Uusi vuosi on tuossa nurkan takana. Muutama tunti niin siinä se vuosi 2023 tervehtii meitä tuoreena ja raikkaana sateen viskoessa räntäroiskeita Villa Iiriksen ikkunoihin. Saunapolulla saa varoa liukastumasta ja kastumasta, mikä tuskin haittaa, kun odotettavissa on makeat löylyt pihasaunan lauteilla. Naapurustossa paukkuu ja räiskyy jo. Meillä juhlailtaa vietetään rauhaisammin.

Anivarhain peiton alla heräillessäni aloin miettiä kuluneen vuoden kohokohtia ja kiitollisuuden aiheita. Tärkeimmäksi nousee kotielämä kaikessa yksinkertaisuudessaan sekä kohtaamiset läheisten kanssa arjessa ja juhlahetkissä. 

Tosin silloin tällöin on hyvä pyrähtää vähän muuallekin niin näkökulma avartuu. Kuvia selaillessa oli ilo huomata, että tuollaisia mukavia piipahduksia on ollut lukuisia. Kotipihaan kurvaaminen on kuitenkin aina paras hetki. 

 

Alkuvuonna lumen määrä yllätti. Maaliskuussa se jo oli sulamassa, kunnes huhtikuussa lunta tuprutti yli odotusten. Pihapolut alkoivat olla kapeaakin kapeampia. Toivottavasti tuleva vuosi olisi vähälumisempi, vaikka kaikessa on puolensa. Vanhan hirsitalon korkean kivijalan ympärille on hyvä kasata lunta eristeeksi. Rajansa kuitenkin saisi säänhaltija hallita. 

Kevättalven valo on ihana ajankohta. 

Odotan toiveikkaana -listani:

tulppaanikimput

pari (ei sen enempää!) aurinkoista paukkupakkaspäivää

hankikantoset

kevääseen heräävä luonto, silmut ja nuput

ensimmäiset sinivuokot

lämpimät hetket verannalla

talvesta virkoavat pelargoniat

lukemattomia kirjoja

retkiä lähelle ja kauemmas

ja paljon muuta, mitä en voi vielä edes aavistaa. 

Mitä sinulle mielessä päällimmäisenä menneeltä vuodelta? 

Avoimin, uteliain mielin kohti uutta vuotta 2023!

Tuija

Hyvä Vuosi

Olen olennaisen äärellä jouluvalmisteluissani selatessani rakkaita kuvamuistoja ja makustellessani tuoreinta mielessäni viriävää tekstiä. Monenlaista olisi listallani, mutta kauniiden asioiden äärelle pysähtyminen tuo energiaa ja iloa. Hetken hengähdys...piipahdus kuvien virrassa.

Inspiraation tähän kirjoitukseen sain jo aika päiviä sitten taitavalta valokuvaajalta, jonka upeisiin tuotteisiin pääset linkkiä napauttamalla. Eräänä syksyisenä päivänä muutama vuosi sitten osallistuin hänen valokuvauskurssilleen ja siitä asti olemme ilahduttaneet toinen toistamme viestein ja minä onnekas olen löytänyt postilaatikosta Hyvä Vuosi -kalenteri- ja kiitollisuuspäiväkirjan jo useampana vuonna. Frida Steiner on visuaalisesti monipuolinen lahjakkuus, jonka tavoitteellista taiteellista työskentelyä en voi kuin ihailla. 

Blogissaan Visual Addict Fridan laadukkaat kuvat saavat omienkin unelmieni kasvamaan ihan huikeisiin mittasuhteisiin. Valokuvat, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoa, ovat parasta sielunravintoa, jota kuvitella saattaa. Espanjan Aurinkorannikko on minulle täysin tuntematon kolkka, mutta Fridan kuvat kertovat tarinoita, joihin sukeltaisin ilomielin. Kuviin on tallentunut hienovireisiä tunnelmia ja värisävyt ovat suloisen harmonisia. Jos sinulla on vielä harkinnassa ihastuttava lahja estetiikan ystävälle niin tämä voisi olla oikein oivallinen valinta. Kätevästi matkaat Espanjan kauniisiin maisemiin piipahtamalla Fridan blogissa. Saatat päätyä myös upeisiin kotimaan kohteisiin. 

