Näytetään tekstit, joissa on tunniste talviaika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talviaika. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Talvinen olotila
Blogeissani kuvat ovat tärkeässä roolissa ja sama pätee tiiviisti seuraamiini postauksiin. Instagramin kuvavirrasta poimin otoksia, jotka saavat sydämeni läikähtämään. Lehtikuvia luen tarkemmin kuin tekstejä. Tutkin, mistä kuva muodostuu ja mikä siinä on kiintoisaa. Kenellekään blogiani jo pidempään seuranneelle tämä tieto ei varmaankaan tule yllätyksenä. Linkitykseni liittyvät jonkin mutkan kautta aiheeseeni. Klikkaa auki niin selviää, miksi ne tein.
En ole unohtanut vuosi sitten saamaani huomionosoitusta. Vuosi on vain ollut täynnä tapahtumaa ja nyt yhtäkkiä elämässä olisi tilaa vaikka mille mukavalle. Valitettavasti en oikein ole osannut tarttua elämäni tilaisuuteen. Vielä!
Talviaikaan siirtyminen herätti minussa halun käpertyä tuonne sänkyyn lämpimän täkin suojiin. Voisin herätä taas kevättalvella kuin karhu. Säätiedotus lupailee ylihuomiseksi näille main auringon pilkahduksia. Toivottavasti se pitää paikkansa.
Villa Iiriksen Joulu -blogiani virittelin alkuun joulun aikaan 2016 ja nyt uudistusideat hautuvat mielen syövereissä. Joulumme on täynnä traditioita, joista osasta pidetään kiinni ja osa joutaa unholaan. Tärkeimmät hetket on tallennettu sydämiin ja sieltähän ne odotukset joulunviettotapoihin kumpuavat.
Kolkutteleeko joulu jo sinun ajatuksissasi?
Kauniita unia! Tuija
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Tunnelmallinen sunnuntai
![]() |
| Joulukirja odottaa arvontaa pianon päällä. |
Tiedätkö tunteen, kun unohdut omiin ajatuksiisi, jotka alkavat laukkaamaan. Yksi johtaa toiseen. Eilinen silmäys jonkin blogin jouluisiin fiilistelyihin ja uusimman Lantliv -lehden selailu sekä Maalla -lehden joulunumerosta löytynyt lempiblogini kotikuvaus saivat joulumielen viriämään. Sateen harmaannuttamaa päivää on ollut mukavaa valaista kynttilöin. Nappasin iPadilla muutaman kuvan, joissa aavistus iltapäivän tunnelmista.
Innostuin (ja samalla innostin apujoukkoja) muuttamaan kalusteiden paikkaa. Lopputulos on vielä kysymysmerkkinen, mutta testataan ainakin viikko -sopimus tehtiin perheen kanssa.
Minulla on liuta haasteita odottamassa vastaamista sekä arvontalipukkeisiin kauniit materiaalit valmiina leikattaviksi. Monenmoista mukavaa odotettavissa siis.
Lähtölaskenta jouluun on alkanut! Terveisin Tuija alias tuikku
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






