Syysterveiset Villa Iiriksestä

Tänään on syyspäivän tasaus.

Päivä ja yö ovat suunnilleen samanmittaiset.

On tulossa aika heittää hyvästit kesälle, joka hellit ja pidit meitä hyvänä. Syksyn alku on ollut myös suloinen säiden suhteen. Päivien säätilojen vaihtelu aamun kirpeästä raikkaudesta iltapäivien lämpimiin hetkiin kotosalla on ollut virkistävää. 

Verannan hämyssä on ihana sytyttää kynttilät valaisemaan iltahetkeä. 

Sade ropisee kattoon unettavasti. Vielä on kuitenkin liian varhaista kömpiä peiton alle kirjan kera. 

Rakas blogini on usein mielessä ja tekstit odottavat malttamattomina pääsyä ihmisten ilmoille. On tullut tunne, että olenhan tästä ja tuostakin kirjoittanut jo moneen otteeseen. Onneksi olen, koska minulle tuottaa iloa, että pääsen palaamaan moniin mukaviin hetkiin, joita olen teidän lukijoiden kanssa saanut jakaa. Toivon, että linjoilla on vielä uutteria seuraajia Elinan, Outin ja Marjon tapaan. Sydämellinen kiitos!

Näinä päivinä kohta puoliin on 30 vuotta ensisilmäyksestämme silloisen Einolan kanssa. Kiihkeä alkutaival huipentui kauppakirjojen allekirjoitukseen Iiriksen päivänä. Miten voinkin muistaa niin elävästi Hämeensillalla meidät kaksi matkalla silloiseen kotiimme Rautatienkadulle. Juttelimme tulevaisuuden haaveista ja muutosta maaseudun rauhaan, joka mullisti hyvällä tavalla elämämme. 

Anoppi oli sekoilla huonejärjestystä hahmottaessaan ja suihkun puute vaikutti järkyttävältä. Appiukko totesi, että olisitte kunnon omakotitalon ostaneet. Onnemme kukkuloilla tuollaiset pikkupuutteet ja puheet eivät vauhtia hidastaneet. Luotimme, että kaikesta selviää. Ainakin, jos isäpappa oli saatavilla apuun putkien jäätyessä tai Volvon hyytyessä pihaan. Mummeli leipaisi kakut nimi- ja syntymäpäivinä. Pikkulapsiarki soljui omaan tahtiinsa myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Kohta kymmenen vuotta Villa Iiris on ollut pääasiassa meidän kahden onnen tyyssija. Koti on kuin lämmin halaus. Paukkupakkasilla parasta on hipsiä pihan poikki saunaan kylpemään. Tähtitaivaan voittanutta ei ole. Iloa tuottaa nämä elämän pienet ilot myös jälkikasvullemme. Puulieden lämpö keittiössä sai jokin aika sitten modernimman kilpailijan, jolla kelpaa keitellä ja kokkailla. Kertonen keittiömme uudistuksesta toisella kertaa. Nautimme yhdessä puuhaamisesta ja suunnitelmiemme toteuttamisesta. Visioiden tekeminen näkyväksi on inspiroivaa!

Nyt palaan tähän hetkeen ja annan talvisten ajatuskulkujen mennä menojaan. Bossa nova sai sieluni tanssimaan ja sormeni hyppelehtimään näppäimistöllä. Pelargoniani kukoistavat ja tuovat vielä kesäistä tunnelmaa ikkunoilla pitsiverhojen siivilöidessä valon helmeilevästi antiikkisten ikkunaruutujen läpi sisään. Paitsi, että ilta näyttääkin hämärtyneen minun kadottua omaan kuplaani, jota kodiksi kutsun.