Hyvä vuosi - 

Villa Iiriksen tapaan...

Kuvilla leikittely on hauskaa puuhaa. Uppoudun kuviini ja palaan ketterästi kulloiseenkin tunnelmaan. Hyvä vuosi Villa Iiriksen tapaan muotoutuu vuodenaikojen vaihtelusta. Jos olisi mahdollista käväisisin aurinkoisissa maisemissa vuoden hämärintä hetkeä katkaisemassa. Onnekseni omaan niin vilkkaan mielikuvituksen, että onnistun palaamaan varpaat hiekkaan tai tuulen tuiverrus kutreissa -olotilaan silmäni sulkemalla. 

 

Tämä vuosi 2022 näyttää tuovan valkean joulun Villa Iirikseen. Tuntuu siltä, että lumentulo yllätti minut täysin. Hyvä, että joku toinen tässä kiinteistössä on kartalla ja sanoo jopa nauttivansa lumen lykkimisestä pihateiltä. Kola ja lumilapiot ovat taas valmiina toimeen. Olisinpa minäkin.

Pihasauna on lumitöiden ohessa lämminnyt ja kylpemisen jälkeen minä kietaisen ylleni minkäs muunkaan kuin sinivalkean lempikaftaanini. Olen lukuisia kertoja saanut kuulla hyväntahtoisen kommentin, että kaftaani taitaa olla lempisanani. Totta joka sana!

Joulu lähenee päivä päivältä. Hyvä Vuosi on loppumetreillään ja uusi Hyvä Vuosi  lähestymässä. 

Kiitollisin mielin kertaan blogiurani vaiheita, joissa Frida on ollut yksi monista suunnannäyttäjistäni. Kamera olalla hän valloittaa maailmaa ja suo meille kuvailoa runsain mitoin. Hyppääthän matkaan sinäkin!

Ensi vuosi tulee olemaan juhlavuosi monellakin tapaa. Olethan huomannut, että olen hyvä keksimään syitä juhlaan? Arjen pienet juhlahetket sekä isommat merkkipaalut viitoittavat taivaltani sekä blogistaniassa että retkillä lähelle ja kauemmaskin. 

 

Joulu mielessä

Maaritin Joulunajan olennaiset -postauksen luettuani jäin miettimään, mikä minulle tuo joulun ja postauksen kysymys: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? herätti huomaamaan, että niinpä niin ... mitä minulle itselleni kuuluu juuri nyt.  Aihe on olennainen, mutta kummallisesti sitä itsensä jättää prioriteettilistansa alkusijoilta hyvinkin helposti. Tosin onhan tässä elämänvaiheessa mahdollista toimia itsekkäästikin, mutta arvostanko esimerkiksi omaa vapaa-aikaani sen ansaitsemalla kunnioituksella vai annanko ajan vain valua läpi sormieni. 

Hyvinvointitekona alkuun laittamani Instagram -tauko on venynyt pidemmäksi kuin uskoin pystyväni. Yli 60 päivää on mennyt kuin siivillä. Vain kaksi kertaa olen ollut hilkulla uppoutua kuvavirtaan. Pystyin pitämään näppini erossa luurista, mistä olen ylpeä. Kymmenen vuotta kuvien selailua ja postailua tulee näinä päivinä muistaakseni täyteen. Irtiottoni juhlistaa siis Instagram -urani merkkipaalua. Nyt en siis voi edes tarkistaa, että muistanko oikein ajankohdan, jolloin tytär opetti minulle IG:n saloja. Ja minähän opin! Nyt on aika herätellä uinuneita taitoja, joista saan uskoakseni enemmän. Ompelutaitoni ovat tallella ja osaan edelleen uppoutua monenlaiseen tekemiseen. Lomilla olen hyväksi havainnut äänettömyys -asetuksen. Ihan kuin aikaa tulisi lisää, kun joka kilkahdus ei keskeytä tekemistä tai ajatuksen juoksua. 

Bazar -kustannukselta taannoin saamani Lucinda Rileyn uutuuskirjat ajattelin säästää joulunpyhien lukumaratoniin. Toisin kävi! Ahmin ne molemmat alta aikayksikön. Tekeillä on oma postauksensa niistä. Kuvat eivät ole onnistuneet toivomallani tavalla, vielä. 

