sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Mitä mahtaa nurkan takana lymyillä?



Noinkohan maaliskuussa viimeisetkin lumet haihtuvat pihamaaltamme ja niittyunelmani voivat todenteolla lähteä itämään. Tämän hetkinen jäärata pihamaalla ei innosta, vaikka luistelun ystävä olenkin. Kevät on lempivuodenaikaani lintujen saapuessa ja luonnon herätessä talviunestaan. 

Surettaa talovanhuksiemme puolesta nämä vaihtelevat sääolot, jotka laittavat maalipinnat koville. Punamultaseinät eivät juuri ole moksiskaan, mutta päätalon pellavaöljypinnat kaipaavat rapsutusta ja ehostusta pikapuoliin. Harmaa, vetinen ja kalsea sää on aika tavalla toisenlainen kuin lapsuustalvien paukkupakkaskelit, joita sinnikkäästi uhmasin rivakasti sivakoiden läpi peltojen ja metsien lempimäkiä valloittamaan. Olinpa sinnikäs, rohkea ja innokas, vaikka varusteet olivat tyyliä villapusero ja polvisukat hiihtohousujen päällä. 

Kummallinen aikakausi meneillään silläkin tavalla, että kuvia (jotka kelpuuttaisin) blogiin saa etsimällä etsiä kansioistani. Katseeni hakeutuu kesäisiin tunnelmiin, valoon ja väreihin, jotka tuovat lohtua kesän kaipuussa niin talven lapsi kuin olinkin. 

Uppoudun mielikuvamaailmoihini ja kirjojen sivuilta lennähdin tänäänkin Kreikan saarelle. Äänikirjan miellyttävä lukijaääni kuljetti minut mukanaan Skopeloksen maisemiin sukkapuikoilla edenneen kutimeni tahdissa. Iltasella otan käteeni pokkarin ja annan mieleni vaeltaa toisenlaisiin maisemiin ennen yöunia. 







Kuvakansioita katsellessani nämä Krista Keltasen otokset Kotona -sivuston Vanhojen talojen kuvagalleriassa tuovat tuon kymmenen vuoden takaisen kesän tunnelmat selkeinä mieleeni. Kevään tullen kotielämä laajenee taas lasiverannallemme, mikä on yksi upeimmista asioista tässä kiinteistössä monen muun ihanuuden ohessa. 







Aiemminkin olen kirjoittanut, että lista tehdyistä ja vielä tekemättömistä remonteista ja kohennuksista olisi pitkä, miltei loputon. Onneksi olemme löytäneet paikan, jossa myös (alakuvan) ahkeruuden perikuvakin osaa ottaa rennosti. Olemme rauhaa ja seesteisyyttä rakastava pariskunta, mikä näkyy myös matkailutottumuksissamme. Kaipaamme tuttuja arkisia asioita matkoiltamme: lähikauppa, leipomo, polkupyörät, majapaikat, meren aallot, aamiainen omissa oloissa lempijogurttia nautiskellen aamu-uinnin virkistäminä.


"Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä" on yhden lempikorttini sanoma. Olen kiitollinen, että saan jakaa merkitykselliset asiat elämässäni sielunkumppanini kanssa. Hyvän mielen taidoista on paljon iloa arkipäivien hetkissä, mutta myös elämän helmihetkissä. 

Mitä taitojen kategoriaa sinä lukijani pidät itsellesi tärkeänä:

myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot vai itsensä johtamisen taidot?

Vanhan talon vaalijana voin kertoa, että kaikkia on tullut harjaannutettua näiden ikimuistoisten vuosien aikana. Lapsemme ovat varttuneet ja lennähtäneet maailmalle tukevien juurien voimalla. Kotimme on nyt mummola, josta toivomme muotoutuvan uusien muistojen maailma jälkikasvullemme.

Valoa kohti, Tuija









tiistai 14. tammikuuta 2025

Vuosi 2024 paketissa



Blogi -parka, olet ollut ajatuksissani usein, päivin ja öin. En ole sinua hyljännyt. Olen keskittynyt välttelemään tietokoneen äärelle jämähtämistä. 