Ilta-ajatuksin, Tuija

 

Mitä kuuluu Koti meidän?

https://www.greek-archaic-kori.com/collections/ss26-cycladic-collection


Helmikuu helkähteli ja toi tullessaan pitkän, toivomani kevään, jolloin ehdin tarttua hetkeen ja tallensin luonnossa kasvun voiman. Tämän blogini 13 -vuotispostauksen muhittua kauan mieleni sopukoissa valitsin aloituskuvan, jossa kannan ylläni Greek Archaic Kori -malliston tämän vuoden uutuutta nimeltään Fenix. Tulilinnun merkitys sopi hyvin tunnelmiini. Olo oli kuin tuhkasta noussut. 

Meren vilvoittavat aallot ravitsivat ja tuudittivat lempeästi. Hetkissä oli kohtalonomaista koskettavuutta. Olimmehan jälleen kerran unelmiemme saarella. Lomaelomme on muotoutunut omiin uomiinsa. Kolme tärkeintä: meri, aurinko ja lämpö olivat koko ajan läsnä aamusta iltaan. 

Tietoisesti keskityin jokaiseen askeleeseeni ja kokemukseeni.

Samos in my mind -blogini viettää 10 -vuotisjuhlavuottaan. 

Me ensilmäyksemme viisi viidettä vuosijuhlaa.

Villa Iiris kotinamme kolmattakymmentä kesää. 

Kuvan meistä nappasi ohi kävellyt nuori tyttö, joka huikkasi, että Hei, voin kuvata teidät, kun selfietä näpersin hankalasti. 

Kesä ja retket ovat olennainen osa elämäntapaamme, jonka sydän ja sielu on tämä rakas kotimme maaseudun rauhassa pellon laidassa.

Elokuisiin tunnelmiin,  Tuija 

 

Helkähtelevä helmikuu

Helmikuun paukkuvat pakkaset ovat sananmukaisesti koetelleet Villa Iiriksen helmoja ja meidän asukkaiden hermoja. Ikkunan paukahdus yhtenäkin aamuna kuulosti miltei räsähdykseltä. Saunan jämähtänyt vesihana suli kuin taiottuna ja voi kuinka saunan lauteilla olikaan ihana hätistellä kylmyys kehosta. 

Auringon säteet lämmittävät ja toivonkin viime aikojen kaltaisia kirkkaita päiviä jatkossakin. Tänään pyrähdimme Grannyn (automme lempinimi) sulatteluajelulle. Aulangolla tutut Tuijametsään johdattavat pitkospuut olivatkin jäätikön saartamat. Onneksi metsikköön vie toinenkin reitti, jota ei ollut jää vallannut. Alla näkyvän huvimajan vastapäinen polku johdattaa nimikkokohteeseeni. 

Pakkanen nipisteli minun nenänpäätäni  ja kuvaajan paljaita sormia. 

Retkeily on hauskaa!

Pakkasterveisin Tuija

 

Kesämuisto mielessäin

Blogin luonnoksissa luurasi raakile kesämielellä. Tänään on juuri oikea aika sen putkahtaa päivän valoon. Pakkasasteita on enää vain 17. 

Kesällä kerran saunan ikkunan alle pysähdyin ihastelemaan karmien koristeleikkauksia vai -sahauksiksiko niitä pitäisi kutsuman. Sauna olisi miltei punaisen maton paikka, jos Suomen kauneimman kodin tittelistä kisaisimme. Köllöttelisinkö kylpyammeessa vaahtokuplien keskellä vai loikoisinko lauteilla kesätuulen raikastaman laudeliinan päällä ilta-auringon siivilöityessä ulko-oven vanhan ikkunalasin kuprujen läpi. Sen voit mielessäsi kuvitella.

Take your time -kuppi ja orvokit leivän päällä sekä silmän ilona että makoisana suupalana olivat viime kesän aamujen ilo. Pitkät raukeat aamut verannan lempeässä ilmanalassa ovat paras päivän aloitus, minkä kuvitella saatan, kotimaisemissa. 

