sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pikkujouluttelua





Tonttukynttelikkö on paikallaan keittiön komuutin päällä. Tovin jo mietin uutta paikkaa sille, mutta vanha, hyväksi todettu sijainti osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Sain tuon söpöyden tuliaisiksi perheeltä, kun he kävivät aikoinaan kauan sitten isä-tyttäret -retkellä joulupuuhissa salaa Marjamäen Pajutilalla. 

Salin piirongin päälle peilin päälle asettelin neljä isoa kynttilää numeroineen. Täytynee vielä lisätä lasilautaset alle suojaamaan mahdollisilta valumilta. Nyt onkin juuri sopiva aika asettua hetkeksi sohvalle kutimen kanssa tuijottelemaan liekin tanssia, kun ulkoa kantautuu viima ja tuulen humina. 

Toivomani valkea maa palasi, mutta tuulen tuiverrus ei kuulunut toivelistaani. Sähkökatkojen uhka on mielessä. Viime vuonna oli useamman päivän hiljaiseloa marraskuussa.

Rentoa ensimmäisen adventin iltaa! Tuija




8 kommenttia:

  1. Kauniit kynttilät. Hyvää adventti-iltaa sinulle! Meilläkin on satanut todella runsaasti lunta. Maa on ihan valkoinen.

    VastaaPoista
  2. Kauniita adventtikynttilät. Valkoiset on aina parhaat :). Ihanaa, että saatiin vähän valkoista maahankin. Se musta maa imee kaiken valon. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muun värisiä en osaa ajatellakaan. Pidän tyylistämme kiinni, vaikka se ei välttämättä olekaan trendikästä. Tärkeintä on omanoloinen harmonia. Iloa alkavaan viikkoon! Tuija

      Poista
  3. Ihana, kun vielä höyhenetkin kynttilöiden äärellä :)

    VastaaPoista
  4. Hyytävä viima ei todellakaan ole munkaan suosikki. Hrrr. Mutta jos sen mukana tulee edes lunta, niin hyväksytään :)

    Kaunis tunnelma kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luminen maisema tuo valoa. Talvessakin on puolensa, vaikka olenkin lämpimien vuodenaikojen ihminen. Joulunalusiloja! Tuija

      Poista