tiistai 1. huhtikuuta 2014

Risuromantiikkaa

Kukkapenkin, sen sydämenmuotoisen,  laidalla on nyt kuivahtaneen koivun sijasta pino pöllejä ja huikea kasa koivunoksia. 

Mitähän niistä tekisi? Materiaalista ei ainakaan ole pulaa. 






Talon takaa löytyy toinen kahta suurempi työmaa, jossa makaa lisäksi kaksi pihlajaa. Niistä saattaa löytyä tarveaineita puikonpidikkeisiinkin, kunhan ensin kuivatetaan tovi jos toinenkin. 






Keittiön ikkunasta näkymä takametsään avartui kummasti. Maakellari pääsee paremmin esille. Jospa tästä innostuneena kohentaisimme sitäkin jossakin vaiheessa. Ovensuun tiiliseinusta on huonossa kunnossa ja vierustalla kasvava sireeni on kärsinyt ison koivun alla. Uskomme sen virkistyvän vanhoilla päivillään kukkimaan ja uusien taimien terhakoituvan.






Kevään kaipuu on jo miltei hillitön, mutta toisaalta toivomme yöpakkasia niin halkominen sujuu sutjakammin. Tällainen kotikuntosali meillä. 





Pikkukuistin räystään alla oli ämpärin vesi jäätynyt kauniiksi laataksi. Tämähän oli aivan pakko tallentaa kuvaksi. Kivijalan kupeen sammaleen vihreä sävy sykähdyttää vai mitä.

Tiistai-illan tunnelmissa, Koti meidän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti