Juhannuskoivut ja pelakuut

Juhannuskoivut rapun pielessä kuuluvat juhlatraditioommme. Niiden tuoksu luo tunnelmaa keskikesän juhlaan, joka tänä vuonna on säätilaltaan poikkeuksellisen viileä. Perinteinen veneajelu Unelmalla kokkoja katsomaan jäi tällä kertaa tekemättä. Tiistaiaamuna todistimme lumimyrskyä, joka sai puut taipumaan ja pihan kukkaset sulkemaan terälehtensä. Onneksi Suomen suvi on antanut jo maistiaisia lämmöstä ja aikainen kevät tuonut hyvän alun vehreään vuodenaikaan. 

Aamupäivällä aurinko paistoi ja tanner tömisi, kun hilpaisimme peräkanaa valitsemaan kaksi koivua rapun pieliin. Sopivia olisi minusta ollut monia, mutta vain nämä kaksi saivat kaatoluvan ikimetsän ystävältä. Rautakangella isketyt vanhat kolot olivat onneksi vielä löydettävissä niin meille ei tullut hikistä urakkaa pystytyspuuhassa, jossa oivana apuna olivat vanhat kiuaskivet vallan mainioina kiiloina.

Tämän ikkunan takana syntyy Koti meidän -verstaalla puikonpidikkeitä suomalaisista puulajeista. Ensi viikolla suuntaammekin taas puunhakumatkalle Fiskarin ruukkimiljööseen Raaseporiin hakemaan täydennystä varastoon. 

Punalan porstuan seinustalla kasvava komea koivu ja ikkunalaudan suloinen Mårbacka -pelargonia tuovat mieleen mukavia muistoja lapsuutemme juhannusperinteistä. 

Kesäaikaan kylätiellä on aika ajoin vilkasta. Tällainen näkymä heille paljastuu, kun putkahtavat Punalan nurkan takaa porttimme kohdalle autolla, mopolla, polkupyörällä, kävellen tai juoksujalkaa.  Ilmastakin olemme tulleet tarkastelluiksi. Nyt huvilan katon raikastuttua olisikin mukavaa, jos kuvaajat taas tulisivat tarjoamaan otoksiaan pihapiiristämme, kunhan terassitkin valmistuvat kuvauskuntoon.

Sauna odottaa kylpyvalmiina ja kesäkammariin petasin kesätuulen tuivertamat raikkaat lakanat. 
Juhannus alkakoon!

                   Tunnelmallista mittumaaria 

               kaikille lukijoillemme 
               ja vierailulla piipahtaneille!

                       Terveisin Villa Iiriksen väki

Sisustusbloggari - ko?

Vuosi sitten huhtikuinen viikonvaihde Turussa oli viileä, mutta virkistävä. Osallistuin "wannabe" -bloggarina valokuvauskurssille, joka pidettiin Paimion Veikkarin kylällä Adalmiinan Helmessä. Kurssin emäntänä hääri Annarina Yöntilä ja kouluttajana Camilla Hynynen Nauvosta Creatella -yrityksestä. 

Osallistujina oli innokas joukko naisia kameroineen. Intensiivisen kurssin aikana emme paljon ehtineet tutustua toisiimme, mutta sittemmin blogimaailmassa olemme kohdanneet sitäkin useammin. Erityisen kiitollinen olen Villa Puomin Hannalle kannustuksesta. Ilman sinun rohkaisuasi olisi saattanut jäädä tämä kivi kääntämättä. Lotan kuvakumppanuus Instagramissa on antoisaa  ja Minnukan Ripaus kardemummaa virkistävä herkkine kuvineen. 

 Koti meidän -blogi on kokonaisuus katosta lattiaan, ulkoa sisälle, pihalta metsään, kankaista puihin, joita verstaalle on vinot pinot. 

Kuvan taustan kellansävyiset nukenrattaat Lauri on tehnyt mukaillen isänsä 50 -luvun mallia. Nämä olivat ensimmäisiä tilaustöitä, jotka valmistuivat verstaallamme kymmenisen vuotta sitten. Nyt niiden kyydissä matkaa lankakeräni.

Keittiö on kotimme sydän, jonka Misa -puuhella tuo lämpöä alakertaan. Se on yksi parhaista hankinnoistamme. Kynttelikössä roikkuu pientä ja tarpeellista käden ulottuvilla. 

Helsingin Sanomien ruokasivun Sitruuna-marenkipiiras on päässyt pääsiäissuosikiksemme. Se on sopivan kirpeä ja makea yhtä aikaa. Pieni pala  ja levollinen teehetki tuo juhlan tunnun kevätpuuhien keskelle. 

