Ystävänpäivätervehdys

                                 Metsä on ystäväni. 

Aamuinen virkistävä kävely lumisten puiden alla nosti mieleeni lapsuuden hauskoja muistoja pitkistä hiihtoretkistä umpihangessa kohti määränpäätä, joka sijaitsi jossakin tiettömien taipaleiden takana Saukoniemenkulmilla. 

Nykyajan lapsia tuskin päästettäisiin sivakoimaan perämetsien keskelle keskenään. Isoa mäkeä laskettiin kunnes alkoi ilta hämärtymään ja oli pakko lähteä kotia kohti. Varusteina oli verkkarit, kotokutoiset pitkät villaiset hiihtosukat ja villapusero. Hankikantosilla vauhti oli hurja. Ihme, ettei pahempia haavereita sattunut. 

Kommelukset sattuivat yleensä lähimetsissä. Onnistuin katkaisemaan upouudet vaaleansiniset Karhuni peltoaukealla, jossa en huomannut ylittäväni ojaa höpöttäessäni vilkkaita ajatuksenjuoksujani innokkaalle hiihtokaverilleni, Ritva-äidille. Hiihtokisat oli tulossa ja uusia en siihen hätään saanut. Milläköhän kiisin voittoon? Sitä en muista. Olin miltei yhtä taitava katkomaan suksiani kuin isäni lapsuudessaan. Minä jätin kuitenkin laskematta navetan katolta suksilla. Salpietarisäkillä se sujui riittävän lennokkaasti.

Yksi hiihtoloma meni piloille kaaduttuani takaraivolleni tuttuakin tutummassa Kotiniemen mäessä, jossa oli vähän myös pojille näytettävä taitojaan. Aivotärähdystä podin mamman ja papan sohvalla heidän katsellessaan talon ainoasta töllöttimestä joitain kisoja. Ilmankos kisa-allergiani on parantumaton. Huuto ja melske aiheuttaa päänsärkyä edelleen.

Hiljaksiin leijailevat hiutaleet saivat nostalgian väristyksiä aikaan. Jos tämä tekstini tavoittaa jonkun lapsuudenaikaisen ystäväni, jotka olivat pääasiassa naapurin poikia, niin olisi hupaisaa kuulla, mitä teille kuuluu. Mikä kumma sen mäen nimi oli? 

Mistähän nämä nyt putkahtivat mieleeni pyörimään? Olisikohan tuo oikutteleva iskiashermo saanut muistelemaan menneitä sattumuksia, joiden merkit tuntuvat kehossani. 

Meillä on tapana usein sunnuntain pitkällä aamiaisella syödä joku herkku  ja niin teinkin eilen yllätykseksi oman variaationi mokkapaloista. Estetiikaltaan sydänleivos ei ole kaikkein kauneimmasta päästä, mutta espressolla maustettu kuorrute, nams!

Talviajatuksin ystävänpäivän iltaan, Tuija

Kuppi teetä ja sympatiaa

Rakas, ikivanha matkan varrella kärsinyt teekuppini oli vahingossa päätynyt astianpesukoneeseen. Korjausliimaus oli pettänyt niin, ettei vesi pysynyt enää sisällä. Vieläkään en raaskinut heittää lempikuppiani roskiin vaan keksin näppäränä ihmisenä laittaa sisälle tyhjän rahkapurkin, joka estetiikallaan ei silmiä hivele. Piilotin muovisen rumuuden lehtirullilla, joiden tekoon jäin aivan koukkuun. 

Purkin pohjalle asettelin kastelemiani kukkasienen paloja, joihon sujautin mustikanvarpuja ja tulppaanit. Rullilla kehystin asetelman. Kukat oli loppua kesken inspiraationi. Nyt on juuri oikea aika asetella varpuja ja oksia veteen tuomaan vihreyttä ja lupausta saapuvasta keväästä. 

Keskiviikon kauppalistalta unohdin herneet ja auringonkukan siemenet, joita olisi mukava laittaa versomaan vihreää syötävää. Joko teidän ikkunalaudoilla vihertää? Pelargoniat puskevat uutta kasvustoa ennen näkemättömän tarmokkaasti. 

Kuppi kamomillateetä maistunee lauantaisaunan jälkeen. 

Hyvää ystävänpäivän aattoa! Tuija

#tulppaanitorstai

#tulppaanitorstai 1

#tulppaanitorstai 2

#tulppaanitorstai 3

#tulppaanitorstai 4

Mansikkatilan mailta tupsahti blogiini haaste kuvata tulppaaneja. Alun perin Kukkalan Sannalta jo vuosi sitten alkunsa saanut #tulppaanitorstai -haaste kuulosti kivalta. Aamuyön hämärinä tunteina valvoessani oli hauska puntaroida erilaisia toteutusvaihtoehtoja. 