Näistä tunnelmista on välillä hyvä tehdä irtiotto niin palatessa arkiset asiat kirkastuvat taas loistoonsa. Kuin silloin kerran ensikerran kohdatessamme. Villa Iiris oli ollut tuolloin Einola ja lukuisten rippileiriläisten kohtaamispaikka vuosikymmenten ajan. Nyt Koti meidän. Joulukuussa pyörähti 30.vuosi elämässämme maaseudun rauhassa. 

Valinta, johon olemme edelleen tyytyväisiä kaikkien pakkaspäivien aiheuttamien kiemuroidenkin keskellä.

Heleätä helmikuuta! Tuija

 

Kymmenen vuotta sitten...

Huh heijaa, vuosikymmen sitten kuvasin ja kirjoitin yhtä sun toista, usein ja paljon. Koti meidän -blogini oli kolmatta julkaisuvuottaan kipittävä taapero. Samos in my mind näki päivänvalon saman vuoden marraskuun hämäryyttä karkottamaan. 

Vahvuutenani oli innostus, oppimisen ilo sekä kauneuden luominen ja tavoittaminen toimillani. Tärkeää oli silloin ja on edelleen hyvän huomaaminen ja tunnelmakuvien maalailu sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. 156 postausta oli aikamoinen määrä tunteja näissä maailmoissa liihotellen, ideoiden, pohtien ja toteuttaen. Jostakin silmiini osui #2016 paluukoosteita. Häkellyin silloisiin kuviini uppoutuessani, mihin aika katoaa. Se sai pysähtymään tähän hetkeen ja kiitollisuuteen, miten tämä yksi elämäni rohkeimmista teoista on vaikuttanut monin tavoin tapaani taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun lempeistä kesäpäivistä puhumattakaan. Välimerellisten tunnelmien kirjoituksia kuvineen on tuona vuonna tullut myös lukuisia.

Vuonna 2016 olin kymmenen vuotta nuorempi ja ilmiselvästi tehokkaampi eli käytännössä kiireisempi kuin tänä päivänä. Tuolloin kotona asui vielä nuorimmaisemme, joka ystävällisesti toimi tarvittaessa oikolukijana ja kuvausassistenttina. Raakasuklaiden maistelu ja teetkin taisivat olla erityisen mieluisia yhteistöideni kylkiäisiä. Liitän tähän linkin, jossa on kooste blogivuoden huippuhetkistä: Vuosikatselmus . Joulukalenterityyliin toteuttamani joulun ajan postauksen ovat kautta aikain olleet niitä luetuimpia. 

Ilmiselvästi olin innostunut kollaasien tekemisestä. 

Kameran linssin läpi tallensin hetkiä, joihin pystyn vieläkin kuvaa katsoessani palaamaan. Muistan elävästi alakuvan hetken, joka vaikuttaa seesteiseltä. Toisin oli oikeasti. Olin elämäni ensimmäistä kertaa yksin matkalla. Minuun iski ikävä flunssa, jota parannellakseni seikkailin lähikylän apteekkiin ostamaan jotakin  kohentavaa troppia. Paikalliset suosittelivat rommia, mutta minä tyydyin poreilevaan vitamiinicocktailiin, joka kohensi oloani merkittävästi. 

@tuikku

'Ihan kuin kesämökillä olisi'

@samos_in_my_mind

Tuo vuosi sisälsi niin paljon monenlaista, että suorastaan hengästyttää niitä muistellessani. Aamulehden kansikuvatyttönä hymyilin huhtikuussa, kesällä Ihan kuin kesämökillä olisi esiteltiin Unelmien talo ja koti -lehdessä ja heinäkuussa Villa Iiriksen sauna oli Maalla -lehden artikkelissa.

Päätän tämän aikamatkan yhteen lempikuvistani, joka edustaa unelmaani Aegean meren rannalla.  

Näkökulmanottokyky on kyky tarkastella asioita laajasti eri perspektiiveistä, hahmottaa kokonaisuuksia ja nähdä metsä puiden lisäksi; se on tärkeä vahvuus, joka auttaa ymmärtämään eri osapuolia, opastamaan muita ja löytämään luovia ratkaisuja. 

