Syyskuun lopun illat hämärtyvät jo iltakahdeksalta. Pimeys laskeutuu maiseman ylle. Verannalla on ollut uskomattoman kesäistä, jos ei ota huomioon valon vähenemistä. Pelargoniat voivat hyvin ja pihalla ruusukin on vielä pinnistellyt kukan iloksemme.
Yllättävää, ettei myrsky vienyt hentoja kukkijoita maan tasalle. Siellä ne vieläkin sinnikkäästi nostavat kukintojaan kohti taivasta. Miltei poimin viimeiset kukkijat maljakkoon, mutta en sitten raatsinut, kun ovat niin suloisia tuolla saunan seinustalla.
Kun ensi kerran astuimme sisään tähän taloon, ihastuimme ensi silmäyksellä lasiverantaan, vaikka ikkunanpuitteet olivatkin likaisen ruskeaksi maalatut ja ilmeeltään apeat. Ilme kirkastui kummasti valkealla maalilla. Miltei sadan pikkuruudun uusintamaalaus oli minulla mielessä tälle kesälle, mutta se urakka siirtyi tuonnemmaksi.
Jäähyväiset kesälle ovat aina haikeita. Tämän erikoisen ajanjakson myötä olen iloinnut valtavasti kodista, jossa on hyvä elää ja olla. Olen istunut pihakeinussa mäellä lukemattomia kertoja yksin, kaksin, kolmisin. Peltomaiseman tuijottelussa on jotakin maagista ja antoisaa, mikä juontanee juurensa lapsuudesta peltojen keskellä. Nyt ovat puimurit jo hiljenneet ja linnut vaienneet. Syyskuu, olet ollut hyvä. Joko syksy on ollut erityisen kaunis tai minä vain talletan mieleeni kauniit hetket ja ilon pisarat.
Olisi mukava kuulla, millä mielellä sinä heität jäähyväiset kesälle. Onni on vuodenajat, joissa jokaisessa on hyvät puolensa.
Syyskuisen sunnuntai-illan terveisin Tuija