Toukokuu, tervetuloa!

Vuosi sitten tähän aikaan alkoi lähtölaskenta lakkiaisiin. Tunnelmat olivat aika toisenlaiset kuin tänään, kun kesäinen säätila helähti tänne meidänkin perukoille innostaen yhteen sun toiseen touhuun.

Verannalla tarkeni nautiskella vappuaamiaista yöpuvussa. Ikkunan takaa ihailin perhosten kisailua helmilijojen katveessa. Todellinen kesän merkki oli kuitenkin se, että ikäneito Elli -kisuliinimme pyysi ulos ja asettui auringon lämmittämille portaille loikoilemaan ja palasi sisälle vasta auringon kadottua nurkan taa.

Tuhat työtä odottaa tekijäänsä, mutta niin kiire ei saa olla etteikö ehtisi pysähtymään hetkeksi. Voi, mikä nautinto olikaan istahtaa pihaterassin lepotuoliin kylmän frappen kera. 

Tällaisina kevätpäivinä on vaarana, että ahnehtii liikaa kaikkea ja sitten väsyneenä iskee epätoivo. Meillä on jo niin paljon kokemusta karttunut tällä tontilla, että vähitellen olemme oppineet asioiden järjestyvän askel kerrallaan.  Veneen patjojen, tyynyjen ja verhojen siirryttyä Unelmaan kesäkamari vapautui yökyläilijöille nukkumatilaksi. 

Meidän ikioma kesäsoppi Punalassa onkin jo jonkin aikaa ollut valmiina muuttoon. Sinne kohta kipitän minäkin.

           "Mökkielämä" alkakoon! Tuija

Syyselämää

Elokuun leppeät säät saapuivat Suomeen samoihin aikoihin kun saimme taas koko pesueen koolle. Oli aika virittää juhlaviirit Unelmalle ja iloita yhdessäolosta Längelmävedellä. Kaivannon Keidas on suosittu laituri, johon hyvällä säällä saa jonottaa päästäkseen kiinnittymään. Hymyn huulilleni toi pakastealtaasta löytämäni Unelma -suklaatuutti, joka sopi paremmin kuin hyvin juhlistamaan paattimme kymmenettä kesää meidän kesäkotinamme. 

Koti -pohdinnat ovat olleet monella tavalla mielessä. Mistä, missä, millainen...  Lopulta tärppäsi. 

Viime lauantaina oli taas kerran aika opetella jotakin uutta. Osasin kuin osasinkin kurvailla kunnialla peräkärryn kera Turun sokkeloisia katuja. Viime metreillä betoniporsailla tukitun umpikujan myönnän tuoneen hikihelmet otsalle ja kiukun kuristuksen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. 

                                " Nyt mä saan sisustaa!"

Nostalgista oli ripustaa omaan opiskelija-asuntoomme 24 vuotta sitten Laurin ostamat Marimekon -kukkaverhot keittiön ikkunaan. 

Pyykkituvalla lymyillyt Pauligin Capsulo -keitin oli jäänyt vähälle käytölle mutteripannun sivuutettua sen. Se sai nyt uuden kodin, jossa voin käydä kylässä ja saada kupposellisen vaahtoavaa cappucinoa. 

Koti meidän on blogi, jossa kuvataan kotielämää.

 Inspiraatiolla!

Kepein askelin syksyyn! Tuija

Juhlapäivä

Koti meidän viettää huomenna juhlapäivää. Villa Iiris on ollut kotinamme 18 vuotta. Saavutamme siis täysi-ikäisyyden etapin. Nyt on syytä juhlaan!

Kulunut aika tuntuu pitkältä, mutta toisaalta aika on kiitänyt vauhdilla. Monenlaista muutosta ja kasvua on tapahtunut matkan varrella. 

Aiemminkin olen pohtinut sitä, miten tämä elämäntapa on vaikuttanut meihin ihmisinä ja siihen, miten haluamme elämäämme elää. Kun tuolloin lokakuussa ensi kertaa kurvasimme tähän pihapiiriin niin se oli kieltämättä rakkautta ensi silmäyksellä. Ruusunpunaisten linssien läpi uusi elämänvaihe oli täynnä mahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia. 

Erityisen ilahduttavaa on se, että tämän kodin myötä olemme molemmat löytäneet omat väylämme toteuttaa itseämme ja kehittää luovuuttamme. Edelleenkin päivittäin riemuitsen kotimme tunnelmasta, joka on syntynyt yhdistämällä uutta ja vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä. Villa Iiris on kuin morsian niin ikäneito kuin onkin. Huvila on valmistunut 95 vuotta sitten, piharakennukset jo aiemmin. 

On hienoa olla osana ketjua, joka on saanut pitää huolta tästä harvinaislaatuisesta kaunottaresta. Paljon olemme tehneet, paljon on tehtävää. Työn ilo ja omien käsien jälki kantaa eteenpäin.

  

             Toivotan teille kaikille iloista itsenäisyyspäivää! Tuija