keskiviikko 13. elokuuta 2014

"Valaise huomispäivä tämän päivän valolla."



Otsikkoon lainaamani Elizabeth Barret Browningin sitaatti kalenterini kulmassa valaisi päiväni.






Kukapa olisi uskonut, kun kuvan rakennuksen ovista nuorena parina astuimme yhteiseen elämään, että aikojen päästä yhteinen 
Koti meidän -unelmamme on totta.
Me tahdoimme.


Näkymä kesäkeittiöstä tuoksuvattupensaalle muurinpohjalettuja paistaessani.



 Elämä maaseudulla on parasta, mitä toivoa saatoimme. Toisinaan tuntuu, että olen ollut aikaani edellä. Mummolatyyli viehätti jo kauan ennen kuin siitä sukeutui muoti-ilmiö ja ajan myötä olen oppinut rajaamaan olemistani haluamaani suuntaan yhteisellä polullamme.




Näkymä Pythagorionin linnoituksilta.




”20 vuoden päästä tulet katumaan niitä asioita, joita et tehnyt, etkä niitä, joita teit. Purjehdi siis kauas kotisatamasta, tunne tuuli purjeissa. Löydä. Unelmoi. Keksi.” 

-Mark Twain-







Kreikka ajatuksissani, auringon lämpö ihollani. 
Katse kohti tulevaa. 
Kiitollisena. Tuija






3 kommenttia:

  1. Purjehditaan, koetaan, unelmoidaan ja eletään! Hyvä, kun muistutat elokuun arjen alettua... ihania muistoja kesästä, matkoista ja ne muistot antavat valoa! Kreikkaan minunkin mieli ensi kesänä. Oletko käynyt Mykonoksella? Katso San Giorgio Mykonos, hotelli! Sain vinkin jostakin blogista! -Hanna-

    VastaaPoista
  2. Uusi tuttavuus mainitsemasi hotelli. Mykonos vaikuttaa houkuttelevalta. Saarihyppelystä Kreikassa haaveillen. Tuija

    VastaaPoista
  3. Hoksasin vastanneeni väärälle riville... Jospa joskus tapaammekin Pythagorionin kujilla. Sieltä voi vuokrata purjeveneen ja seikkailla ympäri saaren tai lähistön muihin kohteisiin. Sopisi teille syyspurjehduksena. �� Tuija

    VastaaPoista