Näytetään tekstit, joissa on tunniste verstas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verstas. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2017

Sisun päivää












Sisun päivää vietetään tänään yhtä aikaa Onnin kanssa. Yli neljännesvuosisata sitten äitiysneuvolakorttiini oli merkitty alustavaksi lasketuksi ajaksi kyseinen päivä, mikä aientui tarkempien ultraäänitutkimusten jälkeen. Vanhemmiksi tuloamme liputettiin Runebergin päivänä. Siinä urakassa ainakin minä tarvitsin sisua varmaankin eniten siihenastisessa elämässäni. 

Sisutesti löytyy linkin takaa. Oma tulokseni sopii aika hyvin ajatukseeni itsestäni toisten kannustajana, innostajana ja tukijana. Elämänfilosofiaani kuuluu motto: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Itsestäni itsekkäästi huolehtiminen on opettelun alla. Kehityn siinä vähitellen. 

Kaksikymmentä vuotta sitten valittuamme elämänpolun vanhan kiinteistön vaalijoina olimme varsinaisia keltanokkia monen eteen putkahtaneen tilanteen suhteen. Onneksi meillä oli tuossa vaativassa pikkulapsivaiheessa loistava tukiverkko, johon tukeutua tiukan paikan tullen ja niitähän tuli toivoimme tai emme. 

Sisulla selvittiin monesta pienemmästä ja isommastakin montusta. Aiemminkin olen kirjoittanut tämän maalaiselämän kasvattaneen meitä ihmisinä enemmän kuin osasimme ikinä kuvitellakaan. Onni on, että emme mielikuvituksekkaina, tulevaisuudenuskoisina, sinisilmäisinä(kin) nuorina vanhempina osanneet nähdä kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita ruusunpunaisten linssiemme läpi. 

Carpe diem eli tartu hetkeen on muotoutunut kantavaksi teemaksi elämässä selviytymiseen sekä kotitanhuvilla että maailman tuulissa. Koti meidän on meidän kahden yhteinen yritys, jossa toteutamme omia mielenkiinnon kohteitamme sekä pihapiirissämme että retkillämme lähellä ja Samoksen saarella Aigean merellä.

Hiljaisuuden merkityksestä oli ollut kirjoitus lauantain Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä, mikä on tuttu lapsuuteni sanomalehti. Artikkeli oli otsikoitu Suomella hyvät mahdollisuudet lyödä hiljaisuudella rahoiksi. Varsinkin saksalaiset turistit arvostavat Suomesta löytyviä rauhallisia kohteita. Uskon meissä suomalaisissakin  löytyvän kaipuuta levolliseen lomailuun. Tämä juttu sattui juuri sopivasti eteeni, kun olin kertonut toiminimemme sisukkaimmalle osapuolelle ideastani villasukkaretriitin järjestämiseen rauhaa rakastaville hengenheimolaisilleni. Ajatukseni ei saanut välittömästi innostunutta vastaanottoa, mutta jätän sen muhimaan alitajuntaani.

Saatuani luotua oman Instagram -tilin matkamuistoillemme olen ollut päivittäin ajatuksissani aurinkoisissa tunnelmissa. Kuvien voima on valtava. Tässä on varmaankin syy, miksi myös Hyvän mielen kortit ovat muodostuneet osaksi arkeani. Epävarmuuden sietäminen, huomion keskittäminen ja kiitollisuus ovat taitoja, joita harjoittelemalla hyväksyy sen, ettei tiedä. Elämässäni on asioita, jotka ovat hyvin ja se, mihin kiinnitän huomioni kasvaa. Varsinkin jälkimmäinen on hyvä pitää mielessä sekä konkreettisissa asioissa että henkisesti. Unelmoimalla luon asioita todeksi, vaikka joskus aikaa kuluu, vuosia. Kärsivällisyydellä ja toiveikkuudella pääsee jo pitkälle.

Kuvan penkki odottaa siellä kaukana. Niin uskon, toivon ja luotan.


Onnellista tätä päivää! Tuija



perjantai 3. lokakuuta 2014

Perjantaipaloja

Puolivalmiita tammisia sukkapuikon pidikkeitä bambutarjottimella.