Kotikoivumme kuivuu halkopinossa ja veneen kevätsiivous on  käsillä ja moni muu tekeminen kuuluu pääsiäisen pyhien ohjelmaan. 

Tämän blogin perustaminen oli pyörinyt ajatuksissani jo kauan aikaa. Kurssi tuuppasi eteenpäin ja lopulta uskalsin klikata julkaise  -nappia. Uuden oppiminen on inspiroivaa. Kokeilethan linkkejä, toimiiko? 

Samalla, kun pohdimme sopivaa nimeä yrityksellemme, loksahti moni pala paikoilleen. Tarina nimen takaa löytyy täältä: Miten kaikki alkoi? ja laulun sanat tästä: Kun Adolf ja Maria. 

Puikonpidikkeet ovat koti neulepuikoille ja kodistamme ja elämästämme kertoo tämä valokuvakertomus, jonka aiheet eivät aivan äkkiä pääse loppumaan. 

Koti meidän -blogi avaa ikkunan elämäntapaamme vanhassa huvilamiljöössä maalaismaisemissa. Toivomme sydämestämme, että tämä tuo sinullekin iloa ja hyvää mieltä. Tekemisen iloa!

Pääsiäissunnuntain kääntyessä iltaan aurinko painui mailleen ja loi kasvihuoneeseen lämpimän, kutsuvan tunnelman. Toisen pääsiäispäivän aamuvalo sai minut jalkeille jo kukonlaulun aikaan, vaikka sitä kiekujaa ei meillä vielä olekaan, haaveissa vain. 

Voi hyvin! 

Risuromantiikkaa

Kukkapenkin, sen sydämenmuotoisen,  laidalla on nyt kuivahtaneen koivun sijasta pino pöllejä ja huikea kasa koivunoksia. 

Mitähän niistä tekisi? Materiaalista ei ainakaan ole pulaa. 

Talon takaa löytyy toinen kahta suurempi työmaa, jossa makaa lisäksi kaksi pihlajaa. Niistä saattaa löytyä tarveaineita puikonpidikkeisiinkin, kunhan ensin kuivatetaan tovi jos toinenkin. 

Keittiön ikkunasta näkymä takametsään avartui kummasti. Maakellari pääsee paremmin esille. Jospa tästä innostuneena kohentaisimme sitäkin jossakin vaiheessa. Ovensuun tiiliseinusta on huonossa kunnossa ja vierustalla kasvava sireeni on kärsinyt ison koivun alla. Uskomme sen virkistyvän vanhoilla päivillään kukkimaan ja uusien taimien terhakoituvan.

Kevään kaipuu on jo miltei hillitön, mutta toisaalta toivomme yöpakkasia niin halkominen sujuu sutjakammin. Tällainen kotikuntosali meillä. 

Pikkukuistin räystään alla oli ämpärin vesi jäätynyt kauniiksi laataksi. Tämähän oli aivan pakko tallentaa kuvaksi. Kivijalan kupeen sammaleen vihreä sävy sykähdyttää vai mitä.

Tiistai-illan tunnelmissa, Koti meidän

Kotikoivu tiensä päässä

Illansuussa päätös syntyi. Nyt on aika.

Maiseman muutos.

Yli hehtaarin tontillamme on pikkumetsä ja pihapuita paljon. Osa on ikivanhoja ja jo valitettavasti tiensä päässä. Lähinnä päätaloa kasvavat vesikouruja roskaavat koivut kaadetaan, mutta komein koivu jää kaveriksi pihakuuselle, joka suojaa leikkimökkiä. Kolmikkoa täydentää nuorehko, vireä keski-ikäinen mänty, jolla on taivalta ikihongaksi. 

Saimme tänään varteenotettavan tarjouksen kattoremonttiin, joka sisältää kaiken mahdollisen vanhan neidon hatun kohentamiseen. Satavuotisjuhlat lähenevät, joten on syytä ryhtyä toimeen. 

Ulkoverhouksen maalausta aloittelimme jo viime kesänä, mutta sävyn valintaan se pysähtyi. Nykyinen väri on Uula -tuotteen pellavaöljymaalin silloinen kartanonkeltainen. Huvilan alkuperäinen maali on ollut vaaleampi, sellainen vaniljainen tai kermainen lämmin vaalea. 

Elämäntapa, jonka olemme valinneet, edellyttää ajatusta: vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka sammaloitunutta pihanurmeamme ihailemmekin. 

Näissä tunnelmissa loppuviikkoon!