Joulun lähestyminen innostaa ja samaan aikaan jännittää, miten suunnitelmat toteutuvat vai onko taas varauduttuva pikaisiinkin muutoksiin. Elämää, ei sen enempää...

Lempinäkymäni joulun aikaan on salongista saliin avautuvien ovien raosta pilkahteleva oman metsikön joulukuusi. Viime joulun aikaan ihastuin amaryllikseen, jonka sipulin pidin keväästä syksyyn kukkapenkissä ja muistin juuri ennen pakkasia napata sen takaisin sisälle lämpimään. Luulin jo sen saaneen siipeensä, mutta nyt sieltä ruukusta pilkistää pikkuisen vihreää. Täksi jouluksi se tuskin kukoistukseen ehtii, mutta jospa jossakin vaiheessa saan ihailla valkeita kukintoja. 

Jouluisia kattauskuvia katsellessani toiveikkuus valtaa mieleni. Muutama katajanoksa, pellavaiset lautasliinat, valolangat ja jättikävyt ovat valmiina. Lautaset ovat samat sekä arkena että juhlassa. Pienillä somisteilla loihdin juhlavuutta joulupöytäämme. Kauniit lasit toistavat valonsäteet lumoavasti ja peltitarjottimet suojaavat juhlaliinaa. Kuuletko sinäkin jo enkelikellon kilkatuksen? Sydämeeni joulun teen...

Hyvää toista adventtia! Sydämellisin terveisin Tuija

22.11.22

Päivämäärä määritti tämän tekstin syntymän.

Keskellä päivää äkkäsin, miten kiva päiväys tänään onkaan. 

Viime yönä pyörin hetken lakanat kierteillä saamatta unta suden hetkellä.

Kuuntelin tinnitusmasterini aaltojen kohinaa ja kuvittelin itseni milloin millekin lempipaikoistani. Yritin saada ajatuksesta kiinni, mikä olisi unelmieni unelma ja lopulta yösydännä päädyin tulokseen, että rauhaa, aaltoja ja hiljaisuutta ovat ne keskeisimmät asiat, joita kaipaan. Unohtamatta oivalliseksi toteamaani matkaseuraa, jonka kanssa on ilo jakaa sekä arki että juhla. Unen rajamailla tuli samoiltua kilometri jos toinenkin pikkukivirannoilla tuulen tuivertaessa hiuksia ja suolan maistuessa huulilla. 

Onni on palata kuvien ja mielikuvituksen siivin lämpimiin tunnelmiin viileiden puhureiden koetellessa auringonlapsen mieltä. Vuodenajat ovat hyvä asia, mutta mieluiten nukkuisin marraskuusta tammikuun puoleen väliin siis säiden puolesta. Joulun jättäminen väliin on käynyt pari kertaa mielessä. Tuskin kuitenkaan osaisin olla jouluttelematta. Huopikkaitanikin voisi tulla ikävä. 

Hullunkurista on, että tätä postausta lähdin rakentamaan pikaisella kuvahaulla joulu ja ensimmäiseksi otokseksi oli valikoitunut tuo kesäkamarin katoskuva ja toisena kiviranta. Kolmannessa hymyilimme majapaikkamme portaikossa pari vuotta sitten. 

Siitä se sitten lähti. 

Saan  valtavasti iloa kauneudesta ympärilläni. Olkoon se sitten aaltojen hioma kaunis kivi tai pakkasessa kimmeltävä lumikide. Keskityn siihen, mikä virkistää ja ilahduttaa. Tänään ompelin pitkästä aikaa korjauksesta tulleella Singerilläni pari päärmettä ja mietiskelin, miksi ihmeessä en useammin hurauttele edes saumaa tai paria, kun se tuo niin hyvän mielen. Upouusi raitaliina salin pöydällä on viimein valmis. 

Alakuvan utuinen sameus sopii haavekuviini. Instagramista olen lomaillut jo yli 50 päivää ja tauon hyvää tekevät vaikutukset ovat tuntuneet merkittäviltä.  Kymmenessä vuodessa olen käyttänyt rehellisesti todetan aivan liikaa aikaa Instagramin selailuun. Nyt olen lukenut kirjoja enemmän kuin aikoihin. Parit villasukatkin ovat päässeet puikoilta käyttöön asti. Puhumattakaan kaikesta muusta. 

