Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit
torstai 21. toukokuuta 2015
Tulppaanien aikaa
Lämmin kevätsade on saanut tulppaanit kurottelemaan kohti taivaita. Iltapäiväauringossa kukan terälehdet ovat apposen auki, illemmalla suloisesti supussa.
Odotan malttamattomana lämpimämpiä kelejä pihamaalla kuopsutteluun. Pienikin valon läikähdys tuo hymyn suupieliin. Pihanurmi kasvaa hurjalla vauhdilla. Vuohenputket samaten. Tänään maistoimme maitohorsmaa, jonka lehdet maistuivat hyvältä, varsi vähän kitkerältä. Pitäisi varmaan innostua villivihanneksista, joita pihamaa on pullollaan.
Onko sinulla suositeltavia reseptejä?
Kevätillan terveisin, Tuija
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Kotikoivu tiensä päässä
Illansuussa päätös syntyi. Nyt on aika.
Maiseman muutos.
Yli hehtaarin tontillamme on pikkumetsä ja pihapuita paljon. Osa on ikivanhoja ja jo valitettavasti tiensä päässä. Lähinnä päätaloa kasvavat vesikouruja roskaavat koivut kaadetaan, mutta komein koivu jää kaveriksi pihakuuselle, joka suojaa leikkimökkiä. Kolmikkoa täydentää nuorehko, vireä keski-ikäinen mänty, jolla on taivalta ikihongaksi.
Saimme tänään varteenotettavan tarjouksen kattoremonttiin, joka sisältää kaiken mahdollisen vanhan neidon hatun kohentamiseen. Satavuotisjuhlat lähenevät, joten on syytä ryhtyä toimeen.
Ulkoverhouksen maalausta aloittelimme jo viime kesänä, mutta sävyn valintaan se pysähtyi. Nykyinen väri on Uula -tuotteen pellavaöljymaalin silloinen kartanonkeltainen. Huvilan alkuperäinen maali on ollut vaaleampi, sellainen vaniljainen tai kermainen lämmin vaalea.
Elämäntapa, jonka olemme valinneet, edellyttää ajatusta: vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka sammaloitunutta pihanurmeamme ihailemmekin.
Näissä tunnelmissa loppuviikkoon!
tiistai 21. tammikuuta 2014
Talvimaisemaa
Iltapäivän pehmeä auringon valo pilkotti takapihan puiden latvoihin houkutellen nappaamaan muutamia otoksia, vaikka pakkanen puraisikin sormenpäitä.
Vuodenvaihteessa kurkistin kasvihuoneeseen ja löysin sieltä oman onnensa nojaan unohtamani oreganon. Se oli hyvässä kunnossa ja pelastin sen juuri sopivasti ennen pakkasia keittiön ikkunalle.
Huurteinen huvimaja on lumelle ilmestyneistä käpälän jäljistä päätellen jänöjussien kokoontumispaikkana yösydännä.
Tänne muutettuamme ostimme pihakalusteet, jotka ovat pitkäjänteisen huoltamattomuuden ansiosta patinoituneet harmaiksi. Reseptinä on ollut pitää niitä ympäri vuoden sään armoilla. Nyt ne istuvat vanhaan pihapiiriin elämää nähneinä ja kolhuja saaneina.
Auringon pilkahdukset saavat haaveilemaan keväästä ja sen myötä lämpimämmästä ajanjaksosta.
Kevättalvisin ajatuksin, tuikku
ps. kuvien laadun takaa iphone, koska järjestelmäkamerani ei suostunut irtoamaan uudesta jalustastaaan :-)
Kasvimaalle säteet eivät vielä ulotu tähän aikaan vuodesta.
Kasvatuslavat jätimme auki täksi talveksi, koska viime vuonna lumikuorman paino särki yhden lasin. Toistaiseksi sitä vaaraa ei ole ollut.
Vuodenvaihteessa kurkistin kasvihuoneeseen ja löysin sieltä oman onnensa nojaan unohtamani oreganon. Se oli hyvässä kunnossa ja pelastin sen juuri sopivasti ennen pakkasia keittiön ikkunalle.
Puutarhapenkin katveeseen pihasireenin juurelle nousevat keväällä ensimmäiset sinivuokot. Neljä kuukautta ja sinivuokkomeri tai ainakin -järvi ympäröi vanhaa kivimuuria leikkimökin takana pihakuusen alla.
Huurteinen huvimaja on lumelle ilmestyneistä käpälän jäljistä päätellen jänöjussien kokoontumispaikkana yösydännä.
Tänne muutettuamme ostimme pihakalusteet, jotka ovat pitkäjänteisen huoltamattomuuden ansiosta patinoituneet harmaiksi. Reseptinä on ollut pitää niitä ympäri vuoden sään armoilla. Nyt ne istuvat vanhaan pihapiiriin elämää nähneinä ja kolhuja saaneina.
Auringon pilkahdukset saavat haaveilemaan keväästä ja sen myötä lämpimämmästä ajanjaksosta.
Kevättalvisin ajatuksin, tuikku
ps. kuvien laadun takaa iphone, koska järjestelmäkamerani ei suostunut irtoamaan uudesta jalustastaaan :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