Luovuudella luovin kohti uusia seikkailuja ja kokemuksia! 

Kiitos sinulle, joka jaksoit sinnikkäästi pysyä mukana näille riveille asti. 

Sydämellisin terveisin Tuija alias tuikku

Loppiaistunnelmissa

Loppiainen näyttää amaryllikselläni vähän nuupahtaneelta. Reppanan isot kukinnot olivat painuneet yllättäen pöydälle. Katkaisin kukinnot vesimaljoihin jatkamaan kukkailoani. 

Keittiön saarekkeella on toinen punerva amaryllis avautumassa kukkeimpaan loistoonsa arkemme iloksi.  Muutakin mukavaa siinä on ollut tekeillä. Ompelukoneen ääni on lapsuudesta tuttu samoin kuin mankelin hurina. Molemmat lukeutuvat lempiasioihini. Silitystä unohtamatta. Ihanaa, kun on puhdas siisti pino tekstiilejä viikattavissa kaappiin. Pellavaiset lautasliinat ovat valmiina seuraaviin kekkereihin. 

Salin piirongin päällä jouluruusun kukat näyttävät hilpeiltä ja toiveikkailta. Kevään tullen istutan ne kuten amarylliksen sipulitkin kukkapenkkiin. Saattaa siitä sitten syntyä uusia ilonpilkahduksia, jos hyvin käy. 

Toiveikkain tammikuisin miettein, Tuija

Kohti uutta vuotta 2026!

Harvinainen valoilmiö joulukuussa piristi, vaikka nämä vaihtelevat ilmanalat kummastuttavatkin ja toissaöisen myrskyn rytinät myös huolettivat. Niin syrjäseudulla kuin asustammekin niin sähköjohtojen langoista ei enää ole huolta, kun sähkö- ja vesiverkko lymyilevät maan suojissa. Onni on myös puuliesi ja tulisijat, joiden avulla elämä ei kovastikaan mullistu vaikka sähköt katkeavatkin tunniksi jos toiseksi. 

Juhlavalmisteluihini kuuluu kranssi, jos vain suinkin ehdin ja oikeasti se ei ole  kiinni kuin viitseliäisyydestä. Oksat nappasit jo aiemmin kuusia hakiessani ja kranssin kietaisin vartissa, kun päätin sen olevan se yksi tärkeä joulun tuoja kotimme ovella. Ensi kerralla täytyy panostaa parempiin hansikkaisiin niin sormet ovat suojassa pistoilta. Ihme oli, että Hannes-myrsky ei onnistunut riepottelemaan ovikranssia mukaansa.

Joulussa yksi mukavimmista asioista on, että kaiken häärimisen ja valmistelun myötä voi ottaa ruokien suhteen monta päivää rennosti. Eilen olikin sitten näin hurmaava näky kaupasta kotiin palattaessa. Pysähdyin kiitollisin mielin auton vierelle tallentamaan sykähdyttävän hetken. 

Raikas salaatti tuoreista aineksista maistui ihanalta jouluruokien jälkeen, kiitos taitavan tyttären, joka loihti salaattivadin koreaksi kylältä tuomistamme antimista. 

Hyvillä mielin paketoin muistoihini Villa Iiriksen kolmannenkymmenennen joulun. Ensimmäisestä joulusta muistan vain haikeuden, kun sopimuksemme mukaisesti matkasimme anoppilaan piiperoidemme kanssa. Toissa vuonna koimme elämyksellisen joulun Turussa aikuistuneiden piiperoidemme luona. Oli sen joulun jälkeen muutakin ikimuistoista, mutta ei siitä sen enempää. Nyt vietimme siis kahta vaille kolmattakymmenettä kertaa joulua täällä. 

Juuri oivalsin, että huomenna on 30. uuden vuoden aatto Villa Iiriksen vaalijoina. Lämmitämme saunan ja jos hyvin käy teen vaahtokylvyn. Saunakamarin uunissa on mukava paistaa jotakin pientä suolapalaa kylpemisen oheen. 

