Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. joulukuuta 2025

Unelman päivää



Mistä sinä unelmoit?




 

Helsingin Sanomien etusivun mainoksen otsikko jäi viipyilemään mieleeni koko päiväksi. Unelmointi on mieluisaa puuhaa. 

Aamun räntäisessä hämäryydessä unelmieni kärkeen kiilasi kiistattomasti valo, lämpö ja aurinko. Mutta ei mikä tahansa paikka vaan Samoksen saari, jonka turistikauden ulkopuolisen ajan toivon jonakin päivänä kokevani. Olisi mahtavaa samoilla polkuja pitkin luonnon vehreydestä nauttien kamera olalla keikkuen valmiudessa tallentamaan kaikkea kaunista. 

Unelmoin sinisten lentolaukkujemme pakkaamisesta ja voi, miten voinkaan kuvitella raikkaan salaatin maun kielelläni. Tsatsiki ja tuore leipä. Viininlehtikääryleet. 

Pientä helpotusta unelmointiini hain viikonloppuna Turussa Afrodite Maut -kaupan kreikkalaisesta tunnelmasta. Vihdoinkin Suomessa on saatavilla lempijuomaani Mastiquaa. Lemonlime on maku, jota en ole ennen maistanut. Nyt minulla on saunajuomat ja jouluateriallekin pala Kreikkaa. 

Ensimmäisen kerran reilasimme Ateenaan ikuisuus sitten, seuraava interrail vei Thessalonikiin ja Halkidikin niemimaalle. Matkasimme lasten kasvettua viettämään kahdestaan 20 -vuotishääpäiväämme verestääksemme muistoja ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lukuisia unelmia olemme toteuttaneet ja uusia syntyy aina vaan. 

Pihassa pressun suojissa lepäilee Unelma ll , jonka kajuutassa järvielämä on toteutunut sekä perheenä että kahden kesken. Villa Iiris on yksi iso toteutunut unelma. Nuorena Hämeenlinnan vanhoja taloja ihastellessamme loimme haavekuvia, joita täällä olemme saaneet toteuttaa. 

Unelmoimisiin! Tuija


"Haave" tarkoittaa unelmaa, toivetta tai kuvitelmaa jostain, mitä halutaan tai odotetaan.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Unelma

Hanne Manelius Photography



                        Tervetuloa Unelman nimipäiville! 

Tarjolla on kuvamuistoja toissa kesältä ja tarinoita veneretkiltä. 
Viime heinäkuussa Unelmien Talo&Koti -lehdessä oli Hanne Maneliuksen kuvaama juttu Unelmastamme, joka on perheemme ikivanha matkavene. Kuvan ruori ja sitä pidellyt kippari on ohjannut meidät moniin seikkailuihin Längelmäveden reitillä. 


Hanne Manelius Photography


Monenmoista tulvahtaa mieleeni... Unelmointia ja väsähtäneitä matkaajia, innostuneita kansityttöjä sekä rankkasateen piiskatessa veteen lennähtänyt pyyhkijän sulka, jota pinkaisin pelastamaan veneen laidalta. Horjahdus Valkeakosken sulussa jalkani tartuttua apuköyteen puolestaan opetti kelluntaliivien tärkeyden, vaikka silloin selvisin sydämen tykytyksillä. Opettavaista. 


Pälkäneen laivarannan ällöttävän veden maun muistan vieläkin. Tipahdin yli laidan keksi kädessä ja suurin huoleni oli, ettei se irtoa otteestani. Niin ja nyt en tarkoita mitään syötävää vaan rantautumisen apuvälinettä. Crocsini pysyivät jalassa, aurinkolasit päässä ja en telonut itseäni pahasti. Säikähdin vain vietävästi, mutta tulipahan osoitettua kuinka avuliaita kanssaveneilijät ovat. Hyvä niin, kun lapset leikkivät hytissä ja kippari oli jo astunut rannalle köyden kera minun pulikoidessa paniikissa veneiden välissä. Uimatasolla tajusin, että puristin edelleen rystyset valkeina puista keksiä. Nyt hymyilyttää, silloin ei.


Hanne Manelius Photography


Villa Iiriksen kesä -postauksia löytyy Blogit fi -sivustolta linkkiä klikkaamalla, jos kaipaat kesää talven keskelle. Unelmaelämään kuuluvat rapsakat eväät ja veneherkut.


