Huvilaromantiikkaa

Romantiikasta voidaan olla montaa mieltä. Meillä sen merkkejä ovat pelargoniat ikkunoilla, pitsiverhot liehumassa kesätuulen vireessä ja lempeän rosoinen tunnelma, jossa kaiken ei tarvitse olla ihan niin prikulleen. 

Satavuotiaan talon vaaliminen vaatii vaivannäköä, mutta kokonaisuutena ottaen tämä elämänmuoto on kaiken sen arvoista. Olemme asuneet täällä yli puolet aikuisiästämme, jonka lasken alkavan siitä, kun muutimme pois lapsuudenkodeistamme opiskelupaikkakunnille. 

Maalta kaupunkiin ja takaisin maaseudulle on lyhykäisyydessään polkumme johdattanut meidät tälle yli hehtaarin tontille, jossa on kolme hirsirakennusta sekä varastorakennus. Kesäaikaan huoneluku kasvaa tarpeen mukaan, kun taas talvella osa huoneista on järkevää pitää viileinä. 

Nyt on kuitenkin se aika vuodesta, jolloin tuplaikkunat on siirretty rapunaluskomeron uumeniin. Kesään kuuluu avoinna olevat ikkunat moneen suuntaan. Raikas kesätuuli laittaa energiat virtaamaan ympäri taloa. 

Riippumatto pääsi pienen piharaivauksen myötä yläpihan puiden väliin. Sinne osuu sekä aamu- että ilta-aurinko. Lapsuuteni ihanimpia muistoja ovat verkkokeinu kummitädin mökillä ja salkopallo, jota ilolla pelasimme yhdessä serkkujen kanssa välillä järveen pulahdellen hurjan kiljunnan saattelemana. 

Monesti olemme todenneet, että olemme onnistuneet Villa Iiriksessä yhdistämään meille molemmille rakkaita muistoja omilta kasvuvuosiltamme omannäköiseksi miljööksi. Konmaritus on kiinnostavaa, mutta kaikesta kuvauksellisesta on mahdotonta luopua. Ullakolle on lupa jemmata esineitä ja asioita, jotka saattavat taas jonkin ajan kuluttua olla merkityksellisiä.

Mikä sinulle on tärkeintä tänään? Mikä on elämässäsi merkityksellistä? 

Tee oma tärkeintä tänään kuvasi! 

Minulle on tärkeää luottaa intuitoon. Ilman sitä emme olisi ikinä kaartaneet tuosta tien päästä tähän kotiin ja rohjenneet tehdä siihenastisen elämämme suurinta loikkaa kaupungin sydämestä tuntemattomaan kylään. Blogin merkitys on ollut suuri elämäntapamme jäsentämisessä. Kuvien ja tekstien kautta tarkastelen omaa kotiamme miltei toisen ihmisen silmin. Ja niin itsekkäältä kuin se voikaan kuulostaa niin olen onnellinen, että joka kerta blogini tuo hymyn huulilleni. 

Uskalsimme, onnistuimme! 

Oletko sinä oman elämäsi ruorissa? 

Toukokuisen illan terveisin! Tuija

Toukokuisia tunnelmia

Lennä, lennä hetken tulinen lintu.

Tee pesä pilvien väliin.

Sitä se onni on,

ettei hetkeen katso taakseen

eikä eteen.

- Tommy Tabermann - 

http://www.lahtiset.fi/fi/

"Värit, materiaalit, muodot ja tunne tilassa tekevät siitä viihtyisän. Harmoniaa ja kotoisuutta vaalimme satavuotiaan huvilamme verannalla.

Linnunlaulu ja luonnon äänet kaikuvat ruutuikkunoiden läpi sisään."

- Koti meidän -

Minustako bloggaaja?

Minustako bloggaaja -ryhmässä kysyttiin: 

Miksi päätit aloittaa bloggaamisen? 

Kuusi vuotta sitten olin Camillan valokuvauskurssilla Adalmiina Helmi -sisustusliikkeessä Paimiossa. Viikonloppu tyttären pikkuyksiössä on majapaikkana mitä mieluisin ja kurssi käänteentekevä. Inspiroiduin! 

Tutustuin Hannaan, jonka kannustamana perustin Koti meidän -blogin. Villa Puomi Visuals on mentorini aikaansaannos. Ihailen hänen taitojaan ja tehokkuuttaan visualistin työssään.

Miksikö minusta tuli bloggaaja? Te, jotka olette jo pidempään seuranneet puuhiani tiedätte vahvuuteni ja kehityskohteenikin. Ensisijaisesti halusin löytää kanavan luovuuteni kukkasille. Heittäydyin aika rohkeasti kohti uusia, tuntemattomia alueita elämässäni. Estetiikka ja visuaalisuus ovat elämäni kantavat voimat. Saan hurjasti voimaa ja hyvää mieltä monenlaisista silmääni miellyttävistä yksityiskohdista ja kokonaisuuksista. Mikäpä parempi tapa tallentamiseen on kuin kamera. Hahmotan maailmaa ympärilläni linssin läpi. Mietin rajauksia ja sommittelua. Etsin muiden kuvista ideoita, joita voimme toteuttaa myös Samos -kuvauksissa.Tuolla roolini on ajoittain kuvattavana. Matkakumppanini on meistä se, joka on perehtynyt aikoinaan aiheeseen syvällisemmin  kuin minä, joka puolestaan on sukeltanut pää edellä kuvien syövereihin. Yhdessä olemme loistotiimi!