Kilistellen kohti seuraavaa vuosikymmentä! Tuija

 

Unelman päivää

Mistä sinä unelmoit?

 

Helsingin Sanomien etusivun mainoksen otsikko jäi viipyilemään mieleeni koko päiväksi. Unelmointi on mieluisaa puuhaa. 

Aamun räntäisessä hämäryydessä unelmieni kärkeen kiilasi kiistattomasti valo, lämpö ja aurinko. Mutta ei mikä tahansa paikka vaan Samoksen saari, jonka turistikauden ulkopuolisen ajan toivon jonakin päivänä kokevani. Olisi mahtavaa samoilla polkuja pitkin luonnon vehreydestä nauttien kamera olalla keikkuen valmiudessa tallentamaan kaikkea kaunista. 

Unelmoin sinisten lentolaukkujemme pakkaamisesta ja voi, miten voinkaan kuvitella raikkaan salaatin maun kielelläni. Tsatsiki ja tuore leipä. Viininlehtikääryleet. 

Pientä helpotusta unelmointiini hain viikonloppuna Turussa Afrodite Maut -kaupan kreikkalaisesta tunnelmasta. Vihdoinkin Suomessa on saatavilla lempijuomaani Mastiquaa. Lemonlime on maku, jota en ole ennen maistanut. Nyt minulla on saunajuomat ja jouluateriallekin pala Kreikkaa. 

Ensimmäisen kerran reilasimme Ateenaan ikuisuus sitten, seuraava interrail vei Thessalonikiin ja Halkidikin niemimaalle. Matkasimme lasten kasvettua viettämään kahdestaan 20 -vuotishääpäiväämme verestääksemme muistoja ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lukuisia unelmia olemme toteuttaneet ja uusia syntyy aina vaan. 

Pihassa pressun suojissa lepäilee Unelma ll , jonka kajuutassa järvielämä on toteutunut sekä perheenä että kahden kesken. Villa Iiris on yksi iso toteutunut unelma. Nuorena Hämeenlinnan vanhoja taloja ihastellessamme loimme haavekuvia, joita täällä olemme saaneet toteuttaa. 

Unelmoimisiin! Tuija

"Haave" tarkoittaa unelmaa, toivetta tai kuvitelmaa jostain, mitä halutaan tai odotetaan.

Ensimmäinen adventtisunnuntai-ilta

Tänään matkasimme kauniissa auringon kajossa Turusta kohti kotia. Olemme jo useana vuonna olleet perheinemme katsomassa, kun Turun Tuomiokirkon upeaan joulukuuseen sytytetään valot. Ihana perinne! 

Turku on tunnelmallinen joulukaupunki. Aurajoen pinnasta kajastavat ympäröivät valot, ihmiset hyörivät Vanhan Suurtorin kojuilla nautiskellen lämmintä glögiä.  

Seesteinen sää oli mukava kaupunkikävelyllemme. Oli juuri sopivasti vaatetta yllä. Tuli mieleen, että tällainenko on Kööpenhaminan talvi. 

Joululimppuakin saimme maistaa tyttären jatkettua jouluperinnettämme ansiokkaasti. Tofuskagen vei miltei kielen mennessään. Arvelen sen pääsevän joulupöytäämme uutuutena. 

Viime viikolla meillä oli vielä maassa lunta, kun tuon kuvan otin pihatien päässä. Sininen hetki valloittaa maiseman päivä päivältä aiemmin. Huomenna koittaa joulukuu ja sytytän ensimmäisen kerran kalenterikynttiläni aamuhetkeäni ilahduttamaan. 

Joulukyntteliköt pääsivät ikkunalaudoille valaisemaan illan hämärää. Huomenna viritän parvekkeen valolangan.

Menneiden vuosien kirjoituksiani joulun aikaan on hauska käydä lukemassa. On aivan kuin palaisi hyvän ystävän luo. 