Sen sijaan innostuin joulukuussa leikkaamaan paperipusseista isoja lumihiutaletähtiä poikineen. Suurta iloa tuotti yksinkertainen tekniikka, johon löytyy läjäpäin ohjeita internetin syövereistä. Lopullisen sysäyksen sain, kun näin @talotarinoi-tilin huikeat kuvat ja videon Eerikan väkertämistä somistuksista. Ensin matkin hänen ohjeidensa leikkausmalleja, mutta tavoilleni tyypillisesti aloin tehdä oman pääni mukaan. Materiaali ei ollut hinnalla pilattu niin ei harmittanut, vaikka yhden pinon hassasin epähuomiossa. 

Joulua säilöessäni sujautin puolivalmiin ruskeiden pussien tekeleen adventtitavaroiden päälle niin voin jatkaa inspiraatiotani taas marraskuussa. Tällä vauhdilla jos aika laukkaa niin sehän on jo kohta taas kalenterissa. 



 

Ikätoverini Unikko 60 -vuotta väritti minunkin eloani. Muistona juhlavuodestamme selässäni keikkuu usein Unikko -reppu, jonka aion napata seuraavalle Samoksen matkallemmekin mukaan. Täytyyhän senkin päästä tuntemaan rakkaan saaren tunnelmat omakohtaisesti. Yösydännä olen mietiskellyt matkavaatetusta, joka voisi ollakin vähän uudenlainen. 

Ihana ystäväni muisti minua lahjakortilla ja nyt nousee hymy huulille, joka kerta, kun astun maton päälle suihkusta tullessani. Unikkorakkautta kaikki tyynni!

Eilen sammuivat kyntteliköt ikkunoilla. Ihmettelin, miten nopeasti ne saa napattua pois, kun paikoilleen virittelyyn sain käytettyä moninkertaisen ajan. Pelargoniat pääsevät pikapuoliin salin ikkunoille. Vuodenkierto maaseudulla on yksi ihanimmista asioista. Joulun viehätyksessä merkittävää on, että ehtii nauttia pienistä asioista kiireettä. Vanhetessaan sitä joissain asioissa viisastuu ja niin käärinkin psuloiset paketit ensimmäiseksi ennen kaikkea muuta tähdellistä tekemistä. 

Haikeus iskee, kun joulun aika on ohi. Viikonlopun aurinko viritti kuitenkin jo kevättalven tunnelmiin. Eilen kuitenkin leikin vielä hetken joulua, kun postilaatikkoomme oli ilmestynyt kauan kaipaamani Lantliv 12/24 -lehti. Olen pakahtua onnesta! Selailin ja samaiselle unikonrakastajasisustusintoilijaystävälleni lähetin kuvia, joista iloa hänellekin. 

Tänään lusikoidessani mifukeittoa tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että kotimme tuo niin suurta rauhaa ja levollisuutta elämäämme. Kotoisuus on kerrostumien summa. Siihen voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Viherkasveja lisää on päämääräni sekä sisällä että ulkona. 

Onkohan siellä vielä lukijoita matkassa mukana? Jos olet linjoilla niin viskaapa viestillä! Kiitos!

Tyynen tammikuun toivotuksin, Tuija



torstai 17. lokakuuta 2024

Syystunnelmissa Pelisalmen rannalla


 

Mikähän muu minuun on iskenyt kuin lähestymässä olleen loman pilannut flunssa raivokkaine yskineen. Kuvamateriaalia on kertynyt niukanlaisesti viime aikoina. Yleensä olen usein ollut siinä tilanteessa, että jokin otos "pakottaa" julkaisupuuhiin. Nyt on ollut hiljaista sillä saralla. 

Tänään teimme kuitenkin pikkuruisen metsäretken lempikallioillemme Längelmäveden rantaan Pelisalmen sillan kupeeseen. Järvi näytti niin kauniilta ja houkuttelevalta, että kadutti soutuveneen kääntö talviteloille. Lykkäsin puhelimeni perässäni kulkeneelle ja tämä oli tulos. Rakkaani onnistui tallentamaan jotakin mielialaani kohentavaa ja ilahduttavaa. Viime viikolla hän ilahdutti tuoden tuon toppaliivin, joka onkin ollut siitä asti ylläni miltei yötä päivää. Ikivanha Indiskan alelaarista ostamani baskeri peitti mainiosti pörröisen kuontaloni. Lantliv -tyylini syntyi kuin sattumalta.

