Uuden vuoden säteitä

Tässä sitä taas ollaan uuden vuoden kynnyksellä... 

Sää on tänään ollut hämyisen harmaa, tympeäkin suorastaan. Samoin kuin olotilanikin valvottuani epätavallisen myöhään ja heräiltyäni ensimmäiseen päivään omituisella kellon lyömällä.  Lauha keli kylläkin lukeutuu päivän positiivisiin. Paukkupakkasilla elo vanhassa huvilassa tarkoittaisi toimeliaisuutta lämmityspuuhissa.

Lokakuussa tein löydön Loviisan aitassa. Olin jo pidempään metsästänyt teräksistä mutteripannua ja voi sitä ilon päivää, kun sellaisen sain itselleni. Siitä asti olen aloittanut aamuni maukkaalla lattella, jonka teen useimmiten kookosmaitoon. Herkkua!

Puikkomitta -kaulakoru

Minulla on usein jokin voimavaate, -koru tai -rutiini, joista saan iloa arkeeni. Tämä Puikkomitta -kaulakoruni on sellainen. Sitä on mukava hipeltää ja tuntea Samoksen rannalta poimimani sileän kiven lämpö sormissani. Latterutiinini keittokommervenkkeineen puuliedellä edeltää asuvalintaani ja korun pujottamista kaulaani. Illalla yritän kyllä joskus miettiä aamun vaatevalinnat, mutta se ei toimi minulla tai ainakin erityisen harvoin. Elän niin tunteella, että aamun fiilis voi olla aivan eri kuin illalla järjellä tuumattu. Kuulostaako tutulta?

Kuvien kanssa on vähän sama juttu. Tämäkin postaus alkoi puskemaan pintaan näiden minua puhuttelevien kuvien iskettyä tajuntaani. 

Tästä koostui vähän sekalainen seurakunta, jossa romuromanttinen kaara johdattaa kohti uusia seikkailuja. Jo ensimmäisellä matkallamme hurmaannuin tähän maamerkkiin tien varrella. Ensi kerralla täytyy tehdä joku hauska päivän asu -kuvaus sen vierellä. 

         
                                Samos ain aatoksissain...

Olen monista asioista onnellinen ja kiitollinen. Yksi erityisen ihana asia on tytärten ajatuksella toteutetut kodit. On hauska huomata, miten heissä jokaisessa yhdistyy meidän vanhempien ominaisuuksia, estetiikka ja visuaalisuus milteipä vielä vahvempana kuin meissä kummassakin yhteensä. Tämän elämänvaiheen yksi huippujuttu on kivat yökyläilypaikat kaupunkimiljöissä. Heille taas kotikoti edustaa lapsuuden mielenmaisemaa, jossa saunan lämpimästä voi loikata hankeen kierimään. Hyggeily on olennainen osa maalaiselämäämme. Kynttilöitä, hyvää seuraa ja yhdessä oloa. Jokaiselle on oma kolo nauttia olostaan haluamallaan tavalla. Sopusointuista elämää arvostamme kaikki nuorimmasta vanhimpaan. 

Blogini seuraajat tiedätte, että kodin laittaminen on erityisesti minulle rakas harrastus ja tämän vanhan kiinteistön kunnostaminen on vaatinut lukemattomia työtunteja koko perheeltä. Vastapainona elämässä täytyy olla hömppää ja hulluttelua, mitä edustaa kaupunkilomaset ja jokavuotiset aurinkomatkat takuukohteeseemme.

 On oikeastaan ihme, etten ole tekstiilialan ammattilainen. Muistan kirjoittaneeni kymmenvuotiaana ainevihkoon haaveenani olleen vaatesuunnittelija. Erityisesti tuohon hömppä-/hullutteluosioon kuuluu kiinnostukseni erilaisiin asusteisiin ja tekstiileihin. Iän myötä olen löytänyt taas uudenlaisen tavan pukeutua. Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa värikausistani. Wetterhoffin aika oli mustien asujen aikaa tehostettuna väriläiskillä kuten Peppi Pitkätossu -hiuksilla. Sitten oli värikkäiden raitasukkisten aika ja lapsena rakastin nyt niin retroa vihreää, mikä on tällä hetkellä inhokkini numero yksi. 

Kai se on niin, kun kaikenlaista on tullut kokeiltua niin selkeä värimaailma houkuttaa. Yhdisteltävyys ja yksinkertainen vaatevalikoima ovat minusta nyt hyvä vaihtoehto. Luotan intuitiooni useissa asioissa. 

Tämän aasinsillan kautta pääsen tähän Coston villahattuun, joka kutkutteli mielessäni marraskuisella Helsingin retkelläni. Siellähän tuo suloinen hatturakkaus odotti minua jouluisen pop up -putiikin telineessä. Aavistin näin käyvän. Lippa suojaa mainiosti Zen Barcelona -merkkisiä silmälasejani tihkusateelta ja tupsun väri on täydellinen villatakkiini, jonka sain tuliaisiksi Tallinnasta. Huppuineen se on täydellinen turvavaate, joka kietoo kuin lämpimään syleilyyn.

Nenä kohti uusi tuulia ja kevättalvea!

<3 Tuija