Tiellä tähtihetkiin, Tuija alias tuikku

 

Villa Iiris 14.11.1996

 

Tänään on 29 vuotta päivästä, jolloin Einola siirtyi meidän omistukseemme. Kävelimme kahdestaan kaupantekotilaisuudesta Tampereella Hämeensiltaa pitki kohti silloista kotiamme Rautatienkadulle Tuomiokirkkoa vastapäätä. Iiriksen päivästä tuli käänteentekevä elämänpolullamme. Villa Iirikseen pääsimme muuttamaan itsenäisyyspäivän aattona eli silloin vietämme vuosipäivää. 

Seuraavana kesänä perheemme sai lapsikatraan pienimmäisen Iiriksen iloksemme. Hämmentävää, miten vuodet ovat vierineet sukkelaan. Pikkulapsiarkea oli ihana elää täällä maaseudun rauhassa. Nyt on onni nauttia kodistamme toisenlaisen arjen näyttämönä. 

Villa Iiris on osoittautunut elämämme merkityksellisemmäksi valinnaksi. Elämä on mukautunut vanhan miljöön ehtoihin ja kannustanut meitä löytämään vahvuutemme ja luovuutemme. Ilman kekseliäisyyttä sinnikkyydellä höystettynä emme olisi tässä pisteessä, jossa koti luo uudenlaiset puitteet viettää elämäämme. Vapaus nauttia meille tärkeistä asioista rauhallisessa elinympäristössä on arvokasta. Luovuus on elintärkeää.

Hämärän hyssyn keskellä puulieden rätinään on ihana askeltaa aamusella. Keittiömme sydän valaisee harmaimmankin aamun. Kiitos Lauri aamuhetkien tunnelmasta. Ja kitara soi...

Tunnelmallisin perjantai-illan ajatuksin, Tuija

Syyskuu, yllätit

Alkukuussa arvailin kauanko pelargoniani pärjäävät pihapöydillä. Eilen ennakoin ja nostin ne saunakamarin suojiin viileältä yöilmalta. Onneksi, koska aamu valkeni huurteisena ja kylmyys nipisti nenän päästä ensimmäisen kerran. 

Ihmettelen, miten kuukausi saattoi hujahtaa vauhdilla. Olihan siinä yhtä sun toista tuulen tuiverrusta. T-huoneellani olen askarrellut, suunnitellut ja valmistellut. Pikkuruisia villasukkia on viittä vaille valmiina jo muutamat. 

Kesäkamarille heitimme hyvästit haikein mielin, vaikka talvikamarikin mieluinen unimiljöö on. Samos -muistoni karttuivat kesällä taas yhdellä pikkupaatilla. Krooninen ikävä Potokakin rannoille kuljeskelemaan ja vuoristoteille ajelemaan on osa elämääni. Matkoilta tallennetuista kuvista saan hyvän mielen. Niitä katsellen palaan hetken tunnelmaan, tuoksuihin ja äänimaisemaan, joka hivelee tinnittävää korvaani.

Kiikkustuolissa on ilo neuloa kerros tai pari omiin ajatuksiin vaipuen. Voisinpa käpertyä talviunille  ja herätä kevään tullen uuteen kasvukauteen. Haikeilu on osa minua ja siinä on jotain todella kaunista ja hyvää, armollista. Villa Iiris näyttää yli 100 vuotiaan viisaudella, että hötkyillä ei parane. Asia kerrallaan hyvä tulee. 

Kotimme on elänyt monen monituista vaihetta matkassamme mukana. On pysyvää ja muuntautumiskykyistä samalla tontilla. Vanhan talon tunnelma on kuin lämmin halaus. Muistan elävästi, kuinka tänne muutettuamme koin tulleeni Kotiin. 

Oletko sinä kokenut vastaavaa?