Hanne Manelius Photography

Hanne Manelius Photography


Nykyisin etuhytissä on hiljaisempaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Laipion korit olivat täynnä piirustusvälineitä ja erilaisia pelejä, joiden parissa aika kului sopuisasti pidemmilläkin retkillä. Ruoanlaitto on vesillä erityisen kivaa, kun kaikki on pienessä tilassa käden ulottuvilla. Purkkihernekeittokin maistuu miltei gourmee -aterialta oikeissa olosuhteissa kauniisti katettuna. 


Kokkahytti



Perähytin unettavan vaikutuksen koen kuvankin kautta. Viltti korviin ja hyvä kirja, missäpä sen auvoisampaa nukahtaa rentouttavaan uneen. 


Perähytti


Jouluisempiin tunnelmiin voit palata siirtymällä tänne tai jos Samos -aiheiset juttuni kiinnostavat niin Efcaristo poli! 

Unelmoimisiin, Tuija



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Toukokuu, tervetuloa!



Vuosi sitten tähän aikaan alkoi lähtölaskenta lakkiaisiin. Tunnelmat olivat aika toisenlaiset kuin tänään, kun kesäinen säätila helähti tänne meidänkin perukoille innostaen yhteen sun toiseen touhuun.

Verannalla tarkeni nautiskella vappuaamiaista yöpuvussa. Ikkunan takaa ihailin perhosten kisailua helmilijojen katveessa. Todellinen kesän merkki oli kuitenkin se, että ikäneito Elli -kisuliinimme pyysi ulos ja asettui auringon lämmittämille portaille loikoilemaan ja palasi sisälle vasta auringon kadottua nurkan taa.

Tuhat työtä odottaa tekijäänsä, mutta niin kiire ei saa olla etteikö ehtisi pysähtymään hetkeksi. Voi, mikä nautinto olikaan istahtaa pihaterassin lepotuoliin kylmän frappen kera. 

Tällaisina kevätpäivinä on vaarana, että ahnehtii liikaa kaikkea ja sitten väsyneenä iskee epätoivo. Meillä on jo niin paljon kokemusta karttunut tällä tontilla, että vähitellen olemme oppineet asioiden järjestyvän askel kerrallaan.  Veneen patjojen, tyynyjen ja verhojen siirryttyä Unelmaan kesäkamari vapautui yökyläilijöille nukkumatilaksi. 

Meidän ikioma kesäsoppi Punalassa onkin jo jonkin aikaa ollut valmiina muuttoon. Sinne kohta kipitän minäkin.

           "Mökkielämä" alkakoon! Tuija







tiistai 9. helmikuuta 2016

Aurinkoenergiaa, ole hyvä!





Sataa, sataa ropisee, pilipili pom...

Nyt, jos koskaan, oli oivallinen hetki uppoutua kuvien aurinkoisiin tunnelmiin. Sulassa sovussa rakkaimpia kesämuistoja täältä ja muualta.

Eilisellä pikkuastelulla metsän siimeksessä ihmettelin lumen huvenneen potemiseni aikana miltei kokonaan. Mustikanvarpujen silmut pullottivat niin, että teki mieli sanoa niille: Malttakaa vielä muruset! Leikkimökin takaa pakoon pinkaissut jänöjussi ei malttanut vaan otti kiitolaukan kohti takametsää ja siintävää peltoaukemaa, jossa jäljistä päätellen on pidetty karkeloita. Onneksi vanhuudenhöperö ulkoilukaverini ei hoksannut mitään. 

Ilma oli raikas ja virkistävä. Testiaskeleiden jälkeen olikin sitten taas huilattava tovi. Tohtori suositteli paljain jaloin kävelyä, joten äkkilähtö lämpimälle hiekkarannalle alkoi houkutella.   Lähimetsässä en siis noudattanut tuota annettua ohjetta. Tyydyn arjen realiteetteihin ja lennän mielikuvitukseni siivin etelän lämpöön. 

Iloa arkeesi, Tuija


lauantai 30. tammikuuta 2016

Unelmointia Drömma om Dreaming

Photo: Marie Delice Karlsson



Lieneeköhän paranemisen merkki, että vähitellen unensekaisesta todellisuudesta heräillessäni mieleeni syntyy vahvoja mielikuvia unelmista ja haaveista.

Hirsiseinien tuijottamisen lomassa olen selaillut kuvia, joista tämä ruotsalaisen Marien otos on yksi parhaiten osuvista.
Tack så mycket!

