tiistai 2. tammikuuta 2018

Tammikuun toinen

Parvekeromantiikkaa



Koti meidän -verstaalla ideointi käynnissä



Illansuun sininen hetki vei ajatukseni jo kesäiltaan niin hassulta kuin se kuulostaa. Voin kuvitella meidät iltateelle tai aamupalalle tuohon parvekkeen pöydän ääreen kesäiseen aikaan. Veneretkillä, telttaillessa ja Pythagorionissa nuo hetket ovat olleet huikean mukavia niin eiköhän nyt olisi aika panostaa kotosalla vastaavaan. Yläkerran pariovilta aukeaa rakas näkymä pihapiirimme, joka elää vuodenaikojen mukaan. Ajattelinkin tallentaa tämän näkymän kerran kuussa samasta vinkkelistä. Pari viime kevättä ja kesää ovat olleet aika viileitä eli eiköhän nyt olisi aika tulla lempeä suvi. Tilaukseen, kiitos!


Keltainen kamari



Kontrasteissa on voimaa, mikä oli ajatukseni näiden kuvaparien yhdistämisessä. Uskotko, kuinka hankalaa on saada kuvan suoruus silmää miellyttäväksi. Vanhan talon vinous tekee tehtävästä miltei mahdottoman, mutta se ei olekaan se olennaisin seikka tässä lämpimänsävyisessä otoksessa. 

Työpisteeni tuoksuu kardemummalta. Sain iki-ihanan kotimaisen Osmian tuoksukynttilän joulupaketista tyttäreltäni, joka tuntee mieltymykseni erinomaisesti. 

Sänkykamarissa leijailee puolestaan lavendeliöljy, jota sain pikkupullollisen vuosi sitten Ranskan tuliaisina Aix-en-Provencesta. Ripsautin sitä pikkunekkaan kuivattamani ruusun terälehdille untamme rauhoittamaan. 

Täysikuu saa minut uneksumaan kummallisia, vaikka unisoppemme on mitä levollisin. Kamari on pieni, mutta viihtyisä, emmekä kuitenkaan vaihda isompaan lapsilta vapautuneeseen. Keltainen kamari on aina valmiina nuorten vierailuille. Tapetin vaihto houkuttaisi. Tosin sekään ei taida yltää to do -listan kärkisijoille.  

Valkeita puuvillalakanoita ei voi koskaan olla liikaa. Varsinkin, kun olen tartuttanut mieltymyksen niihin myös turkulaistuneisiin perheemme jäseniin. Muuttokuormassa liinavaatevarastoni hupeni yllättävästi. Pellavalakanoista haaveilen, mutta Finlaysonin valkoinen parivuoteen lakanasetti on loppuunmyyty. Onpahan, mistä haaveilla. 

Sängyn alta pilkistää kitarakotelo, joka ennen imurointisessiotani oli pölyn peitossa. Hyvin joulu sujui, vaikka joka nurkkaa ei oltukaan luututtu. Olen iloinen, että alan oppia armollisuutta! Kattolistatkin ovat osoittautuneet oikein visuaaliseksi sisustusesineeksi tuossa nurkassa nököttäessään. Keskeneräisyys on elämän suola. Täydellisyyden tavoittelu ja maalaiselämä miltei satavuotiaassa huvilassa eivät ole sopiva pari. 

Omenalimppu ja piparjuuritahna puolestaan oikein maistuvaa iltapalaksi. Tämä on yksi poppakonstini saada poskiontelotulehdus hellittämään. Kamomillatee takaa auvoisen unen.

                         Kauniita unia lukijani! Terveisin Tuija





8 kommenttia:

  1. Lempeää, lämmintä kesää odotellaan täälläkin! :)
    Nautin postauksestasi ihanine kuvineen suunnattomasti.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Puhelimeeni kilahtanut viestisi piristi puhumattakaan sanoistasi, jotka lämmittävät mieltä. Kiitos Mirjam-Matilda! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Aina ei jaksa lukea postauksia huolella alusta loppuun - tämän jaksoin. Niin koukuttavasti kuvailit tunnelmia, että jäin oikein pysähtymään kuvien kohdalle ja annoin mielikuvituksen lähteä mukaan. Tosi ihana postaus! Tuo teidän makkari on niin kaunis hirsiseinineen ja valkoinen vuode upea.

    Päivät pitenee - toivottavasti myös valo lisääntyisi! Onnellista alkanutta vuotta sinulle Tuija!

    Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista keikkaa vastaukseni sinulle meni omaksi kommentikseen. ;)

      Poista
  3. Voi Maarit, tiedätkö juuri sinua ajattelin viikatessani laudeliinoja mankelista. Kipaisin ne alakertaan ja samalla kurkistin puhelintani, jossa odotti sinun piristävä viestisi. Se tuli niin oivaan tilanteeseen. Kärvistelen nyt kolmannen lääkekuurin voimin inhottavaa tauti vastaan. Seuraavaksi olisi vuorossa kammoksumani punkteeraus.
    Tänään lähdimme aurinkoa kohti etelän suuntaan. Pilkahtelihan tuo ihanasti. Tiirinkosken Tehtaan vohveleiden perässä kannattaa matkata vähän kauempaakin. Kreikkalainen vaihtoehto on kestosuosikkini.
    Päivän totesimme paluumatkalla selkeästi pidenneen. Minä varsinkin sen otan ilolla vastaan, kun kuukausi on mennyt reporankana.
    Tähän vuoteen on aivan liikuttavan suloisia asioita tulossa. Niitä ei voi odottaa kuin kiitollisin mielin.
    Lähetän sinulle virtuaalihalauksen! <3 Tuija

    VastaaPoista
  4. Tuo teidän talo on aina niin kaunis! Laitetaan lämmin kesä tilaukseen, mutta sitä ennen tahtoisin lumisen talven. :) Onnellista uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! Tunnelma antaa anteeksi puutteet, joihin oma silmä helposti takertuu varsinkin toipilaana ollessa. Tammikuu voisi olla luminen ja sitten voisi kevät alkaa tehdä tuloaan ennen huikeaa kesäaikaa. Veneilykelejä kaipaan. Järvelle on mukavampi lähteä kivalla kelillä. Kiitos samoin sinulle onnellista uutta vuotta! terveisin Tuija

      Poista
    2. Toiveesi lumisesta talvesta toteutui! :) Lomailoja! Tuija

      Poista