sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Talven taite -ko?

tuikku




Tänä aamuna tai oikeastaan aamupäivää se jo oli, kun kömmin pellavalakanoista alakertaan tuikkaamaan tulen puulieteen keittääkseni sunnuntaiaamun erikoisen eli valtavan mantelimaitoisen latten herätäkseni ylipitkien yöunien jälkeen. Vieläkin on epäuskoinen olo, oliko todellista, kun helmikuun viimeisenä päivänä nautimme aamiaisen auringossa kylpevällä verannalla. Vai näenkö edelleen unta?

Syötyäni pitkän, rauhaisan aamiaiseni nojailin keltaiseen paneeliseinään ja tunsin, kuinka auringon säteet hyväilivät kasvojani. Ajatukseni kiitivät, minnekäs muualle kuin rakkaalle saarellemme. Unohdin aamun lehdestä silmilleni pomppineet ikävät uutiset ja uppouduin hyvän olon tunteeseeni, johon pystyn helposti palaamaan kerta toisensa jälkeen. Kuviimme on tallentunut niin paljon elämyksiä, jotka ovat koskettaneet ilmeisen kokonaisvaltaisesti, koska niin sujuvasti pystyn palaamaan noihin hetkiin kuvilla tai ilman. Lempihuopikkaani takasivat varpailleni lämpimät olot ja villahuopa harteilla kietoi minut syleilyynsä.


Samos in my mind


 Vanhoja postauksia selatessani huomaan toistavani itseäni. Tammikuussa heitettyäni haikeat hyvästit joululle aloitan raikkaiden tulppaanien ihastelun ja kurkottelen kohti kevättä erilaisien oksien silmuja kasvatellen. Keskiviikon kauppareissulla nappasin kärryihin itselleni nimipäiväkimpun, joka viihtyy viileällä verannalla yöaikaan. Pelargonioiden talvetus näyttää onnistuneen mainiosti makuukamarimme ikkunalla. Nyt olisi aika vaihtaa niille uudet mullat kasvualustaksi tulevaan kauteen. 

Haikailuni välimerellisiin tunnelmiin on myös osa vuodenkiertoa, mutta tänä vuonna pidän pääni kylmänä ja jatkan unelmointiani vasta, kun maailmantilanne sen sallii eli joskus tuonnempana siis määrittelemättömänä ajankohtana. Täytyy myöntää, että iso pala sydämestäni suree ja on välillä ihan kiukuissaan, pettynyt, raivostunut ja vaikka mitä muita ikäviä tunteita. Pysähtyessäni syvään hengitellen tähän hetkeen näen tilanteessa lopulta paljon hyvää ja antoisaa. Koti meidän on meille maailman paras paikka elää ja olla.  Lehdestä luin senkin, että omakotitaloasuminen on monen haaveena nykypäivänä. Toiveina muuttohaluisilla on oma piha ja rauha. Niistä mekin saamme iloa päivittäin. 




Tarkistin juuri Bloggerista, kuinka monta postausta olen tähän mennessä julkaissut ja yllätyin, että reilusti yli 500 kertaa olen asetellut kuviani ja sanojani itseäni miellyttäviin asemiin. Näyttää seuraajien määrän kasvusta päätellen myös, että tekstini ovat olleet antoisia lukijoillekin. Huomaan rakkaan harrastukseni tehneen sen, että kirjoittaminen on suorastaan koukuttavaa. Jospa tämä tuleva kotikesä toisi uudenlaisen vireen varsinaisiin kotipostauksiini. Mieluusti lukisin kommenttejanne, mitkä aihepiirit kiinnostaisivat juuri sinua. Olisiko tarpeen kirjoittaa uudestaan esittely, kuka blogin takana hääräilee?


Hei, hei helmikuu! Tervetuloa maaliskuu! Tuija





 

perjantai 12. helmikuuta 2021

Ystävänpäivätervehdys 12022021



                          Hyvää ystävänpäiväää sinä siellä!

                                                Talviterveisin Tuija