Sieluni silmin näen tuon meidän pikkukuistilla. Pulmista pahin on valtavan lämminvesivaraajan sijoituspaikka. Ammeesta ei nimittäin liiemmin iloa ole ilman juoksevaa lämmintä vettä. Uskon tässäkin asiassa tilanteen ratkeavan toivotulla tavalla, ennemmin tai myöhemmin.

Kylpy kynttilänvalossa maistuisi.
Loistavalta!

Ilta-ajatuksin Tuikahdus


torstai 20. elokuuta 2015

Summer pictures

Portaanperän herkullisia Polkka -mansikoita Padasjoelta



Strawberries, boat trips, campsite, summer...
lots of things which are something special in our life.


Bella 8000



Auringonlasku Hangossa

Kesäkausi käynnistyi toukokuun lopun juhlan valmisteluilla ja jatkui kesälomamatkan odotusjännityksessä. Vino pino toinen toistaan kauniimpia onnittelukortteja on nököttänyt yläkerran kirjoituspöydällä odottamassa Pariisin Disneylandista palannutta kesätyöntekijää.


by Tarja Määttälä





Blogi on ollut kesäterässä, mutta kamera on keikkunut usein mukana. Valtaisa sato on suven kuvista kertynyt. Vähitellen niitä kahlailen läpi ja luulenpa vain, että Välimeren turkoosiin tunnelmaan on hienoa palata syksyn saapuessa. Lunastin lupaukseni ystävilleni ja kirjoitin osan yhteisellä kielellämme. Valokuvien kieli on onneksi kielimuurin ylittävä.


Mårbackani mun



It has been interesting to write in english. I hope that it has been nice to read my posts about our holiday in Samos. 

Alek, your kind words about my photography encourage me to continue my way towards my dreams.

With these pictures I'll send you all our best regards from sunny Finland. It has been warm and lovely in August.

Iltarusko hyvä rusko!

Iloisin ajatuksin, Tuija




keskiviikko 13. elokuuta 2014

"Valaise huomispäivä tämän päivän valolla."



Otsikkoon lainaamani Elizabeth Barret Browningin sitaatti kalenterini kulmassa valaisi päiväni.






Kukapa olisi uskonut, kun kuvan rakennuksen ovista nuorena parina astuimme yhteiseen elämään, että aikojen päästä yhteinen 
Koti meidän -unelmamme on totta.
Me tahdoimme.


Näkymä kesäkeittiöstä tuoksuvattupensaalle muurinpohjalettuja paistaessani.



 Elämä maaseudulla on parasta, mitä toivoa saatoimme. Toisinaan tuntuu, että olen ollut aikaani edellä. Mummolatyyli viehätti jo kauan ennen kuin siitä sukeutui muoti-ilmiö ja ajan myötä olen oppinut rajaamaan olemistani haluamaani suuntaan yhteisellä polullamme.




Näkymä Pythagorionin linnoituksilta.




”20 vuoden päästä tulet katumaan niitä asioita, joita et tehnyt, etkä niitä, joita teit. Purjehdi siis kauas kotisatamasta, tunne tuuli purjeissa. Löydä. Unelmoi. Keksi.” 

-Mark Twain-







Kreikka ajatuksissani, auringon lämpö ihollani. 
Katse kohti tulevaa. 
Kiitollisena. Tuija






sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Unelmointia





Tänään oli juuri oikea aika pakata evästä koriin ja suunnata Unelman kokka ulapalle. Vanha matkaveneemme Bella 8000 on palvellut jo vuosikausia perheemme liikkuvana kesäkotina. Kotisatamasta voi putputella lähisaaren katveeseen tai halutessaan suunnata kauemmaksikin retkeilemään. 






Kokenut kippari ja hyvä ruoka kuuluvat ehdottomasti Unelma -elämään sekä erityisen lisän tämän päivän retkelle toi se, että koko miehistö oli koolla. Sen kunniaksi herkuttelimme jälkiruoaksi kotona valmistamaani mansikkarahkaa. Kesäeloa parhaimmillaan!





Kuppi haudutettua teetä aurinkoisella penkillä maistui erityisen hyvältä puhumattakaan pihasaunan leppeistä löylyistä iltaruskon värittäessä taivaanrannan hehkuvan purppuraiseksi. Toivottavasti iltarusko on hyvä rusko niin, että huominenkin päivä paistaisi lämmittäen koko kehon sieluun asti.

Unelmoiden, Tuija