Palaamisiin! Tuija @samos_in_my_mind

 

Joulua kohti

Herättyäni päivään kurkkasin puhelimeni näyttöä ja laskurini näytti, että jouluaattoon on enää 34 aamua. Tarkemmin ajatellen se taisi olla jo päiväsaikaa, kun siirryin lentotilasta verkkoyhteyteen. Rauhaisan aamuni tärkein tukipilari on ruuduttomuus, äänettömyys ja rauhaisa kiireettömyys sekä arkena että vapaalla. 

Ensi sunnuntaina vietämme ensimmäistä adventtia, jolloin sytytämme kyntteliköt ikkunoille. Led -valot eivät paljoa sähköä kuluta ja lisävalo hämäristä hämärimpään vuodenaikaan on tarpeen. Huurreharso maan pinnalla tuo jouluista tunnelmaa. Saammekohan valkean joulun jää nähtäväksi. 

Utuisen sunnuntai-illan terveisin tuikku

 

Villa Iiris

Villa Iiris

Eilisen isänpäivän iltana oli ilo käydä kävelyllä. Taivaalla tuikki tuhansittain tähtikuvioita. Tähdenlentoa lähdimme metsästämään, mutta sellaista emme onnistuneet nappaamaan näköpiiriimme. Sen sijaan saimme lukemattomia hassuja otoksia toisistamme ja hämyisen taiteellisia utukuvia leikitellen kamerallani. 

Tänään on 26 vuotta päivästä, jona Lauri ja minä kävelimme käsikkäin Tampereella Hämeensiltaa pitkin kohti kerrostalokotiamme Rautatienkadulle. Uunituore kaupantekotilaisuus toteutti yhden nuoruuden unelmamme ja tietämättämme odotimme jo pientä ihmettämme, jonka lapsuudenkoti sananmukaisesti on Villa Iiris. 

Juhlapäivän illan terveisin, tuikku

 

Syystalven unelmointia

Marraskuu ja talviajan harmaa maisema herättää mieleni sopukoissa ajatuskulkuja samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. Syksyllä kolme vuotta sitten varasimme heti syksyiseltä unelmamatkaltammme palattuamme lennot seuraavalle kesälle. Lempeät lokakuiset syysauringon säteet olivat hellineet ja tuoneet kesäisen rennon olotilan, jonka totesin olleen yksi parhaista hyvinvointiteoista itsellemme. Matkaseura mieluisaa ja kohde tuttu ja turvallinen, mitkä ovat meille onnistuneen loman rakennuspalikoista tärkeimmät. Jollekin sanapari tuttu ja turvallinen tarkoittanee tylsää, mutta meille se on kotoisuutta, joka suo mahdollisuuden rentouteen entuudestaan hyväksi koetuissa paikoissa. Yleensä, kun lentokone kurvaa kohti pikkusaaren vuoren seinämää ennen tiukkaa käännöstä kohti kiitorataa, sielussa kipinöi ja läikähtää. Vertaamme saapumista kotiinpaluuseen. Koti on siellä, missä sydän on.

Villeimmissä kuvitelmissani olen sisustanut jo moneen kertaan meille pienen oman asumuksen rakkaalle saarelle. Eikös se ole hyvä, että suunnitelmat ovat valmiina, jos onni potkaisee ja jostakin putkahtaa yllättävä mahdollisuus toteuttaa ne hulvattomimmatkin visiot omasta majapaikasta. Valkoiset pellavaverhot, sänkykatos ja puinen lipasto sekä hyvä sänky, joka takaisi sen tärkeimmän eli sikeät unet aaltojen liplattaessa parvekkeen alla ovat listan kärkisijoilla. Eripariset ruokailuvälineet, klohmuiset juomalasit ja pari lautasta sekä mutteripannu... 

Mielikuvitusleikit olivat jo lapsena lempipuuhaani. Pystyn kuvittelemaan itseni kuljeskelemaan tuolle yllä olevan kuvan rannalle kaikessa rauhassa aaltojen kohinasta nauttimaan ja pikkukiviä poimimaan ilman kiireen kierää. Salin pöydällä nököttävään lasipurkkiin olen tallettanut osan matkamuistoistani onnenamuleteiksi, hyvän mielen tuojiksi.

