torstai 8. elokuuta 2019

Kuusivuotisjuhla











Villa Iiriksen satavuotisen valmistumisen kunniaksi olemme nautiskelleet kaikessa rauhassa kotimme hyvästä tunnelmasta. Iso ilonaihe on se, että kotimme keskellä maaseutua on myös lastemme kokoontumisille mitä parhain miljöö.

Kesän koleimmat hetket me lekottelimme Samoksen auringon alla keräten voimia. Kolmessa viikossa letkeä elämäntahti otti lujasti otteeseensa. Sydän tosin aluksi pamppaili vinhaan hypättyäni kameran eteen poseeraamaan kreikkalaisissa design -mekoissa. Upea kokemus! Tovin jos toisenkin kesti, että sielu seurasi perässä takaisin tänne kotikonnuille.

Tämän kesän ajatusmalleja ovat virittäneet syyskuussa ilmestyvän Tärkeintä tänään -kirjan teemat elämän selkiyttämiseen. Kerron menetelmästä tuonnempana tarkemmin, kun #tärkeintätänään on iloita blogini kuuden vuoden taipaleesta.

Olisi hauska kuulla, ketkä lukijoistani ovat olleet matkassa mukana jo alusta asti ja keille Koti meidän on uusi tuttavuus tai jotakin siltä väliltä.  Kommenttisi ilahduttaisi!





















Unelmoi. Usko. Tee. Toista. -kortti on jo vuosien ajan ollut mottonani. Suhtaudun tunteella ja kokonaisvaltaisen intuitiivisesti elämään. Luotan omaan vaistooni ja vaalin rauhaa sisimmässäni kuullakseni pienimmätkin värähtelyt, vaikka tuo pahuksen tinnitus hankaloittaakin sitä. Syy, miksi välimerellinen elo sopii minulle niin taivaallisen hyvin on, että siellä kaskaiden siritys ja meren kohina pitävät huolen rennosta olotilasta.

Eipä silti, viihdyn loistavasti omissa oloissani perheen parissa. Ylellisyyttä on 'einiinhiirivapaa' työtilani, T -huone nimeltään, jossa voin tuulettaa ajatuksiani senhetkiseen mielentilaan sopivan leppeän musiikin soidessa taustalla. Osa tilan viehätystä on sen muunneltavuus. Uusin uudistus on Love -pöytäni kepeänä lattian keskellä.

Tämän vuoden teemani on: Päästä irti siitä, mikä ei enää palvele. Siinä hengessä olen karsinut, raivannut ja setvinyt kankaita, lankoja, vaatteita ja sekalaista sälää. Paljon olen saanut aikaan, mutta vielä on organisoitavaa monen mukavaan hetkeen. Parasta on, että työtilaan voi jättää keskeneräiset projektit ja jatkaa, kun sopiva tilanne on käsillä.

Erityisen innostunut olen koostamaan erilaisia kuva-sana -kollaaseja vahvistamaan näin visioitani. Olen huomannut  niiden voiman tuovan aivan omanlaistaan imua tapahtumien kulkuun. Jonkun mielestä varmaan ihan höpöhöpöä, mutta väliäkö tuolla. Tärkeintä on luottaa oman persoonallisen tiensä taivaltamiseen. Ja elämässähän pitää olla hömppää!




Tänään tämä postaus miltei kahden kuukauden tauon jälkeen olkoon juhlani kuusi vuotiaan blogini kunniaksi. Onkohan kukaan enää kuulolla? Jos niin, millä mietteillä...

Elokuisin iltaterveisin Tuija




8 kommenttia:

  1. Onnea 6-vuotiaalle blogille! Ihania kuvia kuten aina sinun blogissasi.
    Edelleen jatkan seuraamista vaikka aina en muista kommentoida tänne.
    Heleää elokuun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Sanasi ilahduttavat, kuten aina! Kuvat edellä jatkan edelleen. Elokuisin terveisin Tuija

      Poista
  2. Onnea blogille!
    Tuo on jo pitkä taival. Minä poikkean sivuillesi aika ajoin, mutta kesä on vienyt kummasti pois koneiden ääreltä. Omakin kirjoitustahti on ollut harvemmin. Kaunis muuten tuo pukusi. Mukavaista elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!
      Aika on hujahtanut vauhdilla ja nyt tuntui sopivalta saumalta pitää kesällä lomaa blogista, joka onkin hurjan kivaa ja antoisaa puuhaa.
      Kuvausmekkoa en raatsinut lunastaa itselleni ja sekös jäi vähän harmittamaan. Mietin siellä järjellä, että kotona tuolle ei juurikaan käyttöä olisi ja niin on vain kivat kuvat muistona.
      Elokuun iloja! Tuija

      Poista
  3. Ihania Kreikka/Suomimixfiilis-kuvia!En muista kuinka kauan olen blogissasi vieraillut,mutta täällä on aina niin kauniin visuaalista,että nautin piipahtamisistani aina.Ja samanlaisia leikkaa-liimaa juttuja minäkin askartelen inspisvihkooni.Sinne liimataan sen hetkisiä tunnelmatekstejä lehdistä leikattuina ja omaa silmää hiveleviä kuvia.Tykkään luoda sinne kauniita sivuja kuukausittain.Turhan ja kuormittavan raivaaminen on myös niin ihanaa välillä.Niin kaunis ja hyvin inspiroiva on työtilasi,uskon,että minäkin viihtyisin siinä hienosti!😊Kaunista elokuuta!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogiystäväni! Sinun muistan kulkeneen matkassa miltei alusta asti ja nyt lupaan terästäytyä itsekin kommentoinneissa, kun ilmojen viilennettyä maltan olla sisätiloissa koneen äärellä. Työtilani on luksusta, kun on paikka, missä puuhailla omia aikojaan mitä milloinkin. Käsien ulottuvilla on sakset ja kaikki tarpeellinen.
      Elokuiain terveisin Tuija

      Poista
  4. Niin ja onnea blogin synttäreiden johdosta!🌹🌹🌹

    VastaaPoista