Samos lempeine tunnelmineen ja muistoineen on vienyt päivittäin huomiotani, vaikka päätin pitää taukoa Instagramista. Vastaiskuni pimenevälle ajanjaksolle taitaisi olla jatkaa Samos in my mind -blogini kirjoittamista. Bloggaaminen sopii minulle hitaana ja luovuutta ruokkivana alustana, jossa uppoudun omaan maailmaani. Bonuksena joku muukin sattaa kokea iloa ja hyvää mieltä tuotoksistani. Yksi kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. 

Rehellisesti sanottuna olen riipaisevan tyytyväinen, että me emme olleet lähdössä matkalle, kun tauti piti visusti kotosalla. Isompi harmitus olisi ollut peruuntunut unelmamatka, joka jo kerran on toteutunut. Olkoon niin, että se saattoikin olla kerran elämässä -elämys. Nyt on näin ja sillä hyvä. 

Kiitollinen olen siitä, että jo kymmenen vuotta blogia ylläpitäneenä olen kuutisen sataa postausta kokeneempi ja tuhansia kuvia tarkalla esteettisellä katseellani arvioinut ennen julkaisua. Kirjoittaminen on antoisaa ja minun mielenlaadulleni sopivaa "jotain ihan muuta" -tekemistä. 

Kesällä ostin lomalukemiseksi Emily Henryn Rakkautta rivien välissä lentoaseman kirjakaupan myyjän suosituksesta. Tuolloin Potokakin aaltojen kohinaan keskittyessäni en saanut siitä otetta, mutta nyt se peiton alla pötkötellessä kolahti. Se oli juuri sopivan kepeää ja soljuvaa haikealle olotilalleni.  Yöllä, kun ympäri taloa pitkin kiirinyt yskäni piti minua otteessaan, kuuntelin äänikirjana Maaret Kallion lukemaa Mielenrauha -kirjauutuutta. Palaan siihen konkreettisena kirjana, kun pystyn kirjakauppaan piipahtamaan. Samalla Lucinda Rileyn Vangittu kauneus päässee hyppysiini. 

Aloitin yli kuukausi sitten tietoisesti iltarauhan, johon kuuluu kirjan lukeminen. Puhelin pysyy visusti toisessa huoneessa lentotilassa. Tulos oli ennen kivun iskemistä lupaava. Nukuin selkeästi paremmin. Nyt vähän hirvittää, jääkö yöllinen yskäkukkuminen päälle. Kun on yli viikon uni ollut kelvotonta niin ei kai se ihmekään, että alkaa tehdä mieli herkkuja. Alakerrasta tulvahtaa ihana pannarin tuoksu eli sinne kipin kapin, ettei se mustu korpuksi.

Kuulumisiin! Tuija Toiveikas


tiistai 3. syyskuuta 2024

Syyskuun mietteitä






Heinäkuinen auringon kajo taivaan rannassa muistuttaa minua tästä syyskuisen valon sävystä, joka hyväilee verannan paneeliseinää. Omenoissakin aistin samaa lämpöä ja hyvää oloa. Pelargoniat kukoistivat matkoilla ja myös kotosalla. Kiitolliset kukkijat eivät ota nokkiinsa herkästi. 

Kesälomalla ilta-auringossa talletin silmukka silmukalta Samoksen lämmön ja aaltojen kohinan välimerellisen sinisiin pikkusukkiin, joiden neulominen herätti jälleen kerran ihmetystä rannan kulkijoissa. Tauko sosiaalisesta mediasta soi paljon silmukoita ja rentoutta mieleen. Tinnituskin katosi meren aaltoihin.





Päivittäin kesän ihanat muistot tulvahtavat ajatuksiini. Kuvien voima on valtava. Tuon alemman otoksen keimailuhetkikin on tuoreena muistona. Onni on matkata taitavan kuvaajan kanssa rakkaissa maisemissa. 

Syyskuun alun lämpöaaltoa odotellen, Tuija














 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Kesäkuun tunnelmapaloja







Jotain ihan muuta
Tuttua ja tavallista
Uusia polkuja
Vanhoja reittejä
Ihmettelyä
Ihastelua
Mielenrauhaa
Aaltojen kohinaa






Kesä tuoksuu vehreydelle. 

