Sisun päivää vietetään tänään yhtä aikaa Onnin kanssa. Yli neljännesvuosisata sitten äitiysneuvolakorttiini oli merkitty alustavaksi lasketuksi ajaksi kyseinen päivä, mikä aientui tarkempien ultraäänitutkimusten jälkeen. Vanhemmiksi tuloamme liputettiin Runebergin päivänä. Siinä urakassa ainakin minä tarvitsin sisua varmaankin eniten siihenastisessa elämässäni.
Sisutesti löytyy linkin takaa. Oma tulokseni sopii aika hyvin ajatukseeni itsestäni toisten kannustajana, innostajana ja tukijana. Elämänfilosofiaani kuuluu motto: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Itsestäni itsekkäästi huolehtiminen on opettelun alla. Kehityn siinä vähitellen.
Kaksikymmentä vuotta sitten valittuamme elämänpolun vanhan kiinteistön vaalijoina olimme varsinaisia keltanokkia monen eteen putkahtaneen tilanteen suhteen. Onneksi meillä oli tuossa vaativassa pikkulapsivaiheessa loistava tukiverkko, johon tukeutua tiukan paikan tullen ja niitähän tuli toivoimme tai emme.
Sisulla selvittiin monesta pienemmästä ja isommastakin montusta. Aiemminkin olen kirjoittanut tämän maalaiselämän kasvattaneen meitä ihmisinä enemmän kuin osasimme ikinä kuvitellakaan. Onni on, että emme mielikuvituksekkaina, tulevaisuudenuskoisina, sinisilmäisinä(kin) nuorina vanhempina osanneet nähdä kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita ruusunpunaisten linssiemme läpi.
Carpe diem eli tartu hetkeen on muotoutunut kantavaksi teemaksi elämässä selviytymiseen sekä kotitanhuvilla että maailman tuulissa. Koti meidän on meidän kahden yhteinen yritys, jossa toteutamme omia mielenkiinnon kohteitamme sekä pihapiirissämme että retkillämme lähellä ja Samoksen saarella Aigean merellä.
Hiljaisuuden merkityksestä oli ollut kirjoitus lauantain Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä, mikä on tuttu lapsuuteni sanomalehti. Artikkeli oli otsikoitu Suomella hyvät mahdollisuudet lyödä hiljaisuudella rahoiksi. Varsinkin saksalaiset turistit arvostavat Suomesta löytyviä rauhallisia kohteita. Uskon meissä suomalaisissakin löytyvän kaipuuta levolliseen lomailuun. Tämä juttu sattui juuri sopivasti eteeni, kun olin kertonut toiminimemme sisukkaimmalle osapuolelle ideastani villasukkaretriitin järjestämiseen rauhaa rakastaville hengenheimolaisilleni. Ajatukseni ei saanut välittömästi innostunutta vastaanottoa, mutta jätän sen muhimaan alitajuntaani.
Saatuani luotua oman Instagram -tilin matkamuistoillemme olen ollut päivittäin ajatuksissani aurinkoisissa tunnelmissa. Kuvien voima on valtava. Tässä on varmaankin syy, miksi myös Hyvän mielen kortit ovat muodostuneet osaksi arkeani. Epävarmuuden sietäminen, huomion keskittäminen ja kiitollisuus ovat taitoja, joita harjoittelemalla hyväksyy sen, ettei tiedä. Elämässäni on asioita, jotka ovat hyvin ja se, mihin kiinnitän huomioni kasvaa. Varsinkin jälkimmäinen on hyvä pitää mielessä sekä konkreettisissa asioissa että henkisesti. Unelmoimalla luon asioita todeksi, vaikka joskus aikaa kuluu, vuosia. Kärsivällisyydellä ja toiveikkuudella pääsee jo pitkälle.
Kuvan penkki odottaa siellä kaukana. Niin uskon, toivon ja luotan.
Onnellista tätä päivää! Tuija