessa pari kituliasta, mutta maukasta tomaattia. Viime vuonna laiskuus tällä saralla oli tietoinen valinta kaiken hässäkän keskellä. Elämä on valintoja täynnä. 

Asioita voi lähestyä monin tavoin. Minun ei tarvitse imuroida, koska tohtori kielsi sen. Liikkua pitää, nostella ei saa, venyttely on hyväksi. Valikoin kaikki itseäni piristävät ja innostavat asiat. 

Te, jotka olette pidempään blogitekstejäni seuranneet tiedätte minun olevan innostuva, kekseliäs ja luova. Normaalitilanteessa myös vikkelä voitaisiin lisätä listaan. Mutkana matkassa on, että moni innostus edellyttää tällä hetkellä apua muulta perheeltä. Eipä sillä, etteivätkö he auttaisi mielellään, mutta joskus ideani ovat heistä ihan järjettömiä. Siinä sitä suostuttelua piisaakin. 

Pidän tätä hetkellisesti palautuvaa inspiraation virtaa paranemisen merkkinä. Vaikea vain on muistaa olla nostamatta edes parin kilon appelsiinipussia. Pelakuuruukkujen siirtäminen paikasta toiseen palautti mieleeni tosiasiat. Sohvien paikkaa olisi kuitenkin (taas!, jos muilta kysytään) vaihdettava mahdollisimman nopeasti. Minulla on idea tai no parikin... Niistä lisää sitten, kun saan suostuteltua joko lukulomalaisen tai perheen vahvimman toteuttamaan toiveeni, koska tästä en selviä edes poppakonsteillani. 

Viimeiseksi tämä viherrystä pursuava kuva, koska toiveikas mieli on miellyttävämpi seuralainen kuin mutrusuu ja paha mieli. Vai mitä mieltä sinä olet? Olisi hauska kommenteista lukea, mitä sinä saat blogistani vai saatko mitään irti? 

Kirjautuneiden lukijoiden määrä on taas kasvanut, mikä ilahduttaa kuin auringonpaiste. Tottahan toki teitä anonyymejäkin siellä ruudun takana on aikamoinen joukko. Kiitos kaikille tasapuolisesti!


Hilpein helmikuisin terveisin Tuija

Oksien takana pilkottaa hiekkarantahaaveeni. 

Ruusunnuppu tyttöni mun

Mummin murut Kukkialla

Olen söpö nöpönenä.

"Mummii!"

Isosiskon upouusi potkukelkka

Hei!

Ensimmäinen kesä keinutellen

Tyttöset

Pienen isosiskon ristiäisasu

Kummitäti johdattaa sillan yli

Mansikkatytöt

Yläkerran portinvartija

Kolakyyti oli ihanaa!

Me kaks

Suihkukaappi-ihanuus

Pullantuoksuinen lapsuus

Unelmatytöt

Kaksikymmentäviisi vuotta ja yksitoista päivää sitten esikoisestamme tuli isosisko ja meistä kahden lapsen vanhemmat. Kaupunkikodistamme oli lyhyt matka sairaalaan, jonne helmikuisen illan saunamatka vaihtui. Kyynelsilmin jouduin jäämään tarkkailtavaksi maha-asukin potkittua vinhasti kalvoihin reiän, joka oli alkanut tihkua lapsivettä. Laskettuun aikaan oli vielä aikaa parisen viikkoa. Olisipa ollut askelmittari, kun ravasin sairaalan portaita ja päätin, että nyt on synnytyksen aika. Luomumenetelmäni tehosi ja sain viimein topakalta osastonhoitajalta käskyn kutsua isänkin paikalle siirtyäksemme synnytyssaliin, mutta voi kuinka kaukana se puhelinautomaatti tuntuikaan olevan. Sain vain parkaistua, että tule jo! Maratonini alkoi olla jo loppusuoralla, kun huokaisin Laurin saapuessa saliin tuekseni. Yks kaks ihmeteltävänämme oli pienen pieni tyttönen, jonka nimeä nuori kätilö ihasteli päiviteltyään ensin synnytyksen vauhtia. Hyvä, että ehti laittaa käsineet käteensä. 

Vietimme edellisen vauvanodotuskesän Kukkia -järven rannalla vuokramökillä luonnonläheisyydestä nauttien. Heti kevään tullen pakkasimme kimpsut ja kampsut viikonloppuvisiiteille samoihin maisemiin, jossa minä viihdyin lasten kanssa syyskuulle asti. 

Kaupunkikotiin palatessa  meille virisi ajatus muuttamisesta omakotitaloon. Kävimme paria katsomassakin, mutta ilmoitus otsikolla Kartanoromantiikka Längelmäveden tuntumassa sai meidät liikkeelle. Sillä tiellä olemme. 

Aika on kiitänyt järkyttävää vauhtia. Tein valokuvista näyttelyn vaatekaapin oveen ja kuvasin kuvat, jotka kertovat omaa tarinaansa elämänvaiheesta tässä kodissa ensin kahden ja saman tien kolmannen pikkuisen kanssa. 

Elämä oli täynnä tapahtumia. Aina oli joku paikka remontissa tai työn alla. Kuvista päätellen lapsilla oli hauskaa tämän Huvikumpumeiningin keskellä. Pulla ja sämpylät tuoksuivat, kitara soi, pihalla oli paljon kivaa puuhaa ja parvekkeen tikkaitakin oli kätevä kiivetä, kun avain oli unohtunut sisälle ja ovi pysyi tiukasti säpissä. Oma-aloitteisuutta osoittivat näin esikoululainen ja ekaluokkalainen viettäessään iltapäivää kahden kotona. 