Nostalgia-ajatuksin, Tuija alias tuikku

 

Villa Iiriksen syystunnelmat

Taas on aika tuplaikkunoiden. Pinosin alkukesästä tusinan verran talven jäljiltä talteen rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Jokainen ruutu on numeroitu suloisella, vanhanaikaisella kaunokirjoituksella. Lyijykynän jälki on säilynyt hyvänä puupinnalla pokien yläpinnalla. 

Kapusin tutisevalle, anopin vanhalle keittiöjakkaralle kurottuakseni verhotankoihin yläilmoissa. Hellästi keräsin ikivanhat kesäverhomme, jotka ovat jo hiutunutta pitsiä. Asettelin ne säilytyslaatikkoonsa odottamaan ensi kesää, jolloin toimenpide taas toistuu toisin päin. Riisu, pese, ripusta...

Ruokasalin ikkunaruudut nro 1-8 pääsivät kuumalla vedellä pestyinä ja sanomalehdellä kiillotettuina paikoilleen.  Seuraavaksi on vuorossa rakojen tilkitseminen ja paperointi ennen ilmojen viilenemistä. Ylimpien ruutujen ulkopuoli jäi pesemättä, kun en rohjennutkaan keikkua ikkunalaudalla niihin ylettyäkseni. Vielä tulee kauniita päiviä niiden kirkastamiseen pihatikkaiden avulla.

Sohvat saivat yllensä syksyisemmän ilmeen ja kuultavat pellavaverhot suojaavat hämärtyvissä illoissa näkymää. Mårbackani, jotka kesäkuun alussa kävin noutamassa Fiskarsin Ruusupapu -puutarhalta, voivat paremmin kuin hyvin. Salin viileydessä niillä on oivalliset olosuhteet viettää talvikauttaan. 

Puikoilla on ollut jo muutamat pikkuruiset villasukat ja tilauksesta neulon muutamat lisää Turkuun tuliaisiksi. Selkeiden perussukkien neulominen on rentouttavaa ja antoisaa. Lasten sukat valmistuvat suitsait, mikä innostaa heiluttelemaan puikkoja vauhdilla. Pienistä lankakeristä aion sommitella raitasukkia, vaikka niissä päättely onkin tylsin vaihe. Toisaalta palkitsevaa, kun tulee valmista konkreettisesti. 

Kynttilät ja kirjat ovat syksyn merkkejä. Luen tosin ympäri vuoden, aina ja kaikkialla. Lomamatkoilla, kotona, sohvalla, sängyssä, riippumatossa, junassa, ruokaa hämmentäessäni. 

Uni tulee hyvin, kun viimeiseksi lueskelen hetken verran. Jännärit säästän Samoksen aurinkoisiin päiviin, koska syyspimeillä mielikuvitukseni alkaa herkästi laukkaamaan liian villisti.

Millaisia syystapoja sinun kodissasi vaalitaan? Puuliedessä on ollut jo ensimmäiset viileitä aamuja sulostuttaneet tulet. Kynttilä aamiaisella on vielä ollut sytyttämättä. Eiköhän niitäkin tuiki tuonnempana lukuisia. Syyskuun lempeän lämmin sää on tuntunut hyvältä. Talvi, tule maltilla.

Syysillan ajatuksin, Tuija

Suomen luonnon päivä 30.8.2025

Dagmarin lähde, Raasepori

Suomen kesä on vehreä ja vaihteleva. 

Meteorologeja ei käy kateeksi, koska säiden vaihtelut saanevat ihmiset oikkuineen myrtyneiksi, jos ennuste menee pahasti pieleen. 

Meidän kesäretkiemme osalta olen onnellinen. Ehdimme vierailemaan lukuisilla Suomen luonnon lumoavilla kohteilla. 

