Blogiani vähänkään kauemmin seuranneelle ei tule yllätyksenä, että kädentaidot, puulajit ja niistä erityisesti tuija on lähellä sydäntämme sattuneesta syystä, joka sai alkunsa ensisilmäyksestä Kaustisilla Kalliopaviljongilla joskus kultaisella 80 -luvulla. Tarkkaan ottaen Tuija taisi tuolloin mullistaa yhden nuoren miehen elämänkulun ja myöhemmin olemme huomanneet, että sattumien summa voi olla enemmän kuin osiensa yhteenlaskettu tulos.
Elämässäkin on erilaisia lokeroita ja ulottuvuuksia, joihin tutustutaan pala kerrallaan. Tämä hurmaavista hurmaavin tuijapuinen ompelurasia sai inspiraationsa minun puolihuolimattomasta toteamuksesta, että tuollainen olisi ihana. Siis olihan minulla Jyskin musta halpisversio, joka toimi edelläkävijänä tälle perintökalleudelle. Säilön rakkaaseen rasiaani neulani, lankani ja sakseni sekä napeista kauneimmat, kunhan ehdin ne seuloa jäiseltä T-huoneeltani.
Rasia valmistui pala palalta talven pimeimpien kuukausien aikana. Sinnikästä sanoisin. @kotimeidan -instagram -tili kannattaa ottaa seurantaan, jos herää kiinnostus, miten tällainenkin ainutlaatuinen ihanuus syntyi taitajan käsissä.
Edellisessä Helmiajatuksia -postauksessani on toisenlainen näkökulma luoviin ratkaisuihin vanhan huvilan vaalijoina. Kädentaidoilla ja kekseliäisyydellä on ollut keskeinen osa tarinassamme tämän antiikkisen hirsihuvilan kunnostamisessa meille mieleiseksi kodiksi, jossa sielu lepää maailman melskeiden keskellä.
Aurinkoinen aamupäivä tässä tammikuisessa postauksessa vilahtavassa sänkykamarissamme sai hymyn huulille kurkussa tuntuneesta kaktuksesta huolimatta, kun käteeni ilmestyi harmaaseen paperiin kääräisty kirja nimeltään Idylli-Maaseutukoteja. Ahmaisin kirja tarinat oikopäätä ja sen jälkeen jatkoin vielä uinailua päästäkseni lomatunnelmiin. Päässä alkoi pyöriä oma taipaleemme tällä tontilla.
Maalaismaisemissa on meidänkin elonpolkumme saanut aivan uudenlaisia sävyjä verrattuna kaupunkikotiemme kokemuksiin. Villa Iiris herätti meissä tunteita sekä toimintaa, joista on kummunnut monenlaista ihanaa ja tottahan toki myös niitä synkempiäkin sävyjä. Päällimmäisenä koen kiitollisuutta appivanhemmilleni, jotka rohkenivat ryhtyä takaajiksi unelmamme toteuttamiseen ja omille vanhemmilleni avusta jäätyneiden putkien sulatuksessa ja vuotavan katon paikkuussa, puhumattakaan lukemattomista tunneista lastenlasten hoivaamisesta tilanteessa kuin tilanteessa.
Juuret ja siivet -teemaa sivusin yhdeksän vuotta sitten äitienpäivän kirjoituksessani. Toivon sydämestäni, että tuijan versot ulottuvat perheemme pienimpiimmekin suojaavina ja omanlaisen elämän rakentamisen tukipilareina. Mummolassa luovuus kukkii!
Esikoislapsemme on nyt samanikäinen kuin me tänne muuttaessamme. Niin nuori, mutta samalla kypsä ja aikuinen. Onneksi me uskalsimme tuon ikäisinä kuunnella sydäntemme ääntä ja tehdä valintoja, jotka vaikuttivat meidän elämäämme monin tavoin avartaen ja rikastaen.
Villa Iiris on antiikkinen hirsihuvila pihapiireineen. Laurin verstas Koti meidän sijaitsee kylätien varressa Punala -nimisessä rakennuksessa, jossa on aikoinaan pidetty kiertokouluakin. Paikkakunnalle muuttanut suurperhe asui sen suojissa 50 -luvun lopulla ja rippikoululaiset ovat siellä nukkuneet kerrossängyissä sekä saunatalon kamareissa, joista toinen oli vielä 60 -luvulla pakari. Siellä on varmasti leivottu tuolloin leipä jos toinenkin nälkäisten suiden ruokkimiseksi.
Ihmekös tuo, että historian havinasta on siivilöitynyt inspiraatiota meidänkin taipaleellemme tässä kulttuurihistoriallisesti merkittävässä miljöössä. Elämäntapojen kirjo on rikkaus. Onni on jakaa samanlainen arvomaailma elämänkumppanin kanssa ja saada jättää merkkinsä tämän kiinteistön aikajanaan. Meillä on edessä 27. kesä tällä kylällä. Lista, mitä on saatu aikaan olisi pitkä ja tekemättömien töiden lista miltei samanmoinen, mutta riittävän hyvä on oiva tavoite. Tärkeää on säilyttää tasapaino aherruksen ja vapaa-ajan välillä.
Juuri nyt on hengähdyshetken paikka. Kunhan kröhä ei ota ylivaltaa niin kaikki olisi ihan ok. Hyvää yötä, kauniita unia!
Tuijan päivän iltaterveisin, nimipäiväsankari