Isovanhemmat olivat usein apuna joko lastenhoidossa tai kunnostustöissä. Mummikin selvisi alkujärkytyksestä, kun selvisi, että meille sentään tuli vesi kraanasta ja viemärikin oli, niin ja sisävessa.

Voi sitä onnenpäivää, kun pikkukuistin suihkukaappi oli valmiina käyttöön. Pihasaunalla oli siihen asti pärjätty, vaikka siellä veti hurjanlaisesti lattianrajassa. Vauvanamme nostettiin lauteille, jotka olivat Laurin ensimmäinen korjaustoimenpide muuttomme jälkeen. Ilo ja into korvasivat monta ei niin nykyajan kriteerit täyttävää asuinolosuhdetta. Valitsemamme elämänmuoto on kasvattanut meitä ihmisinä ja lapset siinä ohessa myös. Juuret ja siivet...

Ruusunnuppu tyttöni mun, mun on ikävä luokses sun...

        Onnellista juhlapäivää Sointu Ruusu Helinä! 

                          Onnentoivotuksin Kotiväki

Laurin laulu lapselleen helmikuussa 1996

Ystävänpäivätervehdys

                                 Metsä on ystäväni. 

Aamuinen virkistävä kävely lumisten puiden alla nosti mieleeni lapsuuden hauskoja muistoja pitkistä hiihtoretkistä umpihangessa kohti määränpäätä, joka sijaitsi jossakin tiettömien taipaleiden takana Saukoniemenkulmilla. 

Nykyajan lapsia tuskin päästettäisiin sivakoimaan perämetsien keskelle keskenään. Isoa mäkeä laskettiin kunnes alkoi ilta hämärtymään ja oli pakko lähteä kotia kohti. Varusteina oli verkkarit, kotokutoiset pitkät villaiset hiihtosukat ja villapusero. Hankikantosilla vauhti oli hurja. Ihme, ettei pahempia haavereita sattunut. 

Kommelukset sattuivat yleensä lähimetsissä. Onnistuin katkaisemaan upouudet vaaleansiniset Karhuni peltoaukealla, jossa en huomannut ylittäväni ojaa höpöttäessäni vilkkaita ajatuksenjuoksujani innokkaalle hiihtokaverilleni, Ritva-äidille. Hiihtokisat oli tulossa ja uusia en siihen hätään saanut. Milläköhän kiisin voittoon? Sitä en muista. Olin miltei yhtä taitava katkomaan suksiani kuin isäni lapsuudessaan. Minä jätin kuitenkin laskematta navetan katolta suksilla. Salpietarisäkillä se sujui riittävän lennokkaasti.

Yksi hiihtoloma meni piloille kaaduttuani takaraivolleni tuttuakin tutummassa Kotiniemen mäessä, jossa oli vähän myös pojille näytettävä taitojaan. Aivotärähdystä podin mamman ja papan sohvalla heidän katsellessaan talon ainoasta töllöttimestä joitain kisoja. Ilmankos kisa-allergiani on parantumaton. Huuto ja melske aiheuttaa päänsärkyä edelleen.

Hiljaksiin leijailevat hiutaleet saivat nostalgian väristyksiä aikaan. Jos tämä tekstini tavoittaa jonkun lapsuudenaikaisen ystäväni, jotka olivat pääasiassa naapurin poikia, niin olisi hupaisaa kuulla, mitä teille kuuluu. Mikä kumma sen mäen nimi oli? 

Mistähän nämä nyt putkahtivat mieleeni pyörimään? Olisikohan tuo oikutteleva iskiashermo saanut muistelemaan menneitä sattumuksia, joiden merkit tuntuvat kehossani. 

Meillä on tapana usein sunnuntain pitkällä aamiaisella syödä joku herkku  ja niin teinkin eilen yllätykseksi oman variaationi mokkapaloista. Estetiikaltaan sydänleivos ei ole kaikkein kauneimmasta päästä, mutta espressolla maustettu kuorrute, nams!

Talviajatuksin ystävänpäivän iltaan, Tuija

Kuppi teetä ja sympatiaa

Rakas, ikivanha matkan varrella kärsinyt teekuppini oli vahingossa päätynyt astianpesukoneeseen. Korjausliimaus oli pettänyt niin, ettei vesi pysynyt enää sisällä. Vieläkään en raaskinut heittää lempikuppiani roskiin vaan keksin näppäränä ihmisenä laittaa sisälle tyhjän rahkapurkin, joka estetiikallaan ei silmiä hivele. Piilotin muovisen rumuuden lehtirullilla, joiden tekoon jäin aivan koukkuun. 

Purkin pohjalle asettelin kastelemiani kukkasienen paloja, joihon sujautin mustikanvarpuja ja tulppaanit. Rullilla kehystin asetelman. Kukat oli loppua kesken inspiraationi. Nyt on juuri oikea aika asetella varpuja ja oksia veteen tuomaan vihreyttä ja lupausta saapuvasta keväästä. 

Keskiviikon kauppalistalta unohdin herneet ja auringonkukan siemenet, joita olisi mukava laittaa versomaan vihreää syötävää. Joko teidän ikkunalaudoilla vihertää? Pelargoniat puskevat uutta kasvustoa ennen näkemättömän tarmokkaasti. 

Kuppi kamomillateetä maistunee lauantaisaunan jälkeen. 

Hyvää ystävänpäivän aattoa! Tuija