Blogejani yhdistävät estetiikka ja tunnelmointi. Uppoudun omiin maailmoihini ja se, jos mikä on parasta tässä iki-ihanassa harrastuksessa. Koskaan en voi olla varma, mihin valitsemani materiaali johdattaa. Valmista reseptiä en osaa noudattaa. Improvisointi on minun juttuni.

Vastasinkohan vieläkään kysymykseen #minustakobloggaaja, mutta Mitä kuuluu? niin ehdottomasti paras päätös ikinä oli lähteä tälle tielle, jonka varrella olen kohdannut hengenheimolaisia ja sielunsiskoja. Luettelosta tulisi pitkä! Tunnistatko itsesi näkymättömältä listaltani? Olemmeko me kohdanneet? Jos niin miten? 

Kommentoi ja kerro, mikä merkitys Koti meidän -blogilla on sinulle? Vieläkö jaksat seurata  vai junnaanko paikallani samoja vanhoja juttuja kelaten? Saat toki hypähtää Samoksen maisemiin ja jättää sinnekin merkin käynnistäsi. Viimeisen kuvan muratti tuo muistoja mieleen poluilta oliivilehtojen läpi kohti autiorantoja.

Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri -elokuva oli itse asiassa käänteentekevä kokemus, joka johdatti minut bloggaajaksi. Kannatti siis vastata Joo, kun Kahilainen piipahti kysymässä kiinnostustamme vuokrata kotiamme kuvauslokaatioksi.

Kiitollisena kannustavasta vierellä kulkijasta! Tuija

Väriä elämään

Villa Iiriksen sinivuokot

Täytyy todeta, että asumme vuokkojen valtakunnassa. Lempipuuhaani on bongata erisävyisiä vuokkoja pitkin pihaa ja pikkumetsäämme. Etelärinteessä ovat myös  kielot valmiina pullahtamaan esille. Nautitaan kuitenkin ensin näistä.

Valkovuokkoja on pieni, kasvava mätäs syreenin juurella ja sinivuokkoja eri variaatioina tuhansittain. Nyt nuo kaikki ovat tiukasti supussa suojassa vaakaviistoon pyryttävässä räntäsateessa, joka onneksi on maan pinnalle saapuessaan märkä läntti. Valkeus tästä nyt vielä puuttuisikin.

Lapsena olisin mieluusti poiminut sinivuokkoja maljakkoon, mutta rauhoitettujen kasvien ottaminen ei ollut suotavaa. Äiti piti siitä huolen. Valkovuokkoja olikin runsain mitoin myös minun leikkeihini. Muistaakseni sisustin ison kiven viereen rakentamaani "kotia". Olisipa hauskaa päästä ajassa taaksepäin vakoilemaan puuhiani isojen kuusien alla.

VillaIiriksen vuokkolajitelma

Huhtikuu meni niin hujauksessa, että vasta äsken huomasin kääntää Hyvä vuosi -kalentereihini uudet aukeamat. Toukokuun motto on Huomaa kauneus ympärilläsi. Linkistä voit tutustua postaukseeni Fridan kalentereista. Lisää hänestä bloggaajana voit lukea kevään uutuudesta Bloggaajan käsikirjasta, jonka on kirjoittanut Rouva Sana. Kirjassa on kuusi maamme eturivin asiantuntijabloggaajaa kertomassa oman tarinansa.

Bloggaajan käsikirja kuulosti niin kiinnostavalta, että lähdin varta vasten pitkän matkan taa maaliskuisena arki-iltana osallistumaan kirjan julkistustilaisuuteen. Marjon matkassa kirjoitti tilaisuudesta postauksen kera kauniiden kuvien. Ostamani opus odottaa sopivaa hetkeä perehtymiseen ja uskon sen varmasti tuovan uusia ajatuskulkuja, vaikka Rouva Sana kutsuikin minua konkaribloggariksi. Siis sitä suuremmalla syyllä uudet tuulet olisivat sykähdyttäviä.

Loppuillasta menin juttelemaan Lankasataman Katjan kanssa, mistä syntyikin yllättäen aivan huikea kohtaaminen Keravan illassa. Tuosta ikimuistoisesta tuokiosta seurasi mm. postaus otsikolla: Maailman kaunein puikkomitta. Yhteistyöstämme myöhemmin lisää. Hanko pysyy entistä tiiviimmin kesäretkilistallamme. Tällä erää autoon täytyy mahtua Fiskarsin puutavaran lisäksi muutama pehmeä lankakerä. Neulesormia syyhyttää! Uskon nuoruuden neulevimman heräävän uuteen kukoistukseen.

Kesä on mielessä takatalvesta huolimatta. Hienoa, että telttailuvarusteet ovat kunnossa. Kymmensenttiset ilmapatjat tekevät yöstä ylellisen raikkaassa ulkoilmassa. Trangialla aamiaista ja iltapalaa on hauskaa laitella. Onko lukijoissa muita telttailijoita? Automatkoilla on kivaa neuloa tai virkata silloin, kun ajovuorossa on Maailman kauneimman puikkomitan luoja.

Toukokuisin terveisin! Tuija

Villa Iiriksen valkovuokot