Keskellä kesää heinäkuussa helle helli Dagmarin lähteellä ja merivesi oli suloisen lämmintä, päivettynyttä ihoa hivelevää. Alkukesällä Mustilan Arboretumissa oli miltei kesän ainut retkien sädesää, kun taivalsimme tuttuja polkuja Tuija -metsän kautta upealle luonnon konserttisalille. Linnut liversivät säveliään ja metsän humina hyväili lempeällä äänimaisemallaan. Sateen ropina ja pisaroiden timanttinen loiste auringonvalon siivilöityessä oksiston lomasta loivat satumaisen tunnelman.

Mustilan Arboretum

Kevään mittaan kirjasin puhelimeni muistioon listan kiintoisista retkikohteista ja yllättäen muutaman päivän aikana kiersimme niistä monia matkaseurueemme toiveiden mukaisesti. 

Mathildedahl

Teijon lehtipuukujalle on aina yhtä mukavaa pysähtyä ihmettelemään luonnon värejä ja muotoja sekä hiljaisuutta. Mathildedahlin kylässä katseeni kohdistui kohisevaan koskenuomaan ja koivujen alle tehtyyn somistukseen. Ruukkumobile on haaveenani viritellä kotikoivun oksalle samaan tapaan kuin tuossa yläkuvassa. 

Teijon ruukki

Hangossa Tulliniemen rannalla olisin mieluusti vieraillut myöhemminkin kesällä meriveden lämmittyä. Sillä on luja jalansija listallani tulevia matkoja silmällä pitäen. Alkukesän näkymät seesteisyydessään olivat kesän yksi huippuhetki illan hämärtyessä. Harmaankirjavilla kallioilla loikkiminen oli ihanaa. Tuskin maltoin jatkaa matkaa. 

Tulliniemen ranta, Hanko

Hanko

Päiväretkeily ex tempore Ruovedelle Runebergin lähteelle tuntui kuin olisi kaukanakin matkaillut. Veden lorina ja lehdon tuoksut kukkineen ja pensaineen pysäyttivät ajan. 

Runebergin lähde, Ruovesi

Oletko sinä vieraillut Hatanpään arboretumin ruusupuistossa?

Hatanpään arboretum, Tampere

Entä Aulangolla Hämeenlinnassa?

Aulanko, Hämeenlinna


Joutsenlammella ei enää näe joutsenia, mutta paikalla on erityinen sijansa elämänpolullamme. Ensimmäisillä treffeillämme kävelimme noissa maisemissa. Liekö tuolta alkanut yhteinen ihastuksemme erilaisiin luontokohteisiin, joissa viihdymme erityisen hyvin edelleen. 

Taalintehdas, Kemiö

Onko Mustion linnan puisto tuttu?

Mustion linnan puistossa sielu lepää.

Aurajoen rannalla luonto on läsnä, vaikka kaupungin keskustassa ollaankin. 

 

Kotiin on aina yhtä ihana palata. Elämä maaseudun rauhassa on valinta, jonka teimme nuorina vanhempina. Halusimme suoda omalle jälkikasvullemme kokemuksia lähimetsän seikkailuista, pelloista ja oman pihan puissa kiipeilystä. Kiireettömyyttä, tekemisen riemua, kekseliäisyyttä...

Tänään verannalla aamiaistani nauttiessa mietin, mitä Suomen luonnon päivä minulle merkitsee. Ensimmäisenä tulvahtivat mieleeni muistot talvisesta metsästä, jossa istuin tukkipinon päällä Taika -hevosen vetäessä isäni ja pappani tukkisaksille miesvoimin pinoamaa kuormaa kohti kotia. Siellä minä keikuin mukana pakkasen punaamin poskin hymy huulillani villapipo korvilla. 

Onneksi nuoruudessa koimme myös kaupungin sykkeen niin sitäkin suuremmalla syyllä arvostamme tekemäämme valintaa ryhtyä vanhan miljöön vaalijoiksi. Huvilamme hirret hengittävät 1800 -luvun alkuvoimaa, joka luo aivan omanlaisen kodin hengen. Pikkumetsässämme on tilaa elämän monimuotoisuudelle. 

Kiitollisin ajatuksin, Tuija