Retkimiettein, Tuija







 

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Toukokuun toinen sunnuntai




Kun minä olin pienen pieni tyttönen niin äitienpäivistä muistan valkovuokkokimput ja koulussa väsätyt kortit sekä pikkulahjat, joiden salassa pitäminen ei lukeutunut vahvuuksiini. "Arvaa äiti, mitä me tänään tehtiin..." alkoi useamman kerran kuulumiseni pinkaistuani koulutaksista keittöön äidin uunituoreiden sämpylöiden äärelle. Tuore, omien lehmien maito maistui juustosämpylän kera makealta. Arjen ilo ja onni!





Pikkukuistin ikkunalla nököttävä patsas sai seurakseen pikkuruisen kimpun ennen äitienpäivävieraiden saapumista. Ihastusta herätti pitsin kuvajainen kaakelilla.




Sitä me sitten pienen ihmisen kanssa kuvailtiin. Ovatkohan nämä niitä hetkiä, jotka tallentuvat mieliimme? Yhteinen kukkatuokio antoi ainakin innoituksen tähän tekstiini. Toivon, että tämänkin ilonhetken muistan vielä äitini iässä. 

"Miksi sinä 'kakkahuonetta' kuvaat?" helähti ihmettely selkäni takaa. "Siksi, kun tämä on yksi toteutunut unelmani", taisi kuulua vastaukseni. Esikoisemme koulun aloitus oli etappi, johon mennessä halusimme saada suihkun ja esteettisen silmäni kriteerit täyttävän toiletin. Siksi se siis kuvattuna kaikkine rosoineen. Mottoni kuuluu: Kokonaisuus ratkaisee! Mutta jäikö mieleen kakka- vai kukkatuokio, se jää nähtäväksi. Olenko kenties se hassu mummi, joka kuvaa jopa vessanpyttyjä. Malttamattomuus itse väsättyjen pakettien kanssa osoittautui kyllä samansuuntaiseksi kuin tällä isoäidillä.

Pari litraa helmenvalkeaa maalia saisi hyvin aikaa kestäneet pinnat raikastumaan jonakin kauniina kesäpäivänä. Samalla lattiaan soisi tulevan jotakin kaunista välimerellistä tunnelmaa luomaan hyvää tunnelmaa.

Äitienpäivän illan tunnelmissa, Tuija alias tuikku

Ps. 1 Synnyinlahjaani pohdin...

Ps.2 Liekö rakkaus kaikkeen kauniiseen...





lauantai 4. toukokuuta 2024

Arvonta suoritettu


 

Kevät tulvahti toukokuisena ilona ovista ja ikkunoista niin etten ole aiemmin saanut itseäni koneen äärelle pysähtymään. Pahoitteluni, että olen pitänyt arvonnan tulosta pimennossa. Vedin pitkää tikkua ja onnetar suosi kommentoijaa, joka ei enää kirjoja keräile, mutta varmasti nauttii Auroran salaisuuden kiemuroista. 

Tuula, otathan yhteyttä sähköpostitse niin voimme sopia, miten toimitan kirjasi sinulle. 

Onnentoivotuksin! Tuija


keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

24.4.24




Tänään on niin mukavan näköinen päivämäärä, että iski ihan hillitön into pullauttaa pihalle pikkuruinen postaus muistoksi tästä huhtikuisesta päivästä, jolloin on todella epäuskoinen olo ajatuksesta "viikko vappuun" tai siis siitä, että toukokuu on just sillään alkamassa. 

Sunnuntaina uhmasin talvisia olosuhteita ja kävin autoretkellämme ostamassa Plantagenista upean kukkeat Mårbackat salin ja verannan ikkunoille. Talvettamani eivät vielä ole kukassa, mutta toivon niidenkin puhkeavan kukkaan tuonnempana. Verannalle ei vielä tohdi kaunottaria viedä vilusta hytisemään, mutta ensi viikon lämpötilat suovat todennäköisesti tilaisuuden aloittaa kesäelon maistelun sekä kasveille että asukkaille.

 Ai, ai, tuskin malttaa odottaa! 

Olethan huomannut eilisen kirja-arvonnan? Tarjolla olisi hyvää luettavaa. 

Toiveikkain ajatuksin, Tuija