Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Lumihiutaleita








Leikkimökin portaalle pikkujoulun aikaan asettelemani ruukku kuusineen on jämähtänyt lumeen ja jäähän. Toiveikas punainen kastelukannu on nokka kohti kevättä. Kulahtanut keinutuoli kiikkuu hiljaksiin itsekseen.

Tuiskun ja pyryn keskellä en voinut olla hämmästelemättä pienoisen sireenin silmun sinnikkyyttä. Siinä se pullistelee talvea uhmaten.Toivottavasti pikkuruiset eivät palellu. Alkukesän kukkaloisto on jotakin todella odottamisen arvoista. 






                  Kurkista vaikka tästä!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Talvimaisemaa

Iltapäivän pehmeä auringon valo pilkotti takapihan puiden latvoihin houkutellen nappaamaan muutamia otoksia, vaikka pakkanen puraisikin sormenpäitä. 






Kasvimaalle säteet eivät vielä ulotu tähän aikaan vuodesta. 







Kasvatuslavat jätimme auki täksi talveksi, koska viime vuonna lumikuorman paino särki yhden lasin. Toistaiseksi sitä vaaraa ei ole ollut. 








Vuodenvaihteessa kurkistin kasvihuoneeseen ja löysin sieltä oman onnensa nojaan unohtamani oreganon. Se oli hyvässä kunnossa ja pelastin sen juuri sopivasti ennen pakkasia keittiön ikkunalle.







Puutarhapenkin katveeseen pihasireenin juurelle nousevat keväällä ensimmäiset sinivuokot. Neljä kuukautta ja sinivuokkomeri tai ainakin -järvi ympäröi vanhaa kivimuuria leikkimökin takana pihakuusen alla.










Huurteinen huvimaja on lumelle ilmestyneistä käpälän jäljistä päätellen jänöjussien kokoontumispaikkana yösydännä. 

Tänne muutettuamme ostimme pihakalusteet, jotka ovat pitkäjänteisen huoltamattomuuden ansiosta patinoituneet harmaiksi. Reseptinä on ollut pitää niitä ympäri vuoden sään armoilla. Nyt ne istuvat vanhaan pihapiiriin elämää nähneinä ja kolhuja saaneina. 

Auringon pilkahdukset saavat haaveilemaan keväästä ja sen myötä lämpimämmästä ajanjaksosta. 

Kevättalvisin ajatuksin, tuikku

ps. kuvien laadun takaa iphone, koska järjestelmäkamerani ei suostunut irtoamaan uudesta jalustastaaan :-)