Tiedätkö sinä sen uskomuksen, jonka mukaan rahapuu asetetaan koillisikkunalle ja ruukun alle punainen kirjekuori, jonka sisään talletetaan unelmia ja toiveita, joiden toivoo toteutuvan? Vuosia sitten ystäväni toi minulle ensimmäisen rahapuun noilla saatesanoilla. Sen alla on edelleen kauhtunut kirjekuori, jonka tekstistä tuskin enää saa edes selvää. 

Hetken mielijohteesta kaivoin kuoren esille tai itse asiassa sieltä löytyi kaksi. Ensimmäinen oli päivätty syyskuussa 2003. Siihen kirjatut asiat ovat osa  elämäämme eli toteutuneita unelmiamme. Toisen kuoren sisuksista löytyneen kortin tekstistä sai selvää vain sanoista auringon lämpöön kaksin. Maagista sanoisin. 

Kreikkaan tiemme vei ensi kertaa reppumatkalaisina 80 -luvun alkupuolella ja seuraavan kerran vuosi häidemme jälkeen. Interrailaten läpi Euroopan päädyimme Thessalonikiin ja sieltä Halkidikin niemimaalle. Sitten olikin pitkä tauko ulkomaan matkoissa perhe- ja kotielämän ollessa keskiössä. Viimein pääsimme viettämään posliinihääpäiväämme uudestaan reppureissullamme tutuksi tulleeseen Kallitheaan. Tuolla kertaa pakettimatka tarjosi toisenlaisen kokemuksen. Sillä hikisellä viikon irtiotolla päätimme, että Kreikkaan on päästävä myös koko perheellä. Muutaman vuoden haaveiltuamme pääsimme matkaan. Kefalonia tarjosikin sitten sadekuuroja ja epävakaata säätä, mutta lopulta myös aurinkoa ja ikimuistoisia uintihetkiä viileässä vedessä. Seikkailut parhaat päivänsä nähneellä autonrotiskolla vuoristossa painuivat muistiin esikoisen kuvatessa ahkerasti kaikkea mahdollista. Villiyrttien huumaavat tuoksut tulvahtivat aina nenään, kun pysähdyimme sopivaan kuvauskohteeseen vehreiden puiden siimekseen. 

Vuosi sitten olimme varovaisen toiveikkaita, että kesän tullen olisi taas aika saada laskeutua yhdelle jännittävimmistä kentistä. Onneksi ohjaimissa on aina alansa ammattilainen, kokenut lentokapteeni, koska Samoksen saaren kentälle saavat laskeutua vain kokeneimmat lentäjät. Kuinkas siinä sitten kävikään selviää kurkkaamalla tuota elokuista postausta.

Välillä pohdin, että elänkö lainkaan tässä ja nyt, kun niin taitavasti katoan muihin maailmoihin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että se on JIM eli jotain ihan muuta, mikä on palautumista parhaimmillaan. Rakastan kuvaamista, kirjoittamista ja uuden luomista olkoon se sitten vaikka uudenlainen tapa järjestää mausteita tai lautaspinoja. Ideointi on antoisaa. Jotakin jalostuu toteutukseen asti ja joidenkin tarkoituskin oli olla vain hetkellistä hupia, mielenvirkistystä. 

Eilen oli 40. päivä Instagram -tauossani tai voisin sanoa lakossa. Huomasin itsessäni, että irtiotto siitä tuli tarpeeseen ja viikon kuluttua kirjoittanen, mitä hyötyjä olen huomannut viidenkymmenen päivän aikana, jollen sitten jatka vielä kauemmin ihmiskoettani. 

Elämämme tässä vaiheessa on ylellistä jakaa se toisen samanlaisen arvomaailman jakavan ihmisen kanssa sekä vapaus toteuttaa itseään haluamallaan tavalla on arvokasta. Matkan varrella olen tullut siihen tulokseen, että kaikella on tarkoituksensa. Intuitiotaan ja vaistojaan seuraten polku voi johdattaa ties minne. Rohkeutta on tehdä omaperäisiä valintoja valtavirrasta poiketen. Väliseisakkeilla on hyvä tarkastella tekemiään päätöksiä kriiitisestikin ja sen pohjalta ottaa kompassi kauniiseen käteen ja katsoa, mihin suunnata seuraavaksi.