Vaahterarasia jalavakannella ja jalavarasia raitakannella sekä Saarni -puikonpidikkeet.



Pyöröpuikonpäät saarnea ja tuijaa sekä saarnirasia jalavakannella.


Verstaalla on saha laulanut ja tekijäkin varmasti monta kertaa. Kitaralla ja soittojakkaralla on yhtä tärkeä rooli kuin toimivilla työvälineillä, joilla syntyy kauniita puuesineitä näppärin sormin.

Lokerojen kätköistä saattaa löytyä pala tummaa suklaata. 
Maistuis varmaan sullekin. 

Makoisaa viikonvaihdetta!
Terveisin Koti meidän tmi

maanantai 8. syyskuuta 2014

Syksyn satoa









Elokuu vaihtui syyskuuksi huomaamattani. Blogi on ollut mielessä päivittäin ja kuvamateriaaliakin on kertynyt vaikka muille jakaa. Sateiden jälkeen aurinkoinen sää on kuitenkin houkutellut hiukan toisenlaisiin puuhiin kuin kuvien kanssa askarteluun tietokoneella. 

Verstaalla on syntynyt valmista. Uusinta korurasiaa on tutkailtu edestä ja takaa, kuvattu päivän valolla ja iltahämärissä verannan kynttelikön hämyssä. Muistosormuksia retkiltä ja matkoilta on aseteltu mieluisiin kuvakulmiin. Mummin kirjailema liina on oivallinen tausta taidokkaalle käsityölle, joka on tammea ja visakoivua. 




Nämä uljaat kaunottaret putkahtivat esiin kuihtuneiden kesäkukkien keskeltä. Tämän siitä saa, kun keväällä viskoo siemeniä sinne sun tänne merkitsemättä muistiin mitä ja minne. Yllätykset ovat ihania!





Toisaalla alkavat jo pensaat punertua syyssävyihin. Pyykkipojat keikkuvat hiljaa tuulessa. Tunnelma on tyyni ja seesteinen huikean kesäkauden jälkeen.








Verstaalla on lokerot täynnä yhtä sun toista tarpeellista. Työvälineet ovat puolestaan käden ulottuvilla valmiina käyttöön. Pienessä rasiassa on monen monta työvaihetta, joiden dokumentointi ja siirto on vielä vaiheessa.

Kaikenkirjavat laatikostot on kerätty vuosien varrella kierrätyskeskuksesta. 











Toivotan näiden kuvien myötä kaikille lukijoille hyvää syyskuuta! 

Syysaurinkoisin ajatuksin, Tuija




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Iltarusko hyvä rusko

Maaliskuisena maanantaina tulipallona loistanut kasvihuoneemme sai minut kiitämään vauhdilla kamera kaulassa pihalle ikuistamaan huikeaa valoilmiötä.





Punalan vierustalla kohti taivaita kurottavat koivut hehkuivat nekin punaisina latvustoistaan.
Iltarusko lupasi aurinkoa ja valoa. 

Ennustus piti paikkansa: eilen ja tänään olemme saaneet nauttia kevätauringon lämmittävistä säteistä. 








Samaisena iltana pyrähdin verstaalle kurkistamaan muutaman kuvan napatakseni. Jos lehdet ovat ojennuksessa niin on myös kaikki muukin. Laatikostot ovat vuosien keruun tulos kierrätyskeskuksesta. 










Ikkunan päällä pilkistää lapsuuden kesämökin, Haaralan, verstaalla isän tekemä puupyssy. Sieltä juontanee juurensa Laurin into omin käsin tekemiseen. 


Hyllyllä Laurin omaa tuotantoa ja muistoja matkoiltamme Välimeren auringon alta.







Monenlaisia työvälineitä tarvitaan pienten sukkapuikonpidikkeiden valmistuksessa puupöllistä valmiiksi tuotteeksi. Millimetrin tarkkaa käsityötä...













          Puun tuoksu ja tuntu ihastuttaa
                        joka kerta yhtä paljon. 

       Koti meidän -tuotteissa on sydän mukana!