Neitoperhonen ihanainen liihotteli luokseni eräänä kauniina kevätpäivänä. Lempiperhoseni lempikukassani. Helmineito mielessäni...
Kevät on näyttänyt kauniit ihanuutensa. Kerran jo loikoilin tuokion verran parvekkeella nauttien hikihelmistä otsallani. Mielikuvituksen siivin lensin kauas aurinkotuoliin, jollaisesta haaveilen tuonne kotikesän iloksi.
Oikeasti en ole auringossa löhöilijä, mutta kerran jos toisenkin voisin tämän kevään rutistusten jälkeen lekotella yltä päältä aurinkovoiteessa kärpästen surinaa ihmetellen ilman kiireen kierää (ja rihmankiertämää) tai tekemättömien töiden painetta.
Saunan ammeeseen laskisin viileän veden, johon pulahtaa virkistymään tai sitten kirmaisin vesiletkun alla kuin tyttösemme lapsina.
Sieluni silmin näen jo hahmottelemani perhosten paratiisin sydämen muotoisessa kukkapenkissämme. Taisteluni vuohenputkia vastaan on jo perinteinen. Lopulta annan niiden valkean harson ottaa jalansijaa. Myönteisesti ajatellen ne ovat hurmaavan herkkiä kukoistuksessaan.
Kotipihan kukkijoista helmililjat ovat iloisen sinisiä, joista saan välimerellistä voimaa. Mullassa möyriminen ja raivaussaksien kanssa riehuminen ovat saaneet hien pintaan hyvällä tavalla. Kyllä kotipihalla on ihanaa!
Neiti Kevät, tervetuloa!
<3 Tuija