Istahdettuani hetken mielijohteesta kirjoittamaan tätä tekstiä aikeeni oli ensin tutkia matkasuunnitelmiamme, mutta nyt kävi näin. Kirjoitusvire sivuutti aikeeni aloittaa lähtölaskenta Samokselle. 

                                                     Villa Iiris 11.11.22 , Tuija

 

Tuleen tuijottelua

Liekkien loimua on mukavaa tuijotella liedenedusjakkaralla istuskellen. Elävän tulen lämpö on miellyttävää ja rentouttavaa. Puulieden tulen sytytys on rituaali, jonka teen miltei aina ensimmäisenä kotiin tullessani. Aamusella minä saan laskeutua jo lämpimän lieden äärelle, mikä on arjen rakkaudenosoitus.

Misan Heta -liesi on ollut parhain hankinta kotiimme. Sillä hautuu puurot ja keitot. Paistaminen sekä uunissa että pannulla on kätevää. Lisäksi koko alakerta lämpiää samalla kertaa. Kiireisen ihmisen puuhaa tämä ei ole, mutta omien valintojensa avulla tälläkin systeemillä voi elää leppoisaa elämää tai oikeastaan tämä on ylellistä, kun joka päivä saamme nauttia hetkistä tulen äärellä. 

Marraskuun hämyisiä hetkiä valaisemaan sytyttelen kynttilöitä ja mieleen on alkanut hiipiä ajatukset tunnelmavalojen sijoittelusta. Sopusointuja -blogin Maarit oli julkaissut Valoa pimeyteen postauksen, joka kannattaa käydä lukemassa ja erityisesti katsomassa. Kuviinsa on ihana viivähtää toviksi jos toiseksikin. 

Joko sinua houkuttaa joulun valmistelut? 50 päivän kuluttua on aatonaatto. Joulusta nauttiminen on meillä tapana aloittaa ajoissa. Viimevuotinen piparitaikina on jo valmiina pakastimessa. Ajattelin leipoa siitä koristepipareita, kun en ole varma onko se enää syötäväksi kelpaavaa. 

Elämä täällä ympärivuotisella huvilalla voi vaikuttaa vaivalloiselta, mikä on osin totta. Omalla asenteellaan voi vaikuttaa siihen, millaisena kotielämä pimeän kylätien varrella näyttäytyy. Pähkähullujahan me olisimme, jos neljännesvuosisadan olisimme väkisin kituuttaneet vireimmät vuotemme täällä jonkun mielestä peräkylässä. Tämä on valitsemamme elämänmuoto, joka sopii arvomaailmaamme ja tarpeisiimme. Pihasaunasta olen huomannut monen haaveilevan. Suosittelen! Mikään ei voita tallustelua kirkkaan tähtitaivaan alla pihan poikki saunan lauteille tai sateen vihmoessa kasvoille avokuistilla vilvoitellessa..

Omannäköisen kodin muotouminen on monen tekijän summa. Minun lapsuudenkotini teki vaikutuksen silloiseen poikaystävääni, mistä lopulta mutkien kautta kehkeytyi polku sinuksi ja minuksi, tämän vanhan kiinteistön haltijoiksi. Hämeenlinna, Tampere, Jyväskylä ja Tampere uudemman kerran tulivat nähdyiksi ja koetuiksi sekä keskustakorttelit kolutuiksi ja valintoja pohdituiksi.

Kuuntelimme sydäntemme ääniä ja päätimme perhe-elämän maalaismaisemissa olevan meidän juttumme. Tyytyväisinä olemme saaneet seurata maailmalle matkanneiden nuortemme taivalta. He tekevät omat valintansa, joissa me tuemme heitä parhaamme mukaan. Huippua on, kun on erilaisia miljöitä vierailla. 

Tutun, turvallisen puulieden äärelle hakeutuvat kaikki kotiin kokoonnuttaessa. Entisaikaan ihmisillä oli leirinuotiot, meillä keittiön sydämenä Heta tuomassa iloa ja lämpöä.

Marraskuisen illan terveisin, Tuikku