

Kapusin tutisevalle, anopin vanhalle keittiöjakkaralle kurottuakseni verhotankoihin yläilmoissa. Hellästi keräsin ikivanhat kesäverhomme, jotka ovat jo hiutunutta pitsiä. Asettelin ne säilytyslaatikkoonsa odottamaan ensi kesää, jolloin toimenpide taas toistuu toisin päin. Riisu, pese, ripusta...
Ruokasalin ikkunaruudut nro 1-8 pääsivät kuumalla vedellä pestyinä ja sanomalehdellä kiillotettuina paikoilleen. Seuraavaksi on vuorossa rakojen tilkitseminen ja paperointi ennen ilmojen viilenemistä. Ylimpien ruutujen ulkopuoli jäi pesemättä, kun en rohjennutkaan keikkua ikkunalaudalla niihin ylettyäkseni. Vielä tulee kauniita päiviä niiden kirkastamiseen pihatikkaiden avulla.
Sohvat saivat yllensä syksyisemmän ilmeen ja kuultavat pellavaverhot suojaavat hämärtyvissä illoissa näkymää. Mårbackani, jotka kesäkuun alussa kävin noutamassa Fiskarsin Ruusupapu -puutarhalta, voivat paremmin kuin hyvin. Salin viileydessä niillä on oivalliset olosuhteet viettää talvikauttaan.
Puikoilla on ollut jo muutamat pikkuruiset villasukat ja tilauksesta neulon muutamat lisää Turkuun tuliaisiksi. Selkeiden perussukkien neulominen on rentouttavaa ja antoisaa. Lasten sukat valmistuvat suitsait, mikä innostaa heiluttelemaan puikkoja vauhdilla. Pienistä lankakeristä aion sommitella raitasukkia, vaikka niissä päättely onkin tylsin vaihe. Toisaalta palkitsevaa, kun tulee valmista konkreettisesti.
Kynttilät ja kirjat ovat syksyn merkkejä. Luen tosin ympäri vuoden, aina ja kaikkialla. Lomamatkoilla, kotona, sohvalla, sängyssä, riippumatossa, junassa, ruokaa hämmentäessäni.
Uni tulee hyvin, kun viimeiseksi lueskelen hetken verran. Jännärit säästän Samoksen aurinkoisiin päiviin, koska syyspimeillä mielikuvitukseni alkaa herkästi laukkaamaan liian villisti.
Millaisia syystapoja sinun kodissasi vaalitaan? Puuliedessä on ollut jo ensimmäiset viileitä aamuja sulostuttaneet tulet. Kynttilä aamiaisella on vielä ollut sytyttämättä. Eiköhän niitäkin tuiki tuonnempana lukuisia. Syyskuun lempeän lämmin sää on tuntunut hyvältä. Talvi, tule maltilla.
Syysillan ajatuksin, Tuija
![]() |
Dagmarin lähde, Raasepori |
![]() |
Teijon ruukki |
![]() |
Tulliniemen ranta, Hanko |
![]() |
Hanko |
![]() |
![]() |
Runebergin lähde, Ruovesi |
Hatanpään arboretum, Tampere |
Aulanko, Hämeenlinna Joutsenlammella ei enää näe joutsenia, mutta paikalla on erityinen sijansa elämänpolullamme. Ensimmäisillä treffeillämme kävelimme noissa maisemissa. Liekö tuolta alkanut yhteinen ihastuksemme erilaisiin luontokohteisiin, joissa viihdymme erityisen hyvin edelleen. |
Kotiin on aina yhtä ihana palata. Elämä maaseudun rauhassa on valinta, jonka teimme nuorina vanhempina. Halusimme suoda omalle jälkikasvullemme kokemuksia lähimetsän seikkailuista, pelloista ja oman pihan puissa kiipeilystä. Kiireettömyyttä, tekemisen riemua, kekseliäisyyttä...
Tänään verannalla aamiaistani nauttiessa mietin, mitä Suomen luonnon päivä minulle merkitsee. Ensimmäisenä tulvahtivat mieleeni muistot talvisesta metsästä, jossa istuin tukkipinon päällä Taika -hevosen vetäessä isäni ja pappani tukkisaksille miesvoimin pinoamaa kuormaa kohti kotia. Siellä minä keikuin mukana pakkasen punaamin poskin hymy huulillani villapipo korvilla.
Onneksi nuoruudessa koimme myös kaupungin sykkeen niin sitäkin suuremmalla syyllä arvostamme tekemäämme valintaa ryhtyä vanhan miljöön vaalijoiksi. Huvilamme hirret hengittävät 1800 -luvun alkuvoimaa, joka luo aivan omanlaisen kodin hengen. Pikkumetsässämme on tilaa elämän monimuotoisuudelle.
Kiitollisin ajatuksin, Tuija
Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!
Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina.
Hupsista keikkaa, kolme kuukautta sitten helmikuussa kirjoittelin mietteittäni otsikolla Mitä mahtaa nurkan takan lymyillä? Jäärata suli ja niittyunelmat itävät edelleen. Kevät tuli tänä vuonna aikaisin. Turussa oli pääsiäisen alla erityisen lämmintä, kun unelmani toteutui ja pääsin Maaret Kallion Mielenrauha -iltaan.
Huhtikuun lopulla teimme pikkuretken Hämeenlinnaan. Löysimme Kasarmin Aarteet -kirpparilta aavistelemamme peltisen lääkekaapin yläkerran pikkuvessan seinälle. Tätä nykyä me saamme pieneenkin remonttiin kulumaan työtunteja aika lailla tai sitten muistoni ovat kullalla sivellyt. Voi olla myös, että tekemisemme ovat järkevöityneet ja muistamme myös levätä aherruksen lomassa. Saatanpa joku kaunis hetki kuvata toiletin uuden ilmeen, mikä on kyllä haasteellista pikkiriikkisessä tilassa. Suurin kunnia valmiista suloisuudesta kuuluu meistä toimeliaammalle ihmiselle, joka en ole minä tässä tapauksessa. Lukematon määrä askelia ja siveltimen vetoja, kannustusta, innostusta, iloa sinnikkyydellä höystettynä olivat tälläkin kertaa avain onnistuneeseen lopputulokseen.
Aulangolla on iki-ihana Tuijametsä, jonka löytäminen on ollut iso ilo. Kiitos Ullan vinkin!
Siellä pääsin rakastamiseni valkovuokkojen keskelle. Kevätmieli täytti sieluni!
Eilen selailin vanhoja blogitekstejäni etsiessäni muutamaa kuvaa. Löysin ne ja samalla oli hauska palata menneiden aikojen mietteisiin, jotka ilmiselvästi seuraavat tietynlaista kulkua vuodenaikojen mukaan. Jos olet uusi seuraaja blogissani niin voit hypätä visiitille tuonne vuosiin, jolloin julkaisin tekstejäni säännöllisemmin tai oikeastaan tiuhempaan tahtiin.
Valkovuokkoterveisin, Tuija
Aiemminkin olen kirjoittanut, että lista tehdyistä ja vielä tekemättömistä remonteista ja kohennuksista olisi pitkä, miltei loputon. Onneksi olemme löytäneet paikan, jossa myös (alakuvan) ahkeruuden perikuvakin osaa ottaa rennosti. Olemme rauhaa ja seesteisyyttä rakastava pariskunta, mikä näkyy myös matkailutottumuksissamme. Kaipaamme tuttuja arkisia asioita matkoiltamme: lähikauppa, leipomo, polkupyörät, majapaikat, meren aallot, aamiainen omissa oloissa lempijogurttia nautiskellen aamu-uinnin virkistäminä.
"Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä" on yhden lempikorttini sanoma. Olen kiitollinen, että saan jakaa merkitykselliset asiat elämässäni sielunkumppanini kanssa. Hyvän mielen taidoista on paljon iloa arkipäivien hetkissä, mutta myös elämän helmihetkissä.
Mitä taitojen kategoriaa sinä lukijani pidät itsellesi tärkeänä:
myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot vai itsensä johtamisen taidot?
Vanhan talon vaalijana voin kertoa, että kaikkia on tullut harjaannutettua näiden ikimuistoisten vuosien aikana. Lapsemme ovat varttuneet ja lennähtäneet maailmalle tukevien juurien voimalla. Kotimme on nyt mummola, josta toivomme muotoutuvan uusien muistojen maailma jälkikasvullemme.
Valoa kohti, Tuija
Sen sijaan innostuin joulukuussa leikkaamaan paperipusseista isoja lumihiutaletähtiä poikineen. Suurta iloa tuotti yksinkertainen tekniikka, johon löytyy läjäpäin ohjeita internetin syövereistä. Lopullisen sysäyksen sain, kun näin @talotarinoi-tilin huikeat kuvat ja videon Eerikan väkertämistä somistuksista. Ensin matkin hänen ohjeidensa leikkausmalleja, mutta tavoilleni tyypillisesti aloin tehdä oman pääni mukaan. Materiaali ei ollut hinnalla pilattu niin ei harmittanut, vaikka yhden pinon hassasin epähuomiossa.
Joulua säilöessäni sujautin puolivalmiin ruskeiden pussien tekeleen adventtitavaroiden päälle niin voin jatkaa inspiraatiotani taas marraskuussa. Tällä vauhdilla jos aika laukkaa niin sehän on jo kohta taas kalenterissa.
Ikätoverini Unikko 60 -vuotta väritti minunkin eloani. Muistona juhlavuodestamme selässäni keikkuu usein Unikko -reppu, jonka aion napata seuraavalle Samoksen matkallemmekin mukaan. Täytyyhän senkin päästä tuntemaan rakkaan saaren tunnelmat omakohtaisesti. Yösydännä olen mietiskellyt matkavaatetusta, joka voisi ollakin vähän uudenlainen.
Ihana ystäväni muisti minua lahjakortilla ja nyt nousee hymy huulille, joka kerta, kun astun maton päälle suihkusta tullessani. Unikkorakkautta kaikki tyynni!
Eilen sammuivat kyntteliköt ikkunoilla. Ihmettelin, miten nopeasti ne saa napattua pois, kun paikoilleen virittelyyn sain käytettyä moninkertaisen ajan. Pelargoniat pääsevät pikapuoliin salin ikkunoille. Vuodenkierto maaseudulla on yksi ihanimmista asioista. Joulun viehätyksessä merkittävää on, että ehtii nauttia pienistä asioista kiireettä. Vanhetessaan sitä joissain asioissa viisastuu ja niin käärinkin psuloiset paketit ensimmäiseksi ennen kaikkea muuta tähdellistä tekemistä.
Haikeus iskee, kun joulun aika on ohi. Viikonlopun aurinko viritti kuitenkin jo kevättalven tunnelmiin. Eilen kuitenkin leikin vielä hetken joulua, kun postilaatikkoomme oli ilmestynyt kauan kaipaamani Lantliv 12/24 -lehti. Olen pakahtua onnesta! Selailin ja samaiselle unikonrakastajasisustusintoilijaystävälleni lähetin kuvia, joista iloa hänellekin.
Tänään lusikoidessani mifukeittoa tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että kotimme tuo niin suurta rauhaa ja levollisuutta elämäämme. Kotoisuus on kerrostumien summa. Siihen voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Viherkasveja lisää on päämääräni sekä sisällä että ulkona.
Onkohan siellä vielä lukijoita matkassa mukana? Jos olet linjoilla niin viskaapa viestillä! Kiitos!
Tyynen tammikuun toivotuksin, Tuija
Mikähän muu minuun on iskenyt kuin lähestymässä olleen loman pilannut flunssa raivokkaine yskineen. Kuvamateriaalia on kertynyt niukanlaisesti viime aikoina. Yleensä olen usein ollut siinä tilanteessa, että jokin otos "pakottaa" julkaisupuuhiin. Nyt on ollut hiljaista sillä saralla.
Tänään teimme kuitenkin pikkuruisen metsäretken lempikallioillemme Längelmäveden rantaan Pelisalmen sillan kupeeseen. Järvi näytti niin kauniilta ja houkuttelevalta, että kadutti soutuveneen kääntö talviteloille. Lykkäsin puhelimeni perässäni kulkeneelle ja tämä oli tulos. Rakkaani onnistui tallentamaan jotakin mielialaani kohentavaa ja ilahduttavaa. Viime viikolla hän ilahdutti tuoden tuon toppaliivin, joka onkin ollut siitä asti ylläni miltei yötä päivää. Ikivanha Indiskan alelaarista ostamani baskeri peitti mainiosti pörröisen kuontaloni. Lantliv -tyylini syntyi kuin sattumalta.
Samos lempeine tunnelmineen ja muistoineen on vienyt päivittäin huomiotani, vaikka päätin pitää taukoa Instagramista. Vastaiskuni pimenevälle ajanjaksolle taitaisi olla jatkaa Samos in my mind -blogini kirjoittamista. Bloggaaminen sopii minulle hitaana ja luovuutta ruokkivana alustana, jossa uppoudun omaan maailmaani. Bonuksena joku muukin sattaa kokea iloa ja hyvää mieltä tuotoksistani. Yksi kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.
Rehellisesti sanottuna olen riipaisevan tyytyväinen, että me emme olleet lähdössä matkalle, kun tauti piti visusti kotosalla. Isompi harmitus olisi ollut peruuntunut unelmamatka, joka jo kerran on toteutunut. Olkoon niin, että se saattoikin olla kerran elämässä -elämys. Nyt on näin ja sillä hyvä.
Kiitollinen olen siitä, että jo kymmenen vuotta blogia ylläpitäneenä olen kuutisen sataa postausta kokeneempi ja tuhansia kuvia tarkalla esteettisellä katseellani arvioinut ennen julkaisua. Kirjoittaminen on antoisaa ja minun mielenlaadulleni sopivaa "jotain ihan muuta" -tekemistä.
Kesällä ostin lomalukemiseksi Emily Henryn Rakkautta rivien välissä lentoaseman kirjakaupan myyjän suosituksesta. Tuolloin Potokakin aaltojen kohinaan keskittyessäni en saanut siitä otetta, mutta nyt se peiton alla pötkötellessä kolahti. Se oli juuri sopivan kepeää ja soljuvaa haikealle olotilalleni. Yöllä, kun ympäri taloa pitkin kiirinyt yskäni piti minua otteessaan, kuuntelin äänikirjana Maaret Kallion lukemaa Mielenrauha -kirjauutuutta. Palaan siihen konkreettisena kirjana, kun pystyn kirjakauppaan piipahtamaan. Samalla Lucinda Rileyn Vangittu kauneus päässee hyppysiini.
Aloitin yli kuukausi sitten tietoisesti iltarauhan, johon kuuluu kirjan lukeminen. Puhelin pysyy visusti toisessa huoneessa lentotilassa. Tulos oli ennen kivun iskemistä lupaava. Nukuin selkeästi paremmin. Nyt vähän hirvittää, jääkö yöllinen yskäkukkuminen päälle. Kun on yli viikon uni ollut kelvotonta niin ei kai se ihmekään, että alkaa tehdä mieli herkkuja. Alakerrasta tulvahtaa ihana pannarin tuoksu eli sinne kipin kapin, ettei se mustu korpuksi.
Kuulumisiin! Tuija Toiveikas