Eiliseen kauppalistaan olin sujauttanut mantelimaidon ja konetiskiaineen väliin tulppaanikimpun. Ilahduin kovasti, kun ostoksia purkaessa löysin ison puntin valkeita tulppaaneja. Nipsaisin niihin tuoreen imupinnan ja sujautin pikkukannuun odottamaan aamua. 

Inkivääritee oli jäähtyä, kun asettelin kukkia sopivaan kuvakulmaan. Kukkala -blogissa oli kiva idea tulppaanin lehtien rullaamisesta, joten sitähän oli hetimmiten testattava. Keittiön kynttelikössä roikkui joutilaana vanhasta lasipurkista lapseni väkertämä maljakko. Loraus vettä ja rullat pohjalle. Päämäärä oli selvä: tulppaani T -huoneelle, jossa viime aikoina olen ollut vähän tai siis en ole oikeasti ollenkaan. Salin vaasissa angervon oksiin oli puhjennut vienoa viherrystä, joka sopi mainiosti tulppaanin seuraan. 

Jäätiköksi sulaneen pihan ylitys vaati rohkeutta. Kiepautin kameran olan yli ja kädessä keikkui tulppaaniasetelmani. Selviydyin ehjin nahoin kuistille, joka osoittautui oivalliseksi kuvauspaikaksi. Sinitiaisia oli nurkan pensaassa ja hyllyn tarjottimessa. Kevätmieli vilahti ohi mennen ajatuksissani.

Säätiedotus lupaa ensi yöksi lumisadetta ja lauantaina saattaa jopa aurinko näyttäytyä. Talvisää on ollut samanlainen eipäs juupas kuin minun olotilani. Toisinaan parempi välillä kurjaakin kurjempi. Syy on mystinen. Olo turta.

Voit ottaa kopin #tulppaanitorstai -haasteesta, jos kiinnostuit. Osallistua voit joko blogipostauksella tai instagram -kuvalla. 
Anna,  Hanna ja  Krista, Teidän otoksianne odotan innolla. 

Lukijoilta utelen tällä kertaa: Mikä #tulppaanitorstai -kuvistani 1 - 5 on suosikkisi? Kiitos Taina inspiraatiosta! 

Toipilasterveisin Tuija

#tulppaanitorstai 5

Aurinkoenergiaa, ole hyvä!

Sataa, sataa ropisee, pilipili pom...

Nyt, jos koskaan, oli oivallinen hetki uppoutua kuvien aurinkoisiin tunnelmiin. Sulassa sovussa rakkaimpia kesämuistoja täältä ja muualta.

Eilisellä pikkuastelulla metsän siimeksessä ihmettelin lumen huvenneen potemiseni aikana miltei kokonaan. Mustikanvarpujen silmut pullottivat niin, että teki mieli sanoa niille: Malttakaa vielä muruset! Leikkimökin takaa pakoon pinkaissut jänöjussi ei malttanut vaan otti kiitolaukan kohti takametsää ja siintävää peltoaukemaa, jossa jäljistä päätellen on pidetty karkeloita. Onneksi vanhuudenhöperö ulkoilukaverini ei hoksannut mitään. 

Ilma oli raikas ja virkistävä. Testiaskeleiden jälkeen olikin sitten taas huilattava tovi. Tohtori suositteli paljain jaloin kävelyä, joten äkkilähtö lämpimälle hiekkarannalle alkoi houkutella.   Lähimetsässä en siis noudattanut tuota annettua ohjetta. Tyydyn arjen realiteetteihin ja lennän mielikuvitukseni siivin etelän lämpöön. 

Iloa arkeesi, Tuija

Pysähtynyt tunnelma

5.2.2016

Runebergin päivän otos

Helmikuisen auringon pilkahdus

Runebergin tortut eivät lukeudu suosikkeihini, minkä olen todennut vuosi(kymmeni)en kokemuksella.  Anteeksi ystäväni Auli, reseptisi jäi (taas) kokeilematta. 

Laskiaispullat kyllä! Tänään ei niitä syöty eikä varmaan tiistainakaan. Paras jättää kaloripommit nauttimatta, kun tämä influenssan aiheuttama hissuksiin olo ei kovin paljoa kaloreita kuluta. 

Onneksi se aika, jolloin lapset saivat melkein trauman puuttuvista kermavaahtopullista, on ohi. Silloin vuosia sitten tilanteen pelasti Yyterin lähikaupan kuivahtaneet pullantekeleet paremman puutteessa. Nyt syödään mieluummin appelsiineja ja avokadoa satokausikalenterin suositusten mukaan. Pitkään hautunut ruispuuro käy herkusta sekin. Mantelimaito sopii loistavasti sen kaveriksi.

Nuorimmainen tuossa juuri kertoi haaveestaan asua isona paikassa, jossa herkullisia tuoreita hedelmiä on aina tarjolla. Sopii minulle, jos saan kyläillä usein valtamerten takana aurinkomatkoilla.

Ruikuttamaan en suostu, vaikka viheliäinen vaiva hidastikin kerta heitolla menoani. Positiivista on, että voin rauhassa antaa ajatusten seilailla siellä sun täällä. Voimakorttini sanoin tärkeimmät niistä tulevat takaisin. 

Kaikella on tarkoituksensa. 

<3 Tuija

Perhe-elämää

Pikkuruiseen yksiöömme syntyi kolmas ihminen 25 vuotta sitten. Valmistelin nuoren äidin innolla kotia vastaanottamaan nyytin. Ompelin, neuloin, somistin, sisustin. Kummitädiltäni lainattu rottinkinen katosvuode sai ympärilleen nykyiseen makuuni verrattuna aikas krumeluurit härpäkkeet. Tuo väri lukeutui tuohon aikaan lempiväreihini. 

Lauri luopui hienosta sähkökitarastaan saadaksemme vauvallemme unelmiemme Silver Cross -vaunut, jotka ovat tyylikkäät edelleen.  

Kaupunkilaiselämä vaihtui viisivuotiaan neidon ja pikkusiskon kera maalaiselämään. Syntymäpäivää vietettiin Huvikumpu -teemalla  naapurin lasten kanssa. Hauskoja muistoja!

Vuodet vierivät ja lapset varttuvat. 

 On vain kaksi kestävää perintöä,

                               jotka kannattaa antaa lapsilleen:
                               juuret ja siivet.                    

                                  – Hodding Carter -

           Onnellista juhlapäivää esikoistyttöni mun! 

                 Sydämellisin terveisin Tuija -äiti

Kynttilänpäivän iltaa

                    Kynttilänpäivä on kaunis sana. 

                                        Huomenna alkaa jo helmikuu. 

                                        Nyt oli oivallinen hetki ottaa 

                                         parvekkeen valoketju talteen.

Pitkästä aikaa jaksoin olla jalkeilla koko päivän. Ulkoilu maistui makoisalta, vaikka aamuisen säätiedotuksen lupaama auringonpilkahdus jäikin jonnekin taivaanrannan kaukaisuuteen. 

Hyvinvointioppaat neuvovat heittäytymään leikkiin kuin lapsi. Niin tein! Tervehtymisen merkiksi koin tuon innostuksen, jonka valtaan jouduin kesken aamiaispuuhien. 

Mummin perintökynttilänjalat ja talvesta selvinnyt muratti asetelmaan salin lautalattialle ja kameran kanssa zoomailua. Täytyihän siinä tehdä kokeiluja ja kirjottu liina pääsi tuomaan kesän enteitä.

Viheliäinen tauti herätti minussa aivan tolkuttoman kesän kaipuun. Muistan kyllä tilanteen olleen sama vuosi sitten ja varmaan aika monasti aiempinakin vuosina. 

Lopuksi vielä tämä fonteilla leikittely. Miltä vaikuttaa? IMacin näytöllä oikein kivalta, mutta miten lie muilla laitteilla...

Valoisan helmikuun toivotuksin Tuija

Unelmointia Drömma om Dreaming

Photo: Marie Delice Karlsson



Lieneeköhän paranemisen merkki, että vähitellen unensekaisesta todellisuudesta heräillessäni mieleeni syntyy vahvoja mielikuvia unelmista ja haaveista.

Hirsiseinien tuijottamisen lomassa olen selaillut kuvia, joista tämä ruotsalaisen Marien otos on yksi parhaiten osuvista.
Tack så mycket!

Sieluni silmin näen tuon meidän pikkukuistilla. Pulmista pahin on valtavan lämminvesivaraajan sijoituspaikka. Ammeesta ei nimittäin liiemmin iloa ole ilman juoksevaa lämmintä vettä. Uskon tässäkin asiassa tilanteen ratkeavan toivotulla tavalla, ennemmin tai myöhemmin.

Kylpy kynttilänvalossa maistuisi.
Loistavalta!

Ilta-ajatuksin Tuikahdus