maanantai 7. marraskuuta 2016

Voimavarojen vaaliminen








                  Hyvän mielen minuutti on tuokio,  
                  jonka vaikutus on kauaskantoinen. 
                  Suosittelen kokeilemaan! 


Marraskuussa keskityn tietoisesti asioihin ja tekemisiin, joista saan iloa ja voimaa. Yllätyksenä kenellekään blogiani pidempään seuranneelle tai minua tuntevana ei tule leikkimielisyyteni ja intohimoni kuviin. Niiden parissa voisin puuhata ja ideoida loputtomasti. 





Bloggaaminen virittää ajatukseni uudelle taajuudelle ja työhön keskittyessäni unohdan kaiken muun kuten tuon ulkona pauhaavan myrskyn. Pieni osa kokonaisuutta on tämä koneella tehtävä osuus. Eniten aikaa kuluu päänsisäiseen ideointiin ja inspiraatiolla on uskomattoman iso osuus prosessissa. Kamera kulkee aina mukana muodossa tai toisessa niin ja ajatus kulkee toisinaan aivan omia latujaan. 

Punala on inspiraatiopesä, jonka kaltaista saa hakea. Vähitellen olisi mukava saada postauksia sieltäkin. Verstaan kuulumisia voit seurata linkkiä klikkaamalla Instagramissa. 




Miten sinä lataat pattereitasi? Mistä iloitset ja saat voimaa? 

Maanantai-illan ajatuksin Sinua tervehdin! Tuija




2 kommenttia:

  1. Voi kun innostuisikin kuvaamisesta - vaan laiska olen enkä jaksa kameraa mukanani raahata;)
    Minä inspiroidun lukemisesta - tosin sekin on tällä hetkellä hieman vaikeaa tuon kasvohalvauksessa vaurioituneen silmäni takia - kun käyn päivät töissä, ei silmä oikein tahdo iltaisin enää muuta rasittavaa kestää. Mutta onneksi minä osaan tuumailla, silitellä tyttären kissaa ja vain olla möllöttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on paljon mukavia omanoloisiasi ilonaiheita! Hyvää oloa